Kytö

Ensimmäisen maailmansodan lähestyessä Venäjä suunnitteli valvonta-asemien rakentamista eräille Suomen rannikon saarille. Meriministeri kääntyi vuoden 1911 alkupuolella Suomen kenraali­kuver­nöörin puoleen ja esitti oikeuksien myöntämistä rakennusten pystyttämiseksi. Oikeudet myönnettiin. Yksi saari, jolle valvonta-asema rakennettiin, oli Kytö.

Suomen itsenäisyyden alussa Kytön saaren katsottiin automaattisesti kuuluvan sotalaitokselle, koska niin oli Tarton rauhansopimuksen perusteella vuonna 1921 päätetty ja Venäjän rannikkopuolustus oli ensimmäisen maailmansodan aikana rakentanut sinne erilaisia rakennuksia.

Kalastajat olivat jo pitkään käyttäneet Kytön alueen vesiä ja saivat jo varhain luvan pystyttää kalamajan saareen. 1930-luvulla yksi kalastajaperhe sai muuttaa saareen vakituisesti, koska kalastaja toimi samalla saaren palkattomana vartiomiehenä.

Saaren omistuksesta käytiin keskusteluja, suoritettiin erilaisia kiinteistöhallinnollisia toimenpiteitä ja käytiin oikeutta, mutta tilanne ei muuttunut. Saari jäi siten ensimmäisen maailmansodan jälkeen rannikkopuolustuksen käyttöön. Saarella ei ollut kiinteää patteria, mutta sinne rakennettiin 1930-luvulla uusi betoninen tulenjohto- ja mittaustorni, eli saaressa toimi talvisodassa tulenjohto- ja mittausasema.

Merivoimien komentaja kenraalimajuri Valve esitti 1.2.1940 Päämajalle patterien perustamista Eestiluotoon ja Kytöön.  Näin välirauhan aikana saaren asennettiin kuuden tuuman Vickers-patteri.

Kytön vahvuus laski jatkosodassa ajoittain niin, että katsottiin järkeväksi ottaa patteri pois käytöstä talveksi, mutta ei kuitenkaan siirtää pois pat­teria vaan se otettiin keväällä taas käyttöön. Rysäkarilla ollut kuulosunnin siir­rettiin myös välillä Kytöön, mutta palautettiin Rysäkarille.

Jatkosodan jälkeisessä suunnittelussa Kytön piti välillä olla miehitetty linnake, mutta loppujen lopuksi Kytö tyhjennettiin vuonna 1945 vartiolinnakkeeksi. Saaressa oli kuitenkin merivalvonta-asema, joka muiden asemien kanssa raportoi meriliikenteestä maassa olevalle valvontakomissiolle. Kun Porkkala vuonna 1944 vuokrattiin Neuvostoliitolle, myös Porkkalan merivartioasema siirrettiin Kytöön. Vuoden 1949 lopussa siirrettiin kasarmi ja ulkorakennus merivartiolaitoksen käyttöön. Porkkalan palautuksen jälkeen Kytön merivartioasema siirrettiin takaisin Porkkalaan.

Pohdinnat ja selvitykset saaren omistuksesta jatkuivat johtamatta mihinkään tulokseen. Saaren var­tio­päällikkönä toimi Kurt Sneiz, joka oli kotoisin saaresta. Sneitzin kuoltua joulukuussa 1979 saa­ren vartiointi hoidettiin yhdessä Miessaaren kanssa.

 Linnakkeelle valmistui 152 mm Tampella-patteri vuonna 1969. Linnakkeella järjestettiin silloin tällöin ampumaleirejä ja kertausharjoituksia, viimeinen vuonna 1998. Lisäksi saarta käytti tähystyspaikkanaan muun muassa Katajaluodon koeampuma-asema.

Kun puolustusvoimat alkoi luopua linnakesaarista 1990-luvulla, tehtiin vaihtokauppa Espoon kaupungin kanssa siten, että Espoo saisi Kytön ja Espoo luovuttaisi vastikkeeksi puolustusvoimille alueen Leppävaarasta vuonna 2001. Tämä johti oikeudenkäynteihin, joissa ehdittiin ensi todeta vaihtokaupan lailliseksi. Lopputuloksena oli kuitenkin, että Korkein oikeus kumosi aikai­semman päätöksen Espoon omistusoikeudesta ja Edelmannin suku sai saaren, koska todettiin, ettei puolus­tusvoimat, kaikesta huolimatta, ollut koskaan omistanut sitä. Edelmanin suku myi Kytön saaren vuonna 2023 yksityiselle taholle.

Teksti: Ove Enqvist