Kilpisaari

Kilpisaari linnoitettiin 1910-luvulla osana Pietari Suuren merilinnoitusketjun taaempaa puolustusasemaa. Linnoittamisen myötä saaren eteläosaan rakennettiin nelitykkinen ympäriampuva kuuden tuuman Canet-patteri. Lisäksi saarelle rakennettiin kapearaiteinen kenttärata, nelisenkymmentä rakennusta, 150 cm valonheitin ja tieverkostoa.

Maamme itsenäistymisen myötä linnakkeet siirtyivät – paikoin värikkäidenkin vaiheiden jälkeen – suomalaisille. Kilpisaaressa olleet venäläiset eivät poistuneet heti linnakkeelta ja he uhkasivat Haapasaaressa perustettavaa suojeluskuntaosastoa tykkitulella. Sen suurempaa kahinaa aisasta ei syntynyt, mutta Haapasaaren suojeluskunnan perustaminen viivästyi venäläistoimien johdosta. Venäläiset perehdyttivät helmikuussa ennen lähtöään Kilpisaareen saapuneet punaiset patterin käyttöön. Enimmillään Kilpisaaressa oli parisensataa punaista. Huhtikuuhun mennessä punaisten määrä oli laskenut reippaasti ja toukokuussa saarta vartioi yhdeksän hengen vahvuinen valkoisten muodostama vartio-osasto.

Loppukeväästä 1918 venäläisten rakentamat linnakkeet siirtyivät Sotasaaliskonttorin hallintaan, näiden muassa myös Kilpisaari. Saaren inventoinnissa todettiin neljästä tykistä kolmen olevan ampumakunnossa, patterialueen tuntumassa olevan parakkeja 300 miehen majoittamiseksi, valonheittimen sijaitsevan Kilpisaaren sijaan Kotkassa, radioasemarakennuksen olevan kunnossa mutta vailla laitetta sekä myrskyn runnoneen laituria.

Seuraavan miehistönsä Kilpisaari sai vuoden 1919 keväällä, jolloin se liitettiin Rannikkotykistörykmentti 2:n I patteristoon yhdessä Rankin linnakkeen kanssa. Ensimmäiset suomalaiset laukaukset Kilpisaaren patterilla ammuttiin vuonna 1920 ja patteri antoi varusmieskoulutusta yhdessä Rankin patterin kanssa. Vuonna 1923 Kilpisaaressa raportoitiin olleen raskaan patterin ohella kevyt 4/57 58 H-patteri.

Kilpisaaren hiljeneminen käynnistyi vuonna 1924, jolloin koulutus siirtyi Pukkioon ja miehistö Rankkiin. Kilpisaari toimi tämän jälkeen jokusen vuodeneri kurssien koulutussaarena, jossa oli lisäksi muutaman miehen vahvuinen vartiointi.

Kotkan tuntumassa sijaitsevan Kirkonmaan linnoittaminen merkitsi Kilpisaarelle yhä hiljaisempia aikoja ja kuuden tuuman patteri purettiin. Kolme Kilpisaaren kuuden tuuman tykeistä oli vuonna 1939 asennettuina Mustamaassa ja yksi Rankissa.

Myös Kilpisaaren sijainti oli osasyynä patterin purkamiseen ja saaren hiljenemiseen, sillä Kilpisaaren huolto koettiin haasteelliseksi ja ajoittain jopa mahdottomaksi. Huoltohaasteiden ohella Kilpisaaren vedet koituivat kohtaloksi myös linnakkeelta kauppareissulle Haapasaareen lähteneelle ryhmälle. Purjeella varustettu soutuvene taittoi matkaa, kun se äkisti kaatui. Onnettomuus vaati kersantin ja kolmen tykkimiehen hengen. Talvinen jääkenttä puolestaan koitui Rankista Kilpisaareen hiihtäneelle luutnantille kohtaloksi. Tarkastusmatkalla ollut luutnantti eksyi paluumatkallaan Rankkiin lumipyryssä jäälle ja hukkui.

Talvisodan syttyessä linnakkeella mainitaan olleen kevyt patteri, joka oletettavasti oli sama kuin tammikuussa 1945 Kilpisaaressa mainittu kevyt 4/75 50 C-patteri. Jatkosodan loppuun mennessä linnakkeen perustamisen aikainen rakennuskanta oli huvennut ja vuonna 1945 saarella raportoitiin olevan enää kymmenkunta rakennusta sekä kellari ja valonheittimen konehuone.

Tämän päivän Kilpisaari on osa Itäisen Suomenlahden kansallispuistoa ja veneilijälle varsin oiva ja kaunis saari, jossa myös linnakkeen aikakausi näkyy yhä monin paikoin.

Teksti: Johanna Pakola

Käytetyt lähteet: Tirronen, Uolevi. KotRPsto Kotkan Rannikkopatteristo 1918-1993. Rannikkotykistön upseeriyhdistys ry, Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä 1994

Lisäksi kirjoittajan omat arkistot