Valamo

Valamon saariryhmään kuuluu pääsaaren lisäksi kymmeniä muita saaria. Pyhittäjäisät Sergei ja Herman perustivat Valamon luostarin todennäköisesti 1100-luvulla. Saariryhmä kuului Ruotsiin vuosisadan ajan vuoden 1617 Stolbovan rauhasta vuoteen 1717, jolloin Karjalan valloittanut Pietari Suuri käynnistytti uudelleen luostarin kehittämisen. Nykyiseen muotoonsa Valamo on kehittynyt 1800-luvulla. Luostarin pääkirkon alatemppeli vihittiin vuonna 1892 ja ylätemppeli vuonna 1896.

Valamon luostari siirtyi Suomen itsenäistyttyä Suomen ortodoksiselle kirkolle. Valamo oli pääosin venäjänkielinen myös Suomen kaudella. Luostariyhteisön bysanttilais-venäläinen perinne oli syntynyt vuosisatojen kuluessa. Venäläiseen traditioon kuului mm. juliaaninen ajanlasku. Luostariyhteisöllä oli aikojen saatossa sijaintinsa takia vahvat siteet karjalaiseen yhteiskuntaan. Suomen itsenäistyttyä ja yhteyksien Venäjälle katkettua Valamon etnisesti venäläisen yhteisön oli pakosta sopeuduttava suomalaiseen ortodoksisuuteen. Yhteiselo ei sujunut alkuaikoina ilman kitkaa.

Valamo oli ennen sotia suomalaisten suosima matkailukohde. Turisteja kiinnosti ennen kaikkea luostarin pääkirkko, jonka ylätemppeliä erityisesti ihasteltiin. Miltei jokainen matkailija piti velvollisuutenaan kiivetä pääkirkon kellotorniin. Saaren ainutlaatuisen luonnon lisäksi myös luostarin museo sekä luostarialueen ulkopuolella olevat skiitat ja erakkomajat viehättivät matkailijoita.

Talvisodan loppuvaiheessa Neuvostoliitto pommitti raskaasti Valamoa. Suurin hyökkäys tapahtui 4.2.1940 kolmena aaltona, yhteensä 76 koneen voimin. Patterialueiden lisäksi pommitukset kohdistettiin myös pääluostarin alueelle. Ilmahyökkäysten rajuuteen ja suureen pommimäärään nähden luostarin vauriot olivat hämmästyttävän pienet. Vuoden 1941 syksyllä irtautuessaan Valamosta neuvostojoukot räjäyttivät saarella muutamia rakennuksia, eivät kuitenkaan aivan luostarin ydinalueella.

Valamo oli henkireikä neuvostojoukoille elokuussa 1941, jolloin evakuoitiin yli 10 000 Rautalahden mottiin Laatokan luoteispuolella jäänyttä sotilasta luostarisaaren kautta Leningradin rintamalle.

Suomalaiset ottivat Valamon uudelleen haltuunsa ilman varsinaisia taisteluja syyskuussa 1941. Sotatapahtumien osalta jatkosota oli Valamossa rauhallinen. Valamossa oli paljon suomalaisjoukkoja, viimeiset poistuivat 20.9.1944.

Valamossa toimi vuosina 1940–41 merimiesammattikoulu ja sinne oli sijoitettuna jungmannikomppania. Asiasta kertova muistolaatta on kiinnitettynä hotellirakennuksen seinään. Valamossa oli sotien jälkeen pitkän aikaa sotainvalidien ja vammaisten hoitolaitos. Pääkirkkoa käytettiin muun muassa perunavarastona. Saari kuului Neuvostoliiton sisäisiin turistikohteisiin 1960–1970 – luvuilla. Luostarikäyttöön Valamon saari on elpynyt vasta 1990-luvulla. Pääluostarin lukuisissa rakennuksissa sekä eri puolilla saaristoa sijaitsevissa skiitoissa on käynnistynyt ennennäkemätön, vaikkakin hitaasti etenevä restaurointi. Aikoinaan suunnattoman kauniit maalaukset pääkirkon ylätemppelissä ovat kuitenkin vaurioituneet osin pommitusten osin perunoiden varastoinnin vaikutuksesta niin pahoin, että toistaiseksi niistä on onnistuttu entisöimään vain muutama.

Patteriston esikunta luostarin kupeessa

Rannikkojoukkojen ensimmäiset osat tulivat Valamoon toukokuussa 1918. Valamon Saariaseman nimellä toimintansa aloittanut sotilasyksikkö aloitti patterin rakentamisen Rautaveräjälle jo vuonna 1918 ja Niikkanaan keväällä 1919. Sotilaiden läsnäolo luostarisaarella vaikutti tietenkin paljon luostariyhteisöön. Aivan ensimmäinen sotilasjoukko tuli Valamoon Salmista, mutta länsisuomalaisten sotilaiden osuus tuli pian hallitsevaksi. Ymmärrettävästi kulttuurillinen yhteentörmäys sekä armeijan suorittama omaisuuden ja kiinteistöjen haltuunotto kiristivät sotilaitten ja luostariyhteisön välejä. Aikalaisten mukaan ”ne tavaramäärät, jotka rykmentille otettiin luostarista eivät suinkaan olleet vähäisiä.” Erityisen hankala asia lienee ollut luostarin yhteysaluksen s/s Valamon takavarikko ja palauttaminen. Aluksi III Patteriston esikunta, sen toimitusjoukkue ja osa henkilökuntaa perheineen sijoitettiin luostarin hotelliin. Elämän siellä sanottiin olleen väliin siivotonta. Syntyvaiheessaan olevan köyhän maan puolustuslaitoksen tarpeiden ja luostariyhteisön laillisten oikeuksien välistä juopaa kurottiin umpeen koko 1920-luku. Asioita puitiin mm. vuonna 1920 Sovinto-oikeudessa, joka määräsi valtion maksamaan korvauksia luostarille.

Tilanne normalisoitui vähitellen. Alkuhankaluuksien jälkeen kehitettiin molemminpuolista vuorovaikutusta. Tilanne parani heti sen jälkeen, kun Valamon yksikköön ruvettiin ottamaan enemmän sotilaita ortodoksiselta alueelta. Suuri merkitys oli myös pitkäaikaisen patteriston komentajan majuri Gunnar Sandholmin ja koko rannikkotykistörykmentin komentajan eversti Eino I. Järvisen määrätietoisella ja luostarin erityisaseman huomioivalla työllä. Vuonna 1924 luostari vuokrasi patteriston esikuntaa varten Alamajatalon, joka sijaitsi pari sataa metriä hotellista kaakkoon luostarilahden rannalla. Kasvitarhojen ympäröimä Alamajatalo muodosti erillisen kokonaisuuden, vaikka sijaitsikin aivan luostarialueella. Tämän vuoksi oli sekä luostarin, että patteriston etu sijoittaa esikunta siihen. Patteriston toimitusjoukkueen kasarmiksi vuokrattiin hotellista pari sataa metriä itään oleva yksikerroksinen kivirakennus.

Valamon patteriston numero muuttui vuoden 1928 järjestelyissä II:ksi. Patteriston henkilökunta ja luostarin johto sekä munkit solmivat pysyviä ystävyyssuhteita. Pieni esikunta tukiosineen eleli läheisessä yhteydessä luostarin kanssa. Patteriston tarvitsema huolto, ennen kaikkea yhteysalusliikenne palveli luostarin tarpeita varsinkin kelirikkoaikana. Patteriston henkilökunnan tarvitsemat kauppa- ja postipalvelut hyödyttivät myös luostaria. Luostarin hotellin saunassa kylpivät yhdessä niin munkit, ”rantapyssyn” henkilökunta kuin saaren harvalukuinen muu virkamieskuntakin.

Osittain patteriston käytössä ollut luostarin hotelli on pystyssä tänäkin päivänä. Hotellirakennus on valmistunut vuonna 1857 ja sitä on pariin otteeseen myöhemmin laajennettu. Rakennus on Valamon kauneimpia. Se on otettu uudelleen hotellikäyttöön. Hotellin vierashuoneet ovat vaatimattomia, niukan yksinkertaisesti kalustettuja. Rakennuksen toisessa kerroksessa on vaatimaton kahvila. Kuten 1930-luvulla, hotellirakennuksessa toimii nykyisin taas koulu. Ennen sotia monet koululaiset olivat sotilaitten lapsia. Nykyisin koulua käyvät Valamon kylän lapset. Luostarisaarella on nykyisin yhteensä noin viisisataa asukasta. Heistä osa on aunuksenkarjalaisia vanhuksia, jotka tervehtivät turisteja suomen kielellä luostarin sisäänkäynnin tienoilla.

Esikuntarakennuksena toiminut vierashuone eli Alamajatalo oli vuonna 1865 valmistunut kaksikerroksinen tiilitalo. Se rakennettiin alun pitäen suomalaisia, usein vähävaraisia pyhiinvaeltajia varten. Rakennus säästyi talvisodan pommituksissa, mutta suomalaisten palattua Valamoon syksyllä 1941 rakennus oli räjäytetty. Tänä päivänä esikuntarakennuksesta ei ole jäljellä perustuksiakaan. Rakennuksen paikalla on Punalippuisen Laatokan laivaston muistomerkki. Muistomerkin kirjoituksessa ylistetään laivaston urhoollisuutta syksyn 1941 evakuointitehtävissä. Lähellä esikuntaa sijaitseva entinen patteriston komentajan kaksikerroksinen virka-asunto toimii edelleen asuntona.

Toimitusjoukkueen kasarmi vaurioitui talvisodassa. Pääosa rakennuksesta on kuitenkin edelleen pystyssä. Rakennus on nyttemmin peruskorjattu. Nykyvalamolaiset käyttävät siitä nimeä ”flotskii dom” eli ”meriväen talo”.

Vuosina 1918–1919 Luostarilahden pohjukkaan oli asennettu 75 mm rannikkotykki. Se poistettiin vähin äänin luostarimiljööseen huonosti sopivana. Rannikkotykistön suunnitelmissa oli 1920-luvulla sijoittaa ilmatorjuntapatteri luostarin sisääntuloa valvovalle Nikolskin saarelle. Saarella oleva skiitta oli – ja on tänäänkin – Valamon kiehtovimpia nähtävyyksiä. Luostarin johdolle ei tietenkään ollut yhdentekevää, näkeekö matkailija luostaria laivalla lähestyessään ensimmäisenä kirkon risteineen vai tykkipatterin. Oli kyse Valamon symbolisesta hahmottumisesta. Myös puolustuslaitoksen johto ymmärsi lopulta asian. Vaikka kysymys nostettiin yhä uudestaan esiin, aina lopulta luovuttiin Nikolskin haltuunotosta. Kun tämän asian tiimoilta oli kulunut paljon aikaa ja tupakkaa, jäi tämän rakentamattoman Nikolskin patterin nimeksi, tosin epävirallisesti, ”Tupakkasaaren patteri.”

Teksti: Erkki Marttila