Ristisaari (Suomenlahti)

Ristisaari sijaitsee itäisellä Suomenlahdella Pyhtään ulkosaaristossa noin neljä kilometriä Kaunissaaresta eteläkaakkoon. Ristisaari on lähes säännöllisen vinoneliön muotoinen vehreä saari, jossa on monipuolinen luonto rantaniittyineen, rantakallioineen ja metsäalueineen. Rannat ovat matalat ja erittäin kivikkoiset muutamia kalliorantoja lukuun ottamatta. Saaren pituus ja leveys ovat noin 800-900 metriä kanttiinsa ja pinta-ala noin 60 hehtaaria. Ristisaari ja Kaunissaari muodostavat itäisellä Suomenlahdella kulkevan Salpausselän poikittaisharjuvyöhykkeen eteläisen pään.

Karttaa katsomalla ymmärtää hyvin Ristisaaren merkityksen itäisen Suomenlahden rannikkopuolustuksen ja tulenkäytön järjestelyissä. Pyhtään – Pernajan – Loviisan alueen saaristo on ollut koko itsenäisen Suomen rannikkotykistön ajan sen eri joukkojen, valvonnan ja tulenkäytön sauma-aluetta.

1930-luvulla elettiin 2. Erillisessä Rannikkotykistöpatteristossa (2.ErRtPsto) voimakasta tykistöllisen kehityksen kautta. Pattereiden ja niiden kaluston lisäksi kehitettiin myös tulenjohto-, mittaus- ja valvontaverkkoa, jota laajennettiin suunnitelmallisesti koko 1930-luvun ajan. Tähän liittyen Ristisaareen rakennettiin puinen valvonta- ja mittaustorni vuonna 1935.

Talvisodan aikana Ristisaari oli Kotkan Lohkon läntistä sauma-aluetta ja kuului Kirkonmaan alalohkoon. Ristisaaressa toimi Rankin linnakkeen alainen vartioasema. Ristisaari ei osallistunut merkittäviin taistelutoimiin talvisodan aikana, mutta toi oman lisänsä etenkin alueen ilmavalvontaan. Ristisaaren eteläpuolelle putosi 29.1.1940 vihollisen lentokone. Paikalle lähetetty partio sai yhden vangin, kaksi muuta vihollista oli kuollut maahansyöksyssä.

Kotkan Lohkon merkitys talvisodan kokonaisuuden kannalta kasvoi sitä mukaa, kun rintama Kannaksella siirtyi lännemmäksi. Merivoimien komentaja antoi 25.2.1940 käskyn Kotkan Lohkon puolustuksen tehostamisesta. Vihollisen aktivoitumisen Suomenlahden ulkosaarilla ja sitä kautta kohonneen jäähyökkäyksen uhkan torjumiseksi lohkon oli miehitettävä Ristisaari, Kilpisaari ja Haapasaaret. Nämä saaret olisivat muodostaneet mahdollisen hyökkäyksen torjunnan pääpuolustuslinjan, jonka tehtävä olisi ollut estää vihollisen pureutuminen saariston uloimpiin metsäisiin saariin. Käskyn mukaisesti aloitettiin Ristisaaressa lähipuolustusasemien rakentaminen ja sinne sijoitettiin kaksitykkinen kevyt 47 mm:n jaos.  Varsinaiset linnakkeet eli Kirkonmaa ja Rankki muodostivat tukilinjan ja tykistölliset puolustuskeskukset.

Saaren linnoittamista jatkettiin välirauhan aikana, jolloin rakennettiin raskaalle 152/45 C-patterille kaksi kenttälinnoitettua tykkiasemaa. Myös lähipuolustusasemien, tukiaseiden pesäkkeiden sekä miehistökorsujen ja muiden majoitustilojen rakentamista jatkettiin vuoden 1940 ja alkuvuoden 1941 ajan. Ristisaari oli välirauhan aikana miehittämätön linnake, mutta sille määrättiin ”vastuunalaiseksi päälliköksi” kapteeni Åke Sokajärvi 15.3.1941 alkaen. Ristisaareen oli tosin sijoitettuna Rankin linnakkeen alainen mittaus- ja vartioasema, jonka vahvuus oli kahdeksan miestä.

Tykkiasemien parantaminen kantalinnoitteiksi aloitettiin kesällä 1941 jatkosodan jo sytyttyä. Patterin tykkikalusto saatiin Rankista. Samaan aikaan aloitettiin myös kantalinnoitetun viestikeskuksen ja uuden laiturin rakennustyöt sekä jatkettiin kenttälinnoittamista.

Välirauhan aikainen Kotkan Rannikkotykistörykmentti muuttui liikekannallepanon yhteydessä sotatoimiyhtymäksi ja sai 13.6.1941 alkaen nimekseen 2. Rannikkoprikaati (2.RPr). Ristisaaren linnake kuului sen I Linnakkeistoon (I/2.RPr). Linnakkeen kokoonpanoon kuului kaksitykkinen 20. Raskas patteri (20.RsPtri) kalustonaan 152/45-C. Lisäksi oli 20. Torjuntakomppania (20.TorjK), raskas kenttätykkijaos kalustonaan jäykkälavettinen 107 K/77 sekä kevyt kenttätykkijaos kalustonaan niin ikään jäykkälavettinen 90 K/77.

Ristisaaren tykistöllinen valmius tarkastettiin 20.7.1941, jolloin linnakkeen raskas patteri ampui Kirkonmaan järeän patterin kanssa kovapanosammunnat. Ammunnoilla harjoitettiin ja todennettiin linnakkeiston taisteluvalmiutta ja tulenkäytön järjestelyjä. Prikaatin komentaja eversti Pekka Enkainen seurasi ammuntoja henkilökohtaisesti Kirkonmaan mittaustornista. Kirkonmaan järeän patterin ammunnassa tulenjohto tapahtui kannalla Ristisaari – Rankki, joista Rankki toimi johtavana asemana ja välitti mittausarvot Kirkonmaahan. Enkainen totesi seuraavana päivänä antamassaan palveluskäskyssään, että ”Ammunta oli hyvin valmisteltu sekä mittaus- että tykkipalveluksen puolesta. Ammunta suoritettiin patterin kaikilla tykeillä. Ammunta antoi hyvän tuloksen ja oli se kaikin puolin onnistunut.” Ristisaaren patterin ammunta ei sujunut aivan yhtä mallikkaasti, vaan tuli oli pääasiassa pitkää. Syyksi ilmeni huomattava tykkiero, jonka prikaatin komentaja Enkainen käski selvittää koeammunnalla.

Jatkosodan alussa Ristisaari toimi tärkeänä ilma- ja merivalvonta-asemana. Linnakkeelta havainnoitiin erityisesti vihollisen hallussa olleen Suursaaren ja sen lähivesien tapahtumia ja mm. paikannettiin Suursaaressa olleiden vihollisen tuliyksiköiden sijainteja niiden käyttäessä tulta Haapasaaristoon sekä merellä liikkuneisiin suomalaisiin ja saksalaisiin aluksiin. Lisäksi linnake toteutti partiomatkoja sekä erilaisia tarkastus- ja varmistustehtäviä vastuualueensa miehittämättömiin saariin. Kesällä ja syksyllä 1941 Ristisaaren rannoille kulkeutui usein kaikenlaista materiaalia ajomiinoista ammuslaatikoihin ja vaatekappaleista säilykepurkkeihin, jotka olivat todennäköisesti peräisin eteläisen Suomenlahden alueella käydyistä saksalaisten ja venäläisten välisistä meri- ja ilmataisteluista.

Linnakkeen ensimmäinen ja ainoaksi jäänyt raskaan patterin taisteluammunta tapahtui 26.8.1941. Tällöin Suursaaresta lähti iltapäivällä kaksi vihollisen moottoritorpedovenettä luoteeseen kohti Mustaviiriä. Alukset kävivät pisimmillään Mustaviirin länsipuolella. Ristisaaren raskas patteri avasi tulen aluksiin 12,8 km:n etäisyydeltä ja ampui yhteensä 10 laukausta ampumaetäisyyden olleessa lyhimmillään 9,3 km. Tuli oli pitkää eikä osumia saatu, jolloin alukset poistuivat takaisin etelään kohti Suursaarta. Ilmeisesti kuukautta aiemmin ammunnoissa todettua tykkieroa ei oltu kyetty korjaamaan.

Suomalaisten eteneminen jatkosodan alussa oli nopeaa niin maa- kuin meririntamalla. Niinpä talvisodassa menetettyjen alueiden takaisinvaltauksen yhteydessä ryhdyttiin välittömästi ryhmittämään tykistöä ja joukkoja takaisin entisille linnakkeille ja pattereille. Aamulla 3.9.1941 2.RPr:n komentaja antoi käskyn Ristisaaren raskaan patterin siirtämisestä itään ja luovuttamisesta 8. Rannikkoprikaatille (8.RPr). Työt aloitettiin välittömästi ja jo seuraavan päivän aamuna oli ensimmäinen tykeistä siirretty rantaan ja toisenkin tykin purkaminen aloitettu.

7.9.1941 iltapäivällä Ristisaaresta siirrettiin pois linnakkeen ilmatorjuntakonekivääriosasto, toimitusjoukkue sekä 20.TorjK varusteineen ja kalustoineen. Osastoon liitettiin Kirkonmaan linnakkeelta koottu jalkaväkijoukkue. Koko osaston vahvuus oli yhteensä 88 miestä. Vielä saman päivän iltana antoi linnakkeiston komentaja majuri Pasi Kokkonen käskyn: ”Pvm:llä 9.9.41 yhdistetään Ristisaaren sekä Kaunissaaren Saukonniemen ja Pitkäniemen mittaus- ja vartioasemat Ristisaaren vartioksi päällikkönä luutn Kaasalainen ja alistetaan Rankin lkeen päällikölle.” Ristisaaren linnake jäi kuitenkin yksikkönä edelleen olemaan.

Ristisaaresta ja Kirkonmaasta koottu osasto siirrettiin Seivästölle, jonne se saapui 8.9.1941 illalla. Siellä se ilmoittautui viisi päivää aiemmin perustetun Erillisen Rannikkolinnakkeiston (Er.RLsto) esikunnassa. Osastoa oli matkan varrella vielä täydennetty ja sen lopullinen vahvuus ilmoittautuessaan oli 138 miestä. Osasto muodosti Er.RLston rungon. Seuraavana päivänä 9.9.1941 saapui Seivästölle ensimmäiset kaksi 152/45-C -tykkiä, jotka olivat lähtöisin Santahaminasta.

Ristisaaren raskaan patterin siirto tapahtui 9.9.1941. Kahden tykin lisäksi siirrettiin miehistö varusteineen, tulenjohto- ja viestikalusto sekä muu materiaali merikuljetuksella Säkkijärven Kaukialanlahteen. Materiaalin mukana seurasi yhteensä 58 miestä. Sieltä tykit siirrettiin 20.9.1941 edelleen Seivästölle, jossa niillä täydennettiin sinne vasta perustettu raskas 152/45-C -patteri nelitykkiseksi. Tykkien koelaukaukset uusissa asemissa ammuttiin 24.9.1941. Näin ollen pääosa Ristisaaren linnakkeen joukoista ja kalustosta päätyi lopulta Seivästölle.

Jatkosodan lopussa suomalaisjoukkoja kalustoineen järjesteltiin pikaisesti uudelleen. Tykkikaluston siirrot Itä-Karjalasta alkoivat jo kesäkuussa 1944 puna-armeijan suurhyökkäyksen käynnistyttyä. Kesällä 1944 Ristisaaren linnakkeelle ryhmitettiin valmiisiin asemiin kolmitykkinen 152/45-C -patteri. Tykkikalusto tuli Itä-Karjalasta eri pattereilta varikoiden kautta. Lisäksi linnakkeelle ryhmitettiin kaksitykkinen 76/30-Putilov -jaos.

Moskovan välirauhan solmimisen jälkeen Itä-Suomenlahden Rannikkoprikaati sai tehtäväkseen rajalinjan varmistuksen ja puolustuksen välillä Virolahti – Pyhtää. Merivoimien Esikunta määräsi sille 21.9.1944 pääpuolustuslinjaksi tasan Virolahden rannikko – Siikasaari – Mustamaa – Ulko-Tammio – Vanhankylänmaa – Ristisaari – Byön. Tämän jälkeen seurasi lukuisia kaluston ja joukkojen siirtoja sekä organisaatiomuutoksia. Ristisaaren patteri nimettiin uudelleen 17. Raskaaksi patteriksi (17.RsPtri), jonka henkilöstön pääosa kotiutettiin 16.11.1944. Tämän jälkeen patterin vahvuudeksi jäi 31 miestä.

Loppuvuonna 1944 rauhan ajan kokoonpanoon siirryttäessä Ristisaaren 17.RsPtri kuului vasta muodostettuun Haminan Rannikkolinnakkeistoon (HRLsto). Ristisaari määrättiin ensi vaiheessa miehitetyksi vartiolinnakkeeksi (miehitetty tarkoitti yhtä kanta-aliupseeria). Samaan aikaan aloitettiin Liittoutuneiden Valvontakomission määräysten mukainen järeän ja raskaan tykkikaluston evakuointi ja niiden korvaaminen kevyellä tykistöllä. Ristisaaren raskas patteri evakuoitiin toukokuun 1945 kuluessa Kyminlinnaan ja korvattiin samanaikaisesti nelitykkisellä 76 ItK 31 -patterilla, joka saatiin ampumavalmiiksi toukokuun 1945 loppuun mennessä.

Rajallisista resursseista johtuen Merivoimien Esikunnassa kaavailtiin vuoden 1945 lopulla koulutuslinnakkeiden vähentämistä. Tähän liittyen HRLsto esitti Ristisaareen juuri siirrettyjen 76 ItK 31 -tykkien siirtämistä Rankkiin, mikä enteili luopumista Ristisaaresta vartiolinnakkeena. Esityksen taustalla oli pyrkimys vähentää henkilöstöä uloimmasta saaristosta, jonka huoltaminen talvi- ja kelirikkoaikoina oli hankalaa. Tilanne säilyi kuitenkin muuttumattomana aina vuoteen 1947 asti, jolloin HRLston joukkojen ja koulutuksen uudelleenorganisoinnissa Rankista muodostettiin uusi koulutuslinnake. Pääosan henkilöstöstään Rankki sai Vanhankylänmaasta, josta tuli vartiolinnake. Kalustonsa se sai Ristisaaresta, jonka tykit siirrettiin Rankkiin syksyn 1947 aikana ja Ristisaari jätettiin miehittämättömäksi. HRLsto:ssa kuitenkin varattiin Kyminlinnaan varastoituna yhden nelitykkisen 76 ItK 31 -patterin kalusto sijoitettavaksi Ristisaareen.

1950-luvulle tultaessa nimeltään 3. Erilliseksi Rannikkotykistöpatteristoksi (3.ErRtPsto) muuttunut joukko-osasto kaipasi kipeästi lisää raskasta tulenantokykyä. Vuoden 1954 suunnitteluvaiheessa patteristo laati suunnitelman järeän ja raskaan tykkikaluston palauttamisesta ja uudelleen ryhmittämisestä. Suunnitelma oli valmis syyskuun alussa 1954 ja siinä esitettiin kiinteän tykistön ryhmitykseksi seuraavaa:

• Kirkonmaa 4/254/45-D ja 4/76 ItK/16-V
• Rankki 3/152/45-C
• Ristisaari 3/152/45-C
• Vanhankylänmaa 3/152/45-C ja 4/76 ItK/16-V

Ristisaaren osalta suunnitelmassa oli lisämääreenä, että patterin tykit säilytetään varikolla Kyminlinnassa ja siirretään paikoilleen vasta sen jälkeen, kun ne on putkitettu uudelleen 152/50-Tampella -tykeiksi. Ristisaaressa oli valmiina kaksi betonoitua kantalinnoitettua tykkiasemaa. Kolmas eli eteläisin tykkiasema oli varustettu hirsistä ja kivistä rakennetulla rintasuojuksella. Tämän tykkiaseman oli myös todettu olevan liian edessä ja sen uudeksi sijainniksi esitettiin silloisen tulenjohtotornin paikkaa. Tällöin olisi myös pitänyt rakentaa uusi tulenjohtotorni keskemmälle saarta. Vanha puinen tulenjohtotorni oli rakennettu sodan aikana, eikä sille vuoden 1954 suunnitelmassa laskettu enää montaa vuotta käyttöikää. Patterin toinen peruspiste oli tiedusteltu saaren luoteisniemestä. Patterin keskiö suunniteltiin sijoitettavaksi 1. tykin vieressä olleeseen kantalinnoitettuun korsuun.

Muuta rakennuskantaa saaressa oli kasarmi, keittiö sekä kaksi vajarakennusta. Ristisaaren laituri saaren koilliskulmassa oli avoimen sijaintinsa takia myrskyjen ja ahtojäiden rikkoma, eikä sen kunnostamista pidetty järkevänä, mikäli se jäisi ilman jatkuvaa valvontaa ja hoitoa.

Tykistöaseistuksen uudelleen ryhmittämisessä Kirkonmaan järeän 254/45-D -patterin kohtalo oli edelleen auki. Tällöin patteristo esitti Kyminlinnaan varastoiduista Ristisaaren tykeistä kahden pystyttämistä Kirkonmaahan. Järjestelyn katsottiin turvaavan raskaan tykistön koulutuksen jatkuvuuden. Ristisaaren patterin mahdolliseen pikaiseenkin pystyttämiseen ei kahden tykin sijainnilla Kirkonmaassa katsottu olevan erityistä haittaa. Esitys hyväksyttiin ja tykit ryhmitettiin louhittuihin tilapäisasemiin Kirkonmaahan vuonna 1957.

Ristisaaren suunnitelmien toistuva lykkääntyminen johtui pitkälti taloudellisista syistä, sillä sen patteri olisi vaatinut yhden uuden tykkiaseman, tulenjohtoaseman, teiden ja laiturin rakentamista sekä myös maa-alueiden lunastuksia. Näihin ei ollut varoja, sillä rahan puute vaikutti jo muutenkin muiden pattereiden rakennustöihin. Saaren sodanaikaiset kevytrakenteiset rakennuksetkin alkoivat rapistua käytön ja ylläpidon puuttuessa. Rakennukset myytiin pois 1950-luvun lopussa, jonka jälkeen saaressa ei ollut muuta majoitus- tai varastotilaa kuin kahden tykkiaseman yhteydessä olevat suojat. Niissäkään ei kuitenkaan ollut enää varastoituna mitään.

Ristisaari katsottiin kuitenkin tärkeäksi patteriston läntisen sauma-alueen tulenkäytön järjestelyissä, joten suunnitelmat jäivät vielä silloin voimaan. Ristisaaren raskas patteri oli vakavasti mukana suunnitelmissa pitkälle 1960-luvulle. Tästä oli osoituksena sille varattu kalusto. Patterin kohtalo ratkesi lopulta Loviisan edustan tykistön uudelleenjärjestelyjen myötä, jolloin Ristisaaresta sen sijoituspaikkana luovuttiin ja sille varattu kalusto luovutettiin Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentille syksyllä 1967.

Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä Ristisaari toimi Kotkan Rannikkopatteriston ja sitä seuranneiden joukkojen harjoitusalueena, lähinnä tykistöammuntojen tulenjohtopaikkana sekä rannikkovalvonta- ja meritiedustelujoukkojen tukikohtana ja asemapaikkana.

Nykyään Ristisaari kuuluu vuonna 1982 perustettuun Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Ristisaari on kuitenkin ollut jo 1960-luvulta lähtien lintuharrastajien retkikohteena. Kevään Arktika-muuttoa on saarelta seurattu yhtäjaksoisesti jo vuosikymmeniä. Ristisaari on lintumuuton lisäksi tunnettu myös monipuolisesta kasvistostaan sekä hyönteismaailmastaan. Sotilaiden läsnäolon vähennyttyä tilalle tulivat lampaat. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä saarella laidunsivat kesäisin kaunissaarelaisten lampaat, kuten jo parisataa vuotta aiemminkin. Nykyään Metsähallituksen hallinnassa olevalla saarella aloitettiin lammaslaidunnus uudelleen 2000-luvulla saaressa olevan, valtakunnallisesti arvokkaaksi luokitellun perinnemaiseman hoitamiseksi.

Puolustusvoimatkin tuki ajoittain lampaiden kuljettamista laitumilleen, kun alueella vielä oli joukko-osasto. Vuonna 2013 sodanaikainen puurakenteinen valonheittimen suojarakennus restauroitiin Metsähallituksen toimesta EU-tuella