Siirry sisältöön

Saunaniemi

Laatokkaan pistävä Saunaniemi sijaitsi Laatokan rannalla noin viisi kilometriä Taipaleenjoen suusta kaakkoon ja vain kolmisen kilometriä vanhasta rajasta pohjoiseen. Kapean, noin puoli kilometriä pitkän niemen eteläpuolella on poukama ja hyvä luonnonsatama. Suomen kaudella niemen päässä oli loisto. Loistolta kaakkoon kaartui runsaat parisataa metriä pitkä aallonmurtaja. Saunaniemessä oli ennen sotia merivartioasema. Venepartiointia 110 kilometriä pitkällä vesirajalla Saunaniemen ja Salmin välillä jatkettiin ennen talvisotaa viimeiseen rauhan päivään saakka.

Saunaniemen alavaa rantamaata. Taustalla Saunaniemen aallonmurtajan kärjessä näkyy loisto.
LAATOKAN PUOLUSTUKSEN PERINNEARKISTO

Hyökkääjä piti Saunaniemen satamaan johtavaa väylää jäänmurtajien avulla auki talvisodan alkupuolella ja käytti satamaa joukkojen kuljetuksiin ja huoltoon. Kaarnajoen patterilta oli Saunaniemeen noin 10 kilometriä. Kaarnajoki häiritsikin tulellaan tehokkaasti toimintaa Saunaniemessä.

Saunaniemen tähystystorni kevättalvella 1942.
SA-KUVA

Jatkosodassa etulinja työnnettiin muutama kilometri vanhasta rajasta etelään. Saunaniemeen sijoitettiin rannikkopatteri. Kalustona oli kaksi 152 mm:n merikanuunaa (152/35 MK). Saunaniemessä oli myös kevyt kenttätykkipatteri. Saunaniemen rannikkotykit siirrettiin sodan loppuvaiheessa Taipaleenjoen suun pohjoispuolelle, lähelle talvisodan aikaista Kaarnajoen patteria.

Teksti: Erkki Marttila