Museo ja toinenkin

Vuonna 1948 Suomenlinnassa avattu ja vuonna 2006 suljettu Rannikkotykistömuseo oli toistaiseksi pitkäikäisin, muttei ensimmäinen. Ensimmäisenä avattu Rannikkotykistömuseo sai oletettavasti alkulaukauksensa Rannikkotykistön Upseeriyhdistyksen (RtUY) kokouksessa loppuvuodesta 1940 Rannikkotykistörykmentti 2:n aikomuksesta tarjota ”Sotamuseolle erinäisiä tulenjohto- ym. sodassa käytettyjä välineitä, osittain kuten ptritasot täydennettyinä suurta yleisöä silmälläpitäen. Johtokunta katsoo aloitteen erittäin onnistuneeksi ja kehoitetaan asiaa harkitsemaan muuallakin jotta, jos riittävä määrä aineistoa löytyy, voitaisiin Sotamuseossa ehkä saada syntymään oma Rt-osasto muistuttamaan jälkipolvia Rt:n kunniakkaasta ja järkähtämättömästä osuudesta maamme puolustuksessa.”

Suomenlinnassa toimi Rannikkotykistömuseo pienimuotoisessa laajuudessa jo ainakin vuosina 1947 ja 1948, jolloin RtUY maksoi Rannikkotykistömuseon hoitajalle palkkaa 3500 markkaa vuodessa. Tämä Bastion Löwessä sijainnut museo siirrettiin kunnostuksen alla olevaan Viestivarastoon – museoon, jonka me olemme oppineet tuntemaan Rannikkotykistömuseona. Samassa yhteydessä museokokoelma laajeni merkittävästi muun muassa edellä kuvatun alkulaukauksen siivittämän keräyksen myötä, ja oletettavasti tässä vaiheessa RtUY:n ylläpitämä pieni museo kokoelmineen siirtyi osaksi Sotamuseota.

Kuinka Viestivarastosta sitten kasvoi pitkäikäiseksi elänyt Rannikkotykistömuseo? Museon suunnittelua varten perustettiin museotoimikunta, jonka puheenjohtajaksi valittiin everstiluutnantti Airaksinen. Hän oli sama mies, joka vuonna 1940 oli kertonut Rannikkotykistön Upseeriyhdistyksen kokouksessa Rannikkotykistörykmentti 2:n suunnitelmista koskien aselajin esineiden keräystä ja museoimista. Muut jäsenet museotoimikunnassa olivat majuri Pesonen, kapteenit Kiviranta ja Honkanen, luutnantti Salin ja vänrikki Pekkanen.

Loppuvuoteen 1947 mennessä museokalustoa oli saatu koottua huomattava määrä, mutta yhä jäsenistöä pyydettiin lukuisia kertoja jatkamaan keräämistä ja lahjoittamista. Keräysesineiksi pyydettiin erityisesti sodanaikaisten yhtymien ja joukko-osastojen vyömerkkejä ja valokuvia. Pyyntöjen tulos oli heikko, eikä esimerkiksi vyömerkkejä saatu ensimmäisellä kyselyillä ainuttakaan. Niinpä jäsenistöä kehotettiin kerta toisensa jälkeen pontevampiin toimenpiteisiin.

Vuoden 1947 syksyllä todettiin museon tulevan sijoituspaikan olevan Kustaanmiekalla sijaitseva vanha Viestivarasto. Rakennus kunnostettaisiin ja siitä saataisiin museolle arvokas suoja. Viestivarasto tunnetaan paremmin Ruutikellarin nimellä. Ruutikellari rakennettiin alkujaan vuosina 1776-1778 ruutivarastoksi. 1800-luvun puolen välin jälkeen rakennus peitettiin maavallilla, ensin puoleen väliin asti ja myöhemmin kokonaan.

Rannikkotykistön Upseeriyhdistys varasi vuoden 1947 talousarvioesityksessään museon perustamista varten 10 000 markkaa kokonaistalousarvioesityksen ollessa 110 000 markkaa. Vuoden 1947 ensimmäisessä kiertokirjeessä jäsenistöä muistutettiin museosuunnitelmista: ”Suunniteltua rannikkotykistön museota varten kehoitetaan kaikkia yhdistyksen jäseniä suorittamaan k.o. materiaalin, valokuvien ym. keräämistä. Tavarat lähetetään osoitteella Suomenlinnan Rannikkolinnakkeisto, Teknillinen toimisto ja varustetaan merkinnällä ”Museotavaraa”. Valokuviin, asiakirjoihin ym. on tehtävä aika- ym. aihetta valaisevat merkinnät. Kaikki mitättömältäkin näyttävä tavara on tervetullutta.”

Vuodelle 1948 kuluja kirjattiin alustavasti 5 000 markkaa, lopulliset museokulut kalenterivuonna 1948 olivat 1000 markkaa ja Pääesikunta tuki samaisena vuonna museoavustuksen muodossa yhdistystä 10 000 markalla. Vuodelle 1949 museokuluiksi kirjattiin talousarvioesitykseen 20 000 markkaa.

Everstiluutnantti Airaksisen johdolla toimivaa museotoimikuntaa kehotettiin saamaan museo esittelykuntoon Suomenlinnan juhliessa 12.5.1948 200-vuotisjuhliaan. Museohanketta alusta alkaen johtanut everstiluutnantti Airaksinen menehtyi maaliskuussa 1948. Hänen kuolemansa saattoi olla osasyynä sille, ettei asetettu tavoite toukokuisista avajaisista toteutunut. Museotoimikunnan vetäjäksi Airaksisen tilalle nimettiin everstiluutnantti K. Koski ja pieniä muutoksia läpikäyneen toimikunnan jäseninä toimivat majuri Knuuttila, kapteeni Honkanen ja luutnantti Salin. Heidän ohellaan museohanketta toteuttivat myös maisteri Rekola, vänrikki Savolainen, pursimies Hakonen ja merivoimien taisteluvälinehuoltohenkilöstö. Vuosi 1948 oli ensimmäinen, jolloin löytyy maininta palkkioiden maksusta museotoimikunnalle. Vuonna 1948 maksettiin yhteensä 13 000 markan palkkiot. Yhdistyksen taloudellinen tilanne ei ollut paras mahdollinen, sillä vuosikirjaa oli jäänyt myymättä merkittäviä määriä. Yhdistys pyrki silti keräämään rahaa Rannikkotykistömuseon kunnostamiseen ja avaamiseen.

Aktiivisen työn tuloksena museo saatiin siihen kuntoon, että Rannikkotykistön Upseeriyhdistys saattoi avata museon 15-vuotisvuosikokouspäivänään 5.12.1948. Jo alkuvaiheessa käynnistynyt vyömerkkien, valokuvien sekä muiden esineiden keräystyö oli kuitenkin – yhä – vasta aluillaan. Rt-museon esinekokoelman alku oli vahvasti yhdistyksen toimeenpanemissa esinekeräyksissä. Lisäksi yhdistys oli käynnistänyt kaskukertomuskeräyksen. Yleisölle museo avattiin 12.5.1949, mutta varsinaisia erillisiä avajaisia ei tällöin enää vietetty. Museosta käytettiin sekä nimeä Rannikkotykistömuseo että Sotamuseon rannikkotykistöosasto.

Kuten edellä on esitetty, Rannikkotykistömuseo syntyi osin everstiluutnantti Airaksisen aloitteen pohjalta. Aloitteita museon tiimoilta syntyi myöhemminkin. Esimerkiksi vuonna 1948 everstiluutnantti Simonen esitti aloitteen, jonka mukaan rannikkojoukkojen osuus sodanjälkeisessä miinanraivauksessa tulee koota ja esitellä museossa.

Vuosina 1987-1988 museorakennus peruskorjattiin, näyttelyrakenteet ja pinnat puhdistettiin, museoon valmistui sosiaalitilat, yläosan parvi purettiin ja lämmitys vaihtui kaukolämmöksi. Museotoiminta ruutikellarissa jatkui aina vuoteen 2006 asti, jolloin näyttely suljettiin tilojen huonon kunnon vuoksi. Osasyynä huonoon kuntoon lienee ollut rakennuksen peittäminen aikanaan maavalleilla.

Sotamuseon osana toimi vuodesta 1948 alkaen myös Laivastomuseo, jonka toiminta jäi huomattavasti lyhytikäisemmäksi. Laivastomuseon avajaisia vietettiin Bastion Carpelanissa 6.11.1948 kuukausi ennen rannikkotykistömuseon avaamista. Esineistö oli koottu pääosin Sotamuseon kokoelmista ja näyttely järjestettiin Meriupseeriyhdistyksen ja Sotamuseon yhteistoimintana. Bastion Carpelanista luovuttiin jo vuonna 1963 tilojen huonon kunnon takia. Tämä merkitsi myös Laivastomuseon loppua: museoesineistöstä suurin osa siirrettiin Sotamuseon varastoon ja arvokkaimmat esineet Maurinkadun näyttelytiloihin.

Teksti: Johanna Pakola