Siirry sisältöön

Ormskär

Utön naapurisaarta, Ormskäriä alettiin ensimmäisen kerran linnoittaa jo 1930-luvun lopulla ja vuonna 1939 Ormskärissä raportoitiin olevan yksi 37 mm O-jaos. Vuonna 1947 keväällä työn alla oli konekivääriaseman louhiminen ja vuonna 1951 tehtiin Merivoimien komentajalle esitys, jossa Ormskäriin suunniteltiin asennettavaksi 305/52 kaksoistykkitorni. Aiemmin samaa kaksoistykkitornia suunniteltiin sijoitettavaksi Bokullaan, mutta saari oli liian paljas ja yksinäinen järeän tykistön sijoituspaikaksi. Samaan aikaan Ormskärin suunnitelmien kanssa järeää 305/52-patteria suunniteltiin myös Lohmiin, tarkemmissa suunnitelmissa paikaksi ehdotettiin Kalvholmia. 

Kyseessä oli sama järeä tykkityyppi, jota alueellamme oli ja on edelleen vain Örössä. Lopulta suunnitelmista Ormskärin linnoittamiseksi luovuttiin – toistaiseksi. Vuonna 1972 puolustusvoimat lopulta käynnisti Ormskärin linnoittamisen. Saarelle rakennettiin neljä tykkiasemaa kevyille 100 TK-tykeille sekä kallioon louhittiin miehistö- ja varastotiloja.

Nykyisin alue on Metsähallituksen hallinnassa ja kaikille avoin käyntikohde.

Teksti: Johanna Pakola