Ristisaari

Pienten saarten ryhmä sijaitsee suurin piirtein Mantsinsaaren ja Valamon puolessa välissä. Ristisaari oli aikanaan Mökerikön tavoin Valamon luostarin kalastussaari. Myrsky vaikeuttaa saarelle pääsyä vielä enemmän kuin Mökerikössä. Ristisaarta alettiin varustella vankityövoimalla kesällä 1918. Täysin tarkoitustaan vastaamaton vankityövoiman käyttö lopetettiin niin Ristisaaressa kuin muillakin pattereilla syksyn kuluessa. Saaren ensimmäiset tykit olivat kaksi 57 mm Nordenfeld-kanuunaa. Ruotsalainen asennusryhmä asensi tykit paikalleen. Ne hajosivat ensimmäisten koelaukausten jälkeen. Tämän vuoksi kalustoksi vaihdettiin kenttäkanuunat. Ristisaaressa ei alkuun ollut minkäänlaisia asuntoja. Vartiomiehistöä varten sinne siirrettiin kesällä 1918 Sortavalasta upoksissa olleen proomun pömpeli.

Väinö Svanström raportoi esimiehelleen kesäkuussa 1919: ”Ristisaaren patteri, nykyään varustettu kahdella 57 m/m tykillä rakennetut hyvin heikolle betonkialustalle sekä kaksi 87 m/m vanhaa kenttätykkiä ja yhdellä konekiväärillä. Näistä on ainoastaan yksi kenttätykki käyttökuntoinen. Kuitenkin on suunniteltu 6” Canet patterin rakentamista tälle saarelle ja tulee patteri silloin yhteyteen Rautaveräjän patterin ja Peiposen rakenteella olevan 75 m/m patterin sekä Heinäluodon 75 m/m patterin kanssa, joka on taisteluvalmis hallitsemaan rintamaa Valamon ja Mantsinsaaren välillä, jonka läpimurtautumista vaikeuttavat eri saarien väliset matalat vedet. ”

Kuuden tuuman patterin Canet-tykit kuljetettiin Ristisaareen viimeisillä laivakeleillä vuoden 1919 syksyllä. Ahvola-niminen alus kuljetti tykkejä linnakkeille. Ahvola oli miinanlaskijaksi muutettu entinen ruoppaaja. Laatokka oli alkanut jäätyä ja Mantsinsaaren vielä kuljetettavaksi suunnitellut tykit jäivät sillä kertaa luovuttamatta. Ahvola lähti talvehtimaan Puutsaareen purettuaan tykit Ristisaaressa. Alus sai jäissä törmäillessään vuodon, joka jäätyi kuitenkin jään rajassa talveksi. Vuoto jäi kaiketi huomaamatta ja alus upposi vasta seuraavana keväänä.

Hankolainen yhtiö Oy Granit aloitti Ristisaaren patterin rakennustyöt vuonna 1920. Tämä rakennusyhtiö oli tehnyt paljon linnoitustöitä jo Venäjän vallan aikana. Oy Granitin Laatokalle tekemää työtä on arvosteltu säälimättä. Vikaa oli tilaajankin puolella, koska töiden valvonnasta ja vastaanotosta ei oltu sovittu mitään. Ristisaaren patteri saatiin toimintavalmiiksi vuonna 1921. Patterin pääampumasuunta oli kaakko. Sivukatveita lukuunottamatta patterilla pystyttiin ampumaan molemmilla tykeillä täysympyräsektoriin. Ristisaareen siirrettiin Mantsinsaaresta hirsinen koulurakennus kasarmiksi.

Talvisodan aikana Ristisaaren linnake oli tärkeällä paikalla Mantsinsaaren huoltoreitin varmistajana. Neuvostoliiton ilmavoimat pommitti linnaketta useita kertoja. Ristisaaren tykistö suoritti lukuisia häirintäammuntoja Pitkärannan saaristoon. Jatkosodassa Ristisaari jäi etulinjaan sen jälkeen, kun Mantsinsaari ja Pitkärannan saaristo jouduttiin luovuttamaan heinäkuun alussa 1944. Ristisaari pysyi puolustajan hallussa rauhantekoon saakka. Kalusto ja joukot poistuivat sieltä 19.9.1944.

Jatkosodan aikana Ristisaaren tykkikalustona oli kolme 120 millimetrin Vickersiä. Toinen tykkiasema oli varustettu kaksoistykillä, toinen yhdellä tykillä. Samanlainen järjestely oli myös Rautaveräjällä. Laivalavetti mahdollisti hyvin tämän ratkaisun. Laatokalle sittemmin siirretyt 120 mm Vickers-tykit olivat rannikkotykistön käytössä ensimmäistä kertaa Ahvenanmaalla I maailmansodan aikana. Kenneth Gustavssonin mukaan Ahvenanmaalla oli käytössä myös kolmen samalle lavetille sijoitetun tykin sovelluksia.

Miltei kaikkien Pohjois-Laatokalla olevien entisten rannikkopatterien linnoitteet ovat siinä kunnossa, mihin suomalaiset ne jättivät poistuessaan alueelta syyskuussa 1944. Vain Heinäsenmaalla on hävinnyt rakenteita, koska niiden päälle on rakennettu tai niitä on räjäytetty. Sen lisäksi patterialuetta on käytetty kokeilutoimintaan.

Ristisaaren patteri on säilynyt erityisen hyvin. Tämä johtuu ainakin osittain siitä, että saari on pieni ja asumaton. Sinne onnistuu nousta maihin vain hyvällä säällä. Rannikkotykkien asemat ovat aivan saaren korkeimmalla kohdalla runsaan 50 metrin päässä toisistaan. Alkuaan kuuden tuuman tykeille rakennetut asemat on jatkosodan aikana muutettu 120 mm Vickers-kalustolle sopivaksi. Toinen asema on tarkoitettu yhtä tykkiä varten, toinen samalla lavetilla olevaa kaksoistykkiä varten. Tykkejä varten on asemien pohjalle valettu noin metrin korkuiset betonikartiot, joilla pulttikehät ovat. Valutyö on kaunista. Asemissa ei liioin ole rojua eikä likaa, ammuskomerot ovat ehjät. Miehistö- ja ampumatarvikekasematit ovat lähes kuivia ja tyhjiä. Teräsovet ovat tukevasti paikoillaan. Ammusten juontokourut ovat samantyyppiset kuin Mökerikössä.

Ristisaaren maasto laskee jyrkästi patterialueelta etelärannalle päin. Tätä on käytetty hyväksi tulenjohtoasemaa rakennettaessa. Ristisaaressa ei ole tulenjohtotornia, vaan tulenjohtoasema on rakennettu kallion sisään tykkien putkitason alapuolelle. Miltei samanlaiseen ratkaisuun on päädytty Bengtskärissä, jossa suojatilat on kylläkin rakennettu vasta sotien jälkeen. Ristisaaren patterialueella on myös betonia säästäen rakennetut kevyen ilmatorjuntajaoksen asemat. Pienen saaren rannoilla on lähipuolustuspesäkkeitä ja piikkilankaesteen jäänteitä.

Vaikka Ristisaari on kooltaan pieni, siellä on ollut paljon rakennuksia. Itäpäässä on kartan mukaan ollut joskus laituri. Siellä on säilynyt suurehkon rakennuksen kivijalka. Itse laiturista ei näy enää jälkeäkään. Saaren pohjoisrannalta löytyy kolmen lujille kivijaloille tehdyn rakennuksen jäänteitä. Peruskivien halkeamat kertovat rakennusten palaneen. Pohjoisrannalla on myös kenttälinnoitettu majoituskorsu, jota retkeilijät ovat käyttäneet majoittumiseen. Vesilinnut ja norpat suosivat retkeilijöiden ohella saarta.

Teksti: Erkki Marttila