Siirry sisältöön

Linnakkeet

Suodata kohteita ja tapahtumia

Museo esittelee teille kaikki vuosina 1918 -1998 toimineet rannikkolinnakkeet sekä muita merkittäviä kohteita. Julkaisemme linnakkeet joukko-osastoittain, ja aloitus tapahtui Lounais-Suomesta. Laatokan alueen linnakkeet saapuivat museoon syksyllä 2022 ja vuoden 2023 jälkipuoliskolla vuorossa ovat Kotkan Rannikkoalueen ja Suomenlinnan Rannikkorykmentin alueella sijainneet linnakkeet.

Näytetään 69 kohdetta.

Pensarin saari kuuluu Paraisten kuntaan ja sijaitsee pääsaaren itäpuolella. Jo vuonna 1929 oli Nauvon merisuojeluskunta …
1900-luvun alussa Venäjä suunnitteli 1900-luvun alussa joukon tilapäisiä pattereita, jotka piti miehittää vasta sodan aikana. …
Rankin saaren linnoittaminen käynnistyi vuonna 1914. Vuosina 1914-1916 saarelle valmistui muun muassa kasarmi sekä pieniä …
Rautaveräjän patterialue sijaitsee Valamon pääsaaren kaakkoispuolen pikkusaarilla. Patteri on saanut komealta kalskahtavan nimensä pääsaaren kaakkoisosan …
Reposaaren linnake sijaitsee Porin kaupungin edustalla, noin 40 kilometriä kaupungista länteen aivan avoimen meren tuntumassa. …
Pienten saarten ryhmä sijaitsee suurin piirtein Mantsinsaaren ja Valamon puolessa välissä. Ristisaari oli aikanaan Mökerikön …
Ristisaari sijaitsee itäisellä Suomenlahdella Pyhtään ulkosaaristossa noin neljä kilometriä Kaunissaaresta eteläkaakkoon. Ristisaari on lähes säännöllisen …
Rakkaalla lapsella – ja linnakesaarella – on monta eri nimeä. Tämä on totta etenkin Rysäkarin …
Rönnskär tunnetaan ehkäpä parhaiten majakastaan, mutta Mäkiluodon lähivesillä sijaitseva saari liittyy myös rannikkotykistöön. Porkkalan luotsi- …