Kuuskajaskari

Kuuskajaskarin linnake sijaitsee Rauman kaupungin edustalla vajaan kymmenen kilometrin päässä mantereesta. Kuuskajaskarin linnoittaminen käynnistyi vuonna 1939. Jo ennen linnakkeen perustamista oli Raumalle tulevia väyliä suojaamaan sijoitettu tykistöä. Kaupungin edustalla oli vuonna 1918 kaksi kuuden tuuman tykkiä sekä kaksi 105 mm kenttätykkiä. Sataman ja kaupungin puolustusta vahvistettiin vuonna 1939, jolloin marraskuun 4. päivänä Rihtniemeen kenttälinnoitettiin neljä 87 mm:n tykkiä.

Talvisodan alla syksyllä 1939 Rauman sataman suojaamista päätettiin tehostaa, ja merivoimien komentajaa käskettiin varaamaan ”muutamia 152/22 D-tykkejä Rauman sataman suojeluun”. Alustavasti uudelle perustettavalle patterille oli suunniteltu nk. Hyppyheikkejä, joiden kantama ei ollut kovinkaan suuri.

Linnakkeen rakentaminen käynnistyy

Loppuvuodesta 1939 linnoitussuunnitelmat alkoivat konkretisoitua. Joulukuun 13. päivänä Merivoimien esikunta antoi käskyn, jonka mukaan Satakunnan Lohkon tuli tiedustella Rauman edustalta paikka Jumbo-patterille joko Kuuskajaskarista tai sen läheltä. Satakunnan Lohko suoritti Rauman edustalla Kuuskajaskarin saarella 15. joulukuuta 1939 mittauksia ja maastotiedusteluja patterin rakentamista varten. Perustettavalle patterille sopivaa sijoituspaikkaa etsittäessä vaihtoehtoina olivat mm. Rihtniemi, Nurmes, Kylmäpihlaja ja lopulta myös Kuuskajaskari. Rihtniemessä oli ongelmana tykkien kantaman riittämättömyys, samoin Nurmeksessa. Kylmäpihlaja todettiin liian avonaiseksi, puustona siellä vuonna 1939 oli vain yksi leppä. Kuuskajaskarissa etuna oli mm. sijainti väylien suhteen ja kantaman riittävyys, näkösuojan antava puusto sekä saarella aiemmin asuneen kalastajan asunnon käyttömahdollisuus miehistön majoittamiseen. Haittana ei koettu sitäkään, että saaren kaupunginpuoleisella vesialueella oli kaupungin parhaat pitkäsiimapaikat. Tiedustelutulosten perusteella patterin sijoituspaikaksi valittiin Kuuskajaskari.

Joulukuun loppupuolella 1939 Kuuskajaskariin siirrettiin 25 nostomiestä, joiden tehtävänä oli aloittaa tykkiasemien louhintatyöt. Rakennusurakkana oli kolmen tykin perustan louhiminen, tykkien asentaminen paikoilleen, kantalinnoitettujen ammusvarastojen, miehistösuojien ja tulenjohtotornin sekä yhdyshautojen rakentaminen. Samoin tuli rakentaa majoitustilat 85 miehelle. Oman lisänsä hankalaan ja kiireelliseen rakentamistyöhön teki ankaran talven tulo, sillä tykkien ja rakennustarpeiden kuljetuksesta huolehtineet proomut juuttuivat jäihin. Linnakkeelle sijoitettiin kolme kuuden tuuman tykkiä.  Lempinimen Jumbo omaavat 152/22 D-tykit tuotiin Kuuskajaskariin Suomenlinnan Länsi-Mustasaarelta.

Tammikuussa 1940 Kuuskajaskarin linnakkeen rakennustyöhön myönnettiin 200 000 mk. Määräraha jakautui seuraavasti:

Kasarmirakennus               70 000,-

Mittausasema                       7 000,-

Ammuskellarit                   40 000,-

Pommisuoja                         8 000,-

Tykkialustat                       30 000,-

Suojakäytävät                    20 000,-

Laiturit                                 5 000,-

Arvaamattomiin menoihin 20 000,-

                                           __________ 

                                           200 000,-

Talvisodan loppuun mennessä rakennustyöt olivat edenneet melko hyvin: kaksi tykkiä oli asemissaan, kolmannen peruspultit olivat kalliossa, tulenjohtotorni sekä sen alla oleva kantalinnoitettu miehistökorsu käyttökunnossa, ammusvarasto louhittu kallioseinämään, yhdyshaudoista osa louhittu täyteen syvyyteen, sauna valmiina ja kasarmirakennuksesta kaksi huonetta asuttavassa kunnossa.

Sotavuodet linnakkeella olivat verrattain rauhallisia. Pääpaino talvisodan taisteluissa oli itärajalla, läntisillä merialueilla sotatoimia tapahtui lähinnä ylilentojen ja ilmapommitusten muodossa. Talvisodan aikana helmikuussa 1940 Rauman edustalla ammuttiin alas kaksi vihollisen konetta. Toisen ampui alas ilmatorjuntapatteri, toisen oma hävittäjä. It-patterin alasampuma SB-pommikone putosi kaupungin edustan merialueelle, kone paloi ja kaikki kolme siinä ollutta lentäjää menehtyivät. Hävittäjän alasampuma kone puolestaan putosi jään läpi yli 30 kilometrin päässä Raumalta. Koneen lentäjä pelastautui laskuvarjolla, mutta hänet saatiin jäällä käydyn kolmituntisen ajojahdin jälkeen lopulta vangiksi. Jään läpi pudonneen koneen kappaleita, mm. osa pyrstöä kerättiin putoamispaikan läheltä ja kuljetettiin hevosten vetämänä Raumalle. Jatkosodan aikana syyskuussa vuonna 1942 Kuuskajaskarissa oli miehitettynä vain yksi kuuden tuuman tykki. Tämäkin osaltaan kuvaa olosuhteisiin nähden huomattavasti rauhallisempaa tilannetta kuin oli samanaikaisesti itse rintamalla. Sotien jälkeen Kuuskajaskarin tykit vaihdettiin ja Jumbojen tilalle sijoitettiin kolme 152/45 C-tykkiä.

Elämää linnakkeella

Muutto linnakkeelle 1940-luvulla muodostui usein vuosikymmenien ajan muistoihin jääväksi kokemukseksi. Näin vuonna 1994 muisteli syksyllä 1946 tapahtunutta muuttoaan eräs saarella asunut:

”…siirto toteutui elokuussa 1946. Perhe saapui junalla Rauman rautatieasemalle klo 23.00. Kävellen matka jatkui rantaan, jossa oli sotilas ”moottorin” (moottoriveneellä) kanssa odottamassa. Meri oli pilkkopimeä ja rouva ihmetteli mihin sinä meitä oikein viet ja miten poika löytäisi saareen pimeällä merellä. Aviomies lohdutti vaimoaan sanomalla, että älä hätäile, poika heiluttaa lyhtyä laiturilla. Kyllä me osataan. Semmoiset 20 minuuttia kun oli ajettu niin jo lyhty heilui siellä jossakin. Saaressa ei ollut sähköä ollenkaan ja poika opasti perheen juuri valmistuneelle päällystöasunnolle ’upseerikylään’. Huonekaluja ei ollut ja perhe nukkui lattialla, kunnes huonekalut saapuivat parin päivän kuluttua…”

Linnakkeella mainitaan olleen 1940-luvun puolivälissä kaksi asuinaluetta. Niin kutsuttu upseerikylä sijaitsi nykyisen tauluvaraston alueella. Siellä sijaitsevaa päällystötaloa alettiin rakentaa vuonna 1946. Toinen alue, aliupseerikylä, sijaitsi nykyisen puulaiturin oikealla puolella.

Linnakkeella asui useita perheitä ja lasten koulunkäynti oli alkuun ongelmallista. Avoveden aikaan kuljetukset Raumalla sijaitsevaan kansakouluun vielä hoituivat, mutta etenkin kelirikkoaika muodosti isoja ongelmia. Tällöin koululaiset usein joutuivatkin majoittumaan kouluviikoiksi mantereelle ja pääsivät Kuuskajaskarissa sijaitsevaan kotiinsa vain viikonloppuisin. Etenkin pienille oppilaille tämä oli karu kokemus. Kaupungin puolelta vaihtoehtoina oli joko perustaa oppilaille koulukoti kaupunkiin tai kustantaa heille opetus saaressa. Asiaa alettiin käsitellä syyskuussa 1946 ja päätös tehtiin vielä saman kuukauden aikana. Tuolloin Rauman kaupunginhallitus hyväksyi Kunnallisen Keskustoimiston laatiman esityksen mukaisesti opetuksen toteuttamisen linnakesaarella. Kuuskajaskariin ei perustettu omaa koulua, vaan opetus tapahtui osana Rauman kansakoulua. Samoin oppilaat lähetettiin viimeiseksi vuodeksi kaupunkiin varsinaiseen kansakouluun. Näin varmistettiin oppilaille myös niiden asioiden opetus, joita ei Kuuskajaskarissa syystä tai toisesta voitu antaa. Alkuun koulu toimi Kuuskajaskarissa kalastaja Rauhavirran talossa, vuonna 1952 se siirtyi sotilaskotiin.

Talvella käynnit kaupungissa olivat usein haasteellisia. Vaikka jäätalvi olisi ollut kovakin, matkalla oli avoinna pidettävä väylä, joka tuli ylittää. Linnakkeelta lähdettiin hevoskyydillä, jolla jatkettiin matkaa aina väylälle asti. Väylän kohdalla oli lankuista tehty jääsilta, joka nostettiin väylän yli ja siirryttiin väylän ylityksen jälkeen kaupungista vastaan tulleeseen hevosrekeen. Linnakkeen hevonen lähti takaisin linnakkeelle ja tuli taas tarvittaessa kaupungista palaajia vastaan.

Talvella linnakkeen lapset harrastivat usein jääkiekkoa ja luistelua, myös napakelkkailu oli suosittu talviharrastus. Napakelkan riuku kiinnitettiin jäällä olleeseen pölliin useimmiten hevosenkengällä, niiden mainittiin olevan saaren ehtymätön luonnonvara. Linnake oli lapsille monin tavoin kiinnostava paikka asua. Arki muodostui etenkin pojille mielenkiintoiseksi. Kuuskajaskarissa annettiin ohjeeksi, että liikkuminen saarella on vapaata kunhan ei liikuta sotilasalueella. Koko saari oli sotilasaluetta, joten kieltoa tarkennettiin koskemaan vain kasarmin sisätiloja. Ja kuten arvata saattaa, kielto ei toiminut. Kuuskajaskarissa pojilla oli 1940-luvun lopulla myös oma partio-osasto nimeltä Kettupartio.

Saaren vesihuolto toimi alkuun hevosvoimilla. Saarella oli kaksi kaivoa, ne täytettiin noin kerran vuodessa mantereelta proomulla tuodulla vedellä. Kaivot olivat kookkaita, renkaan halkaisija suuremmassa kaivossa oli kolme metriä. Kussakin taloudessa oli eteisessä puusaavi, jonka täyttämisestä varusmiehet huolehtivat. He ajoivat hevosten vetämillä vesikärryillä vettä sekä henkilökunnan että linnakkeen vesiastioihin. Viisikymmentäluvulla saarelle tehtiin ensimmäinen porakaivo, sen myötä rakennuksiin alettiin saada vesi johtoa pitkin. Kuusikymmentäluvulla kasarmia rakennettaessa porakaivo vaurioitui räjäytysten yhteydessä, eikä uudesta kaivosta saatu riittävästi vettä saaren tarpeisiin. Tämän seurauksena Kuuskajaskari sai mantereelta vesijohdon.

Rakentaminen jatkuu

Linnakkeen suurimpana ongelmana olivat pitkään puutteelliset asumisolot. Kasarmi oli huonossa kunnossa ja henkilöstö asui ilman mukavuuksia pienissä mökeissä ja parakeissa. Tilannetta kuvailtiin mm. seuraavasti:

”…Huolto- ja terveystilanne on koko rykmentissä ollut hyvä, paitsi peseytymisen ja saunomisen osalta Kuuskajaskarissa, jossa aivan liian pieni sauna palvelee miehistön peseytymis-, parranajo- ja saunomispaikkana sekä lisäksi kantahenkilökunnan perhesaunana. Tilanne on talvisaikaan miltei kestämätön ja siisteyden vaatiminen varusmiehiltä vailla pohjaa…”.

Tilanne parani vasta 1960-luvulla, jolloin linnakkeelle alettiin rakentaa kahtatoista rivitaloasuntoa ja uutta kasarmia. Työllisyystyönä tehty urakka työllisti toista sataa henkeä. Samaan aikaan käynnistettiin linnoitustyöt, tykkiasemia linnoitettiin ja linnakkeelle rakennettiin ampumarata. Kasarmirakennus oli aikanaan varsin moderni; siihen rakennettiin mm. majoitustilat 200 hengelle, ruokasali, elokuvateatteri ja huolto- sekä toimistotiloja.

Sotien jälkeen Kuuskajaskari toimi vaihtelevasti sekä alokkaiden että varusmiesten koulutuslinnakkeena. Kuuskajaskarissa järjestettiin mm. tulenjohto-, mittaus-, sähkö- ja voimakonekursseja. Viisikymmentäluvulle asti linnakkeella järjestettiin aliupseerikoulutusta vuorotellen Russarön kanssa. Kuusikymmentäluvun lopulla Kuuskajaskariin keskitettiin merivalvontakurssien pito. Uuden kasarmin valmistuttua vuonna 1968 aliupseerikoulutus siirtyi jälleen linnakkeelle. Saman vuoden lopulla aliupseerikoulu käynnisti toimintansa Janhualla, vuonna 1979 aliupseerikoulu siirrettiin takaisin Kuuskajaskariin. Vuonna 1988 Hangon Rannikkopatteriston aliupseerikoulutuksen ensimmäinen osa siirrettiin myös Kuuskajaskariin.  Samoin linnakkeella järjestettiin useita harjoituksia.

Viimeinen alokaserä astui Kuuskajaskarissa palvelukseen tammikuussa 1996 ja vuoden loppuun mennessä linnake jäi vartiolinnakkeeksi. Sotilaallinen toiminta päättyi vuoden 2000 lopulla. Tänä päivänä linnake on Rauman kaupungin omistama ja alueeseen voi tutustua mm. tykkien ja lähipuolustusasemien kautta kulkevan luontopolun avulla. Entinen ruokala ja sotilaskoti ovat nykyisin yrittäjävetoisessa käytössä.

Teksti: Johanna Pakola