Siirry sisältöön

Örön pääradistin muistiinpanoja

Perjantaina 25.7. 1941 Örön linnakkeella oli järjestetty juhla- ja ajanvietetilaisuus, jonka ohjelmassa oli mm. laulua, soittoa, puheita, taitovoimisteluesitys sekä yhteislaulua. Tilaisuudessa esiintyi myös rannikkolaivaston näyttelijäseurue. Tilaisuuden jälkeen linnakkeen väki hajaantui kukin tahoilleen ja viestikeskuksen päivystävä miehistö vietti aikaansa korttia pelaten. Kesäinen ilta hämärtyi ja kortinpeluu jatkui kunnes äkisti klo 1.06 vartiomiehistö ilmoitti kuulevansa Bengtskärin suunnalta ammuntaa.

Ohjelmallinen tilaisuus unohtui nopeasti, kun linnakkeelle tuli tieto vihollisen hyökkäyksestä Bengtskärin majakkasaarelle. Morgonlandetin tapahtumien jälkeen oletettiin Bengtskärin olevan vihollisen seuraava kohde, ja arvaus osui oikeaan. Majakkasaari oli suomalaisille hyvä tähystyspaikka, ja vihollisen päämääränä oli tuhota se.

Majakkasaarella oli kaikkiaan noin neljäkymmentä miestä, kun vihollinen yöllä 26.7. klo 01.01 rantautui Bengtskäriin. Örön linnakkeelta koottiin taisteluun avuksi 41 miehen vapaaehtoinen iskukomppania, samaan aikaan Rosalasta majakkasaarelle saapui 35 vapaaehtoisen miehen joukko[i]. Taistelu saaresta kesti pitkälle seuraavaan iltaan, ja vahvistuksia saatiin mm useista laivasto-osastoista sekä ilmavoimilta. Pitkän ja tappioita aiheuttaneen taistelun seurauksena vihollisen yritys tuhota majakka saatiin estetyksi. Örön linnake osallistui tulituella Bengtskärin taisteluun; järeällä patterilla ammuttiin Bengtskärin taistelun aikana kahdeksan laukausta[ii], ja kuuden tuuman patteri sai käskyn ampua yhdellä tykillä jatkuvasti sirpalekranaatteja kohti Bengtskäriä.[iii] Taistelun jälkeen tappiot majakkasaarella kävivät selville. Omia oli taistelussa kaatunut 32 ja haavoittunut 45, viholliselta taistelussa kaatui ainakin 36 ja vajaa kolmekymmentä antautui. Osa omista haavoittuneista kuljetettiin ensin Öröhön ja sieltä eteenpäin sotasairaalaan.

Seuraavat tapahtumat ja tilannekatsaukset perustuvat Örön linnakkeen pääradistina tuolla hetkellä toiminut Esko V. Koskelinin muistiinpanoihin.

Tilanne Bengtskärissä (B) 25.7.41

Miehitys:       Vartiomiehistö. Alikersantti Olavi Ryyppö ja kuusi miestä.  

                      Puolustusjoukko, noin kaksi ryhmää, johtajana luutnantti Fred Luther.

                      Majakkamestari Lumento ja kaksi majakanvartijaa.

Aseistus:       Vartiomiehistöllä: henkilökohtainen aseistus.

                      1 ruotsalainen konekivääri

                      Käsikranaatteja

                      -sijoituspaikka majakan kolmas kerros, porrastasanne.

                      Puolustusjoukolla: Madsen-tykki kalliolla luoteiskolkassa.

                      Kaksi konekivääriä, luultavasti pohjakerroksessa.

Käsikranaatteja, luultavasti pohjakerroksessa.

Henkilökohtainen aseistus.

Majoitus:      II ja III kerroksissa.

Vartiopaikka: Tornin huipulla, josta puhelinyhteys radiohuoneeseen.

Viestitysvälineet:               Lyhytaaltoradioyhteys Örön linnakkeelle joka täysi tunti. Hiittisten lohkon esikunnan radioasema jatkuva kuuntelu.

Örön linnakkeen päällikkönä: Kapteeni Lenni Lauramo

Oma osuus taistelun aikana: Örön viestikeskuksen ja merivartioalueen päällikkö. Paikalla koko taistelun ajan.

Tilanne alkaa 26.7.1941

01.00             Viestikeskuksen päivystävä joukko pelaa korttia viestikeskuksessa. B:ssä vartiossa korpraali Ryhänen tornissa ja yksi mies ulkovartiossa, muut ilmeisesti nukkumassa.

01.06             Örön merivalvontatorni ilmoitti: kuuluu ammuntaa B:n suunnasta. Lyhytaaltovastaanotin kuuntelulle.

01.09             B kutsuu Hiittisten esikuntaa ilmoittaen, että vihollinen on noussut maihin. Pyytää ilmoittamaan Ö:n ja pyytämään tykistökeskitystä

01.09             Ilmoitin tapahtumasta linnakkeen päällikkö Lenni Lauramolle ja tulenjohtoon. Lauramo saapui välittömästi viestikeskukseen. 

01.12             Sain yhteyden B:n. Ryyppö ilmoitti vihollisen nousseen maihin eteläkärjessä. Alik. Nurmi ja tkn Ryhänen jäivät ulos Madsen-tykille.

01.21             B ilmoittaa: useita aluksia eteläpuolella saarta, tulittavat majakkarakennusta ja -tornia. Joukot paniikin vallassa. Yllätys oli ollut täydellinen. Puolustussuunnitelmaa, mikäli sellaista oli, ei ehditty toteuttaa.

01.26             Örön 6” patteri aloitti ammunnan 17 minuuttia hälytyksen jälkeen (annettiin 01.09). B ilmoitti osumia saareen, ei kuitenkaan rakennukseen. Tulitus oli erittäin tarkkaa, osumia saaressa ja ympäristössä muttei yhtään osumaa rakennuksiin. Tulitus jatkui klo 03.09 asti.

01.47             Vihollisalukset etääntyvät

01.49             Vihollisalukset häipyvät sumuun, suuntana etelä

01.53             Vihollisalukset aloittivat uudelleen rakennuksen tulittamisen

02.13             Vihollisalukset risteilevät itä- ja eteläpuolella saarta

Tilanne oli erittäin sekava. Saareen oli jatkuva radioyhteys. Vihollisen tulitus oli erittäin tarkkaa, jokainen joka katsoi ulos ikkunasta sai osuman. Vihollinen ei kuitenkaan päässyt II kerrosta korkeammalle mutta sai I ja ilmeisesti II kerroksen haltuunsa välittömästi.

02.28             2 alusta häipynyt sumuun, 1 on jäljellä

02.36             Tykkivene Hämeenmaa saapui pohjoisesta linnakkeelle

02.47             Tykkivene Uusimaa saapui pohjoisesta linnakkeelle

02.48             Molemmat tykkiveneet ja 1 VM-vene lähtivät linnakkeelta suuntana B

03.09             Viimeinen merkintä Örön tulituksesta. Tulitus ilmeisesti jatkui koko ajan

03.12             3 vihollisalusta yrittää uutta maihinnousua. Etäisyys noin 100-500m, kääntyivät kuitenkin takaisin jääden risteilemään länsi-eteläpuolelle saarta, syynä ilmeisesti omien alustemme saapuminen.

03.43             B ilmoittaa: omat tykkiveneet näkyvissä i. 350

03.55             Omat alukset kaartavat itäpuolitse etelään vihollisaluksia kohti

04.04             Kolme omaa lentokonetta saapui B:n ylle

04.16             Omat alukset tulittavat saaressa olevia vihollisia. Vihollisalukset poistuvat näkyvistä etelään.

04.40             Radioyhteys B:n katkesi, myöskään Hiittinen ei saa yhteyttä. Täydellinen radiopimeys, Bengtskäristä kuului vain taistelun ääniä.

06.03             Radioyhteys kunnossa. Omat joukot ovat katkon aikana nousseet maihin johtajanaan luutnantti Kaikkonen.  Ensimmäisen kerroksen ikkunoista oli heitetty kasapanoksia. Vihollinen oli pureutunut I kerrokseen josta tulitti erittäin tarkasti.

                      B:n ilmoitus edelleen: 1 vihollisalus upotettu

09.23             B ilmoittaa: omat joukot tilanteen herroina. Taistelu oli kestänyt kahdeksan tuntia.

11.30             Uusimaa ilmoittaa: viisi vihollisalusta näkyvissä Hangon suunnasta kohti Bengtskäriä.

12.25             Russarön linnake tulittaa meidän aluksiamme

12.55             Osa vaikeasti haavoittuneita vihollisia antautui

12.59             Kolme hävittäjätyyppistä alusta tulittaa majakkarakennusta ja tykkiveneitä. Yrittävät ilmeisesti maihinnousua.

13.05             Örö aloittaa uudelleen tulituksen, vihollinen kääntyy takaisin.

14.00             Uusimaa, Hämeenmaa ja 3 VM-venettä saapui linnakkeen pohjoislaiturille

14.37             Väinämöinen ja Ilmarinen näkyviin pohjoisesta

15.15             Em. alukset ja seitsemän VM-venettä pysähtyi Vänön selälle

15.20             Mv lähti Turkuun viemään omia haavoittuneita

16.28             Kolme vihollisalusta lähestyy Hangon suunnasta tulittaen B

16.45             Kolme vihollista antautui

16.59             Hangon suunnasta lentokone B:n luokse ilm. johtamaan tykistötulta

17.02             Vieläkin löytyi vihollisia ryhmän verran

17.17             Neljä vankia lisää, ilmoittivat saavansa apua illalla. Kaikki viholliset oli tuhottu tai vangittu ja varsinainen taistelu saaressa päättynyt.

17.27             1 MBR-2 kiertelee B:n yläpuolella

17.50             Molemmat panssarilaivat ja toinen tykkivene poistuvat pohjoiseen

20.30             VMV-1 lähti B:stä Ö:n tuoden mukanaan vankeja

21.50             Tykkivene Karjala saapui linnakkeelle pohjoisesta

22.50             Pioneeriryhmä Ö:stä B:n. SM-3

 23.15            Ilmoitettiin, että n. 00.45 saapuu Taalintehtaalta lisää ammuksia Henrik Boijella. Tilanne jatkui rauhallisena yön yli, liikenne Örön ja Bengtskärin välillä oli yöllä vilkasta. Vihollisaluksia ei näkynyt eikä muutakaan taistelutoimintaa.

27.7. 41         08.20             Uusimaa ja Hämeenmaa tulossa pohjoisesta linnakkeelle

                      12.41             2 pommikonetta ja 3 hävittäjää B:n luona, ampuvat kk:llä

                      16.34             B:tä pommitetaan

16.42             Täysosuma asuinrakennukseen. Asuinrakennuksen kolme kerrosta sortui kokonaan sisäkäytävien kohdalta. Haavoittuneita jäi raunioihin. Samoin ammukset, aseet ja sidetarpeet. Maihinnousu olisi tällöin ollut mahdollinen, sillä läheisyydessä ei ollut omia veneitä.  

                      17.25             Luutnantti Kaikkosen lausunto

17.55             Luutnantti Kaikkonen ilmoitti: 6 vaikeasti ja 8 lievästi haavoittunutta. Kuolleista ei saa selvää. Tulipalo yltyy

19.15             Omia koneita B:n yllä. Koneiden tulo kesti 3 tuntia. Puolustusjoukot olivat katkeria.

19.36             Russarön tulitus jatkuu, putoukset saaren ympärillä

20.18             Tykkivene Karjala risteilee Kuggskärin ja B:n välillä

23.36             Radioyhteys B:n katkesi. Örön kone rikki

28.7.41          01.05             Radioyhteys kunnossa

                      04.42             B kuulee hyvin huonosti, ei saa selvää

08.45             Boforsin it-tykki on asemissa ja toimintavalmis, noin 31 tuntia taistelun alkamisesta.

                      08.45             Kaikki tykkiveneet saapuvat linnakkeelle

29.7.41          05.35             Puhelinyhteys B:n kunnossa. Taistelun rauhoituttua oli Bengtskäristä saatu laskettua puhelinkaapeli ja yhteys toimi hyvin.

30.7.41          21.50             Alik. Ryyppö Ö:n viestikeskuksessa työvuorossa

Puolustuksen virheet:

                      Ei uskottu maihinnousun tapahtuvan, vaikka epäiltiinkin.

                      Puolustussuunnitelmaa ei ollut tai sitä ei oltu ehditty toteuttaa tai se ei toiminut.

                      Vartiointi petti (sumu rauhoitti, kukaan ei liiku merellä jne.)

                      Puolustusjoukot riittämättömästi aseistettu.

                      Ei olisi pystynyt estämään maihinnousua näillä voimilla.

                      Jos olisi havaittu hyvissä ajoin, Örön tykistö olisi pystynyt estämään maihinnousun.


[i]  Eero Auvisen artikkeli Taistelun jälkeen, teoksessa: Taistelun muisto elää – Bengtskär 26.7.1941. Toimittanut Terho, H. Turun Yliopistosäätiö. 2001.

[ii]  1- ja 2-tykin tykkikantakirjat, TURRTR:n py:n hallussa

[iii]  KA, Örön lkeen SPK 25512