Orrengrund

Orrengrundin linnake ja sen tykistö

Orrengrundin saari kuului talvisodassa Pellingin Lohkoon. Lohkon komentajana toimi evl B. Heinrichs ja esikunta sijaitsi Porvoossa. Lohkon tärkeimmät tykistöyksiköt sijaitsivat Lehtisessä, Bastössä ja Pirttisaaressa, joissa jokaisessa oli kaksitykkinen 152/45-Canet –patteri. Orrengrundissa ei ollut raskasta tykistöaseistusta eikä se osallistunut merkittäviin sotatoimiin. Jatkosodan alussa Orrengrund liitettiin organisaatiomuutoksen myötä Helsingin alueen puolustamisesta vastanneeseen 1. Rannikkoprikaatiin. Jatkosodankaan taistelut eivät juuri koskettaneet Orrengrundia.

Jatkosodan lopussa linnake kuului Uudenmaan Rannikkoprikaatin Rannikkotykistörykmentti 1:n III Linnakkeistoon. Keväällä 1944 Orrengrundiin oli sijoittuneena 111. Kevyt Rannikkotykistöpatteri. Pääkalustona oli 4 kpl 75/50-Obuhov -tykkiä. Lisäksi linnakkeen lähitorjuntaan oli käytössä yksi 47/40-Obuhov, yksi 37/20-Obuhov ja yksi 37 K 14 –tykki. Syksyllä 1944 linnakkeelle ryhmitettiin vielä nelitykkinen 76 ItK 31 –patteri.

Jatkosodan päätyttyä alkoivat Moskovan välirauhansopimuksen edellyttämät tykkikaluston evakuoinnit. Joulukuun 4. päivästä 1944 lähtien Orrengrund kuului Suomenlinnan Rannikkolinnakkeistoon miehittämättömänä patterina. Keväällä 1945 Orrengrund siirtyi rannikkotykistön organisaatiomuutosten yhteydessä Haminan Rannikkolinnakkeiston alaisuuteen ja sen tykkikalusto evakuoitiin varikoille.

Orrengrundin kohtalo on aina ollut sidottuna hieman pohjoisempana sijaitsevan Lehtisen linnakesaaren kohtaloon. Haminan ja Suomenlinnan Rannikkolinnakkeistojen vastuualueiden saumajärjestelyihin liittyen Orrengrund siirtyi Lehtisen linnakkeen mukana 15.4.1952 jälleen Suomenlinnan Rannikkolinnakkeiston alaisuuteen. Joukko-osaston nimi muuttui 1.12.1952 Rannikkotykistörykmentti 1:ksi (RT1). Kiinteän rannikkotykistön tykkikaluston uudelleen ryhmittämiseen liittyen RT1 laati syyskuussa 1954 suunnitelman, jonka mukaan Orrengrundiin tuli sijoittaa nelitykkinen 76 ItK 16–Vickers -patteri. Pääesikunnan meripuolustusosaston käskyn mukaisesti rannikkotykistön kevyiden pattereiden rauhan ajan sijoituksissa tuli ottaa huomioon koulutusnäkökohdat. Näin ollen Orrengrundin patteri määrättiin perustettavaksi, mutta sen tykkikalusto oli suunniteltu ilmatorjuntatykistön koulutuskäyttöön. Orrengrund jäi ainoastaan vartioitavaksi kohteeksi, eli sillä ei ollut edes vartiolinnakkeen statusta. 1.1.1957 joukko-osaston nimi muuttui jälleen. Uudeksi nimeksi tuli Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentti. Uudessa kokoonpanossa Orrengrund muuttui vartiolinnakkeeksi. Orrengrundin patterin aseistus asennettiin sodan aikana keskeneräiseksi jääneisiin kallioon louhittuihin asemiin vuoden 1957 aikana.

1960-luvun lopulla käynnistettiin rannikkotykistön kevyiden pattereiden uudistusohjelma, jossa vanhaa kalustoa alettiin korvata uusilla ajanmukaisilla 100 mm:n tornikanuunoilla. Kesällä 1969 tehtiin päätös rakentaa patteri myös Loviisan edustalle. Ensi vaiheessa patterin sijaintipaikaksi suunniteltiin Gäddbergsötä. Loviisaan rakennettavan ydinvoimalan sijainnin takia patterin sijoituspaikkaa kuitenkin muutettiin. Silloinen Etelä-Suomen sotilasläänin komentaja vahvisti parista vaihtoehdosta patterin uudeksi sijoituspaikaksi Orrengrundin. Nelitykkisen 100 56 TK -patterin rakentaminen aloitettiin 1970-luvun puolivälissä ja se valmistui vuoteen 1978 mennessä. Töihin sisältyivät tornitykki- ja ilmatorjuntatykkien asemat sekä tulenjohtotorni ja johtotilat. Pioneerityöosasto naamiomaalasi rakenteet vuonna 1984.

Orrengrund merivalvonta-asemana

Pääesikunta määritti rannikkotykistöjoukkojen merivalvonta-alueiden rajat keväällä 1958. Tällöin Orrengrund määrättiin Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentin yhdeksi merivalvonta-asemaksi. Aluksi merivalvontaa hoitivat luotsit, joiden käyttöön valmistui samana vuonna uusi luotsirakennus. Merenkulkuhallitus asensi 1960-luvun alkupuolella Orrengrundiin SNW 41/2 -tutkan. Yhteistoimintasopimusten nojalla myös puolustusvoimat sai käyttää tutkaa rannikkotykistön suorittamiin merivalvontatehtäviin.

Merivalvonnan vastuualueiden rajoja tarkistettiin jälleen 1960-luvun alussa, jolloin Orrengrundin tutkavalvonta liitettiin Kotkan Rannikkopatteriston merivalvonta-alueen piiriin. Orrengrundiin palkattiin 1.5.1963 tutkamittaajaksi Anneli Raulisto, josta tuli Kotkan Rannikkopatteriston ensimmäinen naispuolinen värvätty.

Syksyllä 1964 patteriston silloinen komentaja everstiluutnantti Paavo Jokisalo kiinnitti huomiota merivalvonnan järjestelyihin ja esitti, että Orrengrundiin perustettaisiin jatkuvatähysteinen tähystysasema. Aseman perustaminen edellytti merivalvonnan varusmieskiintiön nostamista, aseman päällikön virkaa sekä erinäisiä huoltojärjestelyjä. Samoin oli sovittava Merenkulkuhallituksen kanssa saarella olevien kiinteistöjen käytöstä. Neuvottelut Puolustusministeriön ja Merenkulkuhallituksen välillä johtivat sopimukseen saaren käytöstä ja Orrengrundin merivalvonta-asema liitettiin merivalvontaverkkoon 10.6.1965. Tähystysasema sijaitsi vanhassa tunnusmajakassa eli pookissa. Merivalvonta-aseman ensimmäiseksi päälliköksi määrättiin ylikersantti Matti Tammelin.

Orrengrundin merivalvonta-asema tehosti merkittävästi itäisen Suomenlahden merivalvontaa erityisesti vilkkaina avovesikausina. Toisaalta vaikeat kulku- ja huoltoyhteydet pakottivat vaikeimpina talvina aseman sulkemiseen. Tutkavalvontaa kyettiin kuitenkin jatkamaan ympäri vuoden tukeutumalla saareen jääneeseen Merenkulkulaitoksen henkilöstöön, joka hoiti tutkavalvontaa sivutoimeen palkattuna.

Orrengrundiin asennettiin RAVAL-laitteisto kesä-elokuussa 1981. Käyttöönotto tapahtui 20.8.1981 ja jatkuva valvonta aloitettiin vajaa vuosi myöhemmin.

Viimeisen organisaatiomuutoksen Orrengrund koki 1.7.1998, jolloin se siirtyi vielä kerran itäisen Suomenlahden puolustuksesta vastaavan joukon alaisuuteen. Rannikkotykistön ja silloisten merivoimien yhdistymisen ja siihen liittyneiden organisaatiojärjestelyjen johdosta Orrengrund siirtyi Kotkan Rannikkoalueen alaisuuteen. Kotkan Rannikkoalueen organisaatiossa Orrengrundin merivalvonta-asema kuului Koulutuspatterin alaisuuteen. Aseman merivalvonnallista suorituskykyä parannettiin 2000-luvun alussa, kun aseman FIKA-tutkan mastoa korotettiin. 

Merivalvonta-aseman olosuhteet ja arki

Merivalvonta-aseman majoitus-, ruokailu- ja keittiötilat sijaitsivat aseman toiminnan alkuvaiheessa vanhassa luotsitalossa, jota myöhemmin alettiin kutsua ”Muumitaloksi”. Aseman päällikön asuntona oli sota-ajalta peräisin oleva entinen sotilaskoti.

Luotsirakennus, samoin kuin merivalvonta-aseman päällikön asunto, olivat huonokuntoisia. Kotkan Rannikkopatteristo esitti lokakuussa 1965, että saareen rakennettaisiin samanlainen vartiorakennus kuin Haapasaaressa. Esitys ei kuitenkaan toteutunut, vaan elinolosuhteita parannettiin vanhaa korjaamalla. Ongelmia oli myös elintarvikehygieniassa. Vanhan luotsirakennuksen keittiötä suositeltiin käyttökieltoon elintarvikehygienisen tarkastuksen jälkeen kesäkuussa 1967. Saaren kaivovesi osoittautui huonolaatuiseksi ja todettiin laboratoriotutkimuksissa talousvedeksi kelpaamattomaksi ennen kaivon ja sen ympäristön täydellistä puhdistamista. Peseytyminen järjestettiin yhteistoiminnassa luotsien kanssa uuden luotsiaseman tiloissa. Parannusta saatiin vasta seuraavalla vuosikymmenellä.

1990-luvulla merivalvonta-aseman majoitusolot olivat jo varsin hyvät. Henkilökunnalle oli asunnot paritalossa ja varusmiehet majoittuivat vanhan luotsitalon vieressä sijainneessa parakissa. Puolustusvoimat muonitti ylläpitämässään ruokalassa koko Orrengrundin henkilöstön luotsit ja merivartijat mukaan lukien. Vanha sotilaskotirakennus toimi luokka- ja kerhotilana sekä aseman ravitsemistyöntekijän asuntona. Saaren keskiosan kapealle hiekkakannakselle nousi henkilökunnalle oma saunarakennus.

Orrengrundin merivalvonta-asema oli Haapasaaren ohella ainoa erillinen merivalvonta-asema koko Suomessa. Kaikki muut merivalvonta-asemat sijaitsivat linnakesaarilla, joissa toimi perusyksikkö. Aseman päällikkönä toimi opistoupseeri, jolla oli apunaan sotilasammattihenkilöstöön kuuluvat tilannevalvojat. Merivalvonta-aseman erikoisten olosuhteiden johdosta jokainen palkattu henkilö sai omalla työvuorollaan toimia samalla kertaa aseman päällikön, vääpelin, päivystäjän, kouluttajan, talonmiehen ja merivalvojan roolissa sekä erilaisissa kuljettajatehtävissä. Varusmiehiä asemalla palveli merivalvonta-aliupseereina ja -miehinä, kokkeina sekä veneenkuljettajina. Varusmiesvahvuus vaihteli kahdenkymmenen molemmin puolin.

Lakkauttaminen

Orrengrundin tarina puolustusvoimien miehittämänä toimipaikkana päättyi vuonna 2003. Päätös Orrengrundin merivalvonta-aseman lakkauttamisesta syntyi merivoimissa käynnissä olleen rakennemuutoksen ja Kotkan Rannikkoalueen henkilöstötilanteen tuloksena. Kiinteän aistivalvonnan alasajo merivoimissa oli alkanut ja vuoden 2004 kevääseen mennessä pääosa Orrengrundin palkatusta henkilöstöstä oli siirtymässä eläkkeelle tai reserviin. Näin ollen ajankohta oli varsin otollinen. Varusmiespalvelus saarella päättyi 1.10.2003 ja merivalvonta-aseman palkattu henkilöstö poistui saaresta vuoden loppuun mennessä. Saaren isänniksi jäivät luotsit ja merivartijat.

Orrengrund ei kuitenkaan ole täysin menettänyt merivalvonnallista merkitystään. Orrengrund jatkaa edelleen tehtäväänsä – tosin miehittämättömänä kaukokäyttöisenä sensoriasemana.

Teksti: Teemu Leivo

Lähteet:

• Myllyniemi, Urho – Räihä, Eino: Suomenlinnan Rannikkorykmentti 1918-1998.
• Tirronen, Uolevi: Kotkan Rannikkopatteristo 1918-1993.
• Leivo, Teemu: Kiinteän rannikkotykistön uudelleen ryhmittäminen Pariisin rauhansopimuksen jälkeen. Sotahistoriallinen aikakauskirja 18, 1999.
• Rannikon puolustaja 2/97 ja 4/03
• Meriväylien rakennusperintö. Museoviraston rakennushistorian osaston raportteja 21(http://www.nba.fi/tiedostot/7dadd35f.pdf)