Kaunissaari

Kaunissaari sijaitsee itäisellä Suomenlahdella Pyhtään saaristossa, noin 10 kilometriä Rankista länteen. Saaren pituus pohjois-eteläsuunnassa on noin kolme kilometriä ja leveys itä-länsisuunnassa noin kaksi kilometriä. Kaunissaari ja sen eteläpuolella sijaitseva Ristisaari muodostavat Suomenlahden halki kulkevan Salpausselän poikittaisharjuvyöhykkeen eteläisimmän pään. Kaunissaaren maaperä on pääasiassa hiekkaa ja soraa, peruskallio ei ole näkyvissä missään kohdassa saarta. Saaren itäranta on hienoa hiekkaa ja länsiranta karkeampaa kivikkoa. Suurinta osaa saaresta peittää kuiva mäntyvaltainen kangasmetsä. Kaunissaaren eteläkärjessä sijaitsee vanha kalastajakylä, jonne vakituinen asutus syntyi jo 1500-luvulla. Suurimmillaan saaren asukasluku on ollut ennen talvisotaa, jolloin asukkaita oli lähes 200.

Luotsaustoiminnalla kruunun palvelukseen

Sijainnistaan johtuen Kaunissaari on ollut vuosisatojen ajan tärkeä merenkulun kiintopiste. Suomenlahden pohjoisen rannikon kauppareitit ovat kautta aikain kulkeneet Kaunissaaren sivuitse. Niinpä kaunissaarelaiset ovat todennäköisesti toimineet luotseina opastamassa kauppa- ja sotalaivoja karikkoisilla vesillään jo hyvinkin varhaisina aikoina. Ruotsin vallan aikaisesta luotsitoiminnasta ei ole juuri säilynyt asiakirjoja, mutta on ilmeistä, että viimeistään kuningas Kustaa Vaasan vuosina 1555-56 antamat ohjeet ja määräykset saaristoväylien merkitsemisestä ja luotsaustoimen järjestämisestä ovat koskeneet myös Kaunissaarta. Ruotsissa vuonna 1644 julkaistussa ”Itämeren purjehdusoppaassa” mainitaan Fagerhamn eli Kaunissaari tärkeänä itäisen Suomenlahden luotsauspaikkana. Saaren koilliskärkeen rakennettiin tiettävästi 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa jonkinlainen vartiorakennus, joka merkitty vuoden 1804 karttaan.

Venäjän vallan aikana vuonna 1824 luotsivartiopaikan tontti erotettiin valtiolle. Suomen senaatti myönsi vuonna 1852 määrärahan uuden luotsivartiotuvan rakentamiseen Kaunissaareen. Krimin sodan seurauksena rakennustyöt kuitenkin viivästyivät ja rakennus valmistui vasta vuonna 1857. Viimeistään vuonna 1884 rakennukseen asennettiin ”tuliloisto”.

Kaunissaaren luotsitupa tuhoutui tulipalossa vuonna 1922. Palon syytä ei saatu koskaan virallisesti selville. Kuitenkin tarinoiden mukaan Rankin linnakkeelta ”puntikselle” lähtenyt varusmies oli eksynyt jäällä ja päätynyt lopulta Kaunissaareen. Kylmissään hän oli murtautunut talviaikaan tyhjillään olleeseen luotsitupaan ja yrittänyt lämmitellä siellä. Varomattoman tulenkäsittelyn seurauksena rakennus syttyi tuleen ja rakennus paloi maan tasalle. Uutta luotsitupaa ei rakennettu, vaan Kaunissaaren luotsiasema lakkautettiin kokonaan purjehduskauden päätyttyä 19.12.1922.

Sotilaskäyttö alkaa suojeluskuntatoiminnan kautta

Kaunissaaren sotilaallisen käytön historia alkaa vapaussodan tapahtumista. Suomen sisäpoliittisen tilanteen kiristyessä perustettiin Pyhtäälle punakaarti marraskuussa 1917. Kaunissaareen ei kuitenkaan perustettu sen kummemmin punakaartia kuin suojeluskuntaakaan. Saaren väki halusi pysyä erossa kaikesta vastakkainasettelusta ja vihanpidosta. Koko Pyhtääkin jäi eräänlaiseen välimaastoon. Sen länsipuolella Porvoon – Loviisan seuduilla toimi muutamien Saksasta palanneiden jääkärien johtamia valkoisten yksiköitä, kun taas idässä Kotkan – Haminan – Kouvolan alue oli tiukasti punaisten hallussa. Itäiseltä Uudeltamaalta, mutta erityisesti Kymenlaaksosta ja siitä itään aina Virolahdelta, Koivistolta ja Kannaksen pitäjistä saakka siirtyi vuoden 1918 helmi-huhtikuun aikana satoja miehiä Suomenlahden ulkosaarille pakoon punakaarteja. Suurin osa pakolaisista kulki Suursaaren kautta Viroon. Toinen merkittävä joukko kokoontui Lavansaareen muodostaen yhdessä sikäläisten suojeluskuntalaisten kanssa Karjalan Valkoisen Rannikkoarmeijan. Myös Haapasaaristoon ja Kaunissaareen kerääntyi valkoisia pakolaisia. Kymenlaakson punakaartien johto tiesi saarille syntyneistä valkoisten keskittymistä, mutta ei ryhtynyt sodan aikana mihinkään aktiivisiin hyökkäystoimiin niitä vastaan.

Saksalainen eversti Otto von Brandensteinin johtama noin 3000 miehen vahvuinen prikaati nousi maihin Loviisan Valkossa 7.4.1918. Seuraavana päivänä siitä irrotettu ja itään Kotkaa kohti suunnattu osasto kävi taistelun Kyminlinnassa sitä puolustaneiden punaisten kanssa. Vahvuudeltaan suurempien ja edullisissa asemissa olleiden punaisten puolustus piti ja saksalaisten hyökkäys epäonnistui. Saksalaiset vetäytyivät Ahvenkoskelle vastahakoisten punaisten seuratessa varovasti heidän perässään. Kyminlinnan taistelun seurauksena olot Pyhtäällä muuttuivat levottomiksi. Punakaartilaiset huomasivat paikallisten valkoisten ahdingon ja pyrkivät savustamaan näitä pois piiloistaan. Suoritettiin kotietsintöjä ja uhattiin pakko-otoilla punakaartiin. Metsiin piiloutumisen sijaan valkoisten joukko valitsi saariston tarjoaman suojan ja siirtyi haasteellisissa olosuhteissa jalan heikkojen kevätjäiden yli Kaunissaareen. Kaunissaareen päätyi kaikkiaan arviolta noin 150 miestä, pääosa pyhtääläisiä. Joukolla oli mukanaan jonkin verran aseistusta ja saareen asetuttuaan se toteutti myös pienimuotoista sotilaskoulutusta.

Muutamia päiviä myöhemmin saksalaisia joukkoja kuljettanut jäänmurtaja Tarmo nouti Suursaaresta ja Haapasaaresta niissä olleet noin 400 miehen vahvuiset valkoiset joukot, jotka olivat muuttaneet nimensä Rannikkopataljoonaksi. Joukko kuljetettiin Valkoon, jossa siihen liittyi myös Kaunissaaresta saapuneet noin 150 miestä. Joukosta muodostettiin ”Abteilung Ketonen” -niminen osasto, joka alistettiin von Brandensteinin prikaatille. Osasto sai tehtäväkseen Loviisan puolustuksen kaupungin itäpuolella. Myöhemmin osasto hajautettiin pienempiin osiin Ahvenkoskelle, Koskenkylään ja osa pohjoiseen kohti Lapinjärveä ja edelleen Artjärvelle. Sodan lopputuloksen ratkettua Rannikkopataljoona lakkautettiin ja sen miehet kotiutettiin 10.5.1918 Haminassa.

Pyhtäälle perustettiin suojeluskunta 29.9.1918 niitä koskevan asetuksen tultua voimaan. Pyhtään suojeluskunta oli jalkaväkisuojeluskunta, eikä sen toiminta synnyttänyt suurtakaan innostusta Kaunissaaressa. Tilanne muuttui vuonna 1926, kun Kaunissaareen perustettiin Pyhtään merisuojeluskunta. Suojeluskuntien ylipäällikön päiväkäskyllä muodostettiin 23.3.1926 Kymenlaakson suojeluskuntapiirin VIII alue, johon kuuluivat Kuutsalon, Haapasaaren, Suursaaren ja Pyhtään (Kaunissaaren) merisuojeluskunnat. Merisuojeluskunnan toimintamuodot kiinnostivat kaunissaarelaisia ja saaren miehet osallistuivat aktiivisesti sen toimintaan. Kaunissaareen rakennettiin myös ampumarata.

Merisuojeluskunnilla oli suuri merkitys rannikkopuolustuksen järjestelyissä ja erityisesti valmiuden kohottamisessa. Vastaavasti rannikkotykistön joukko-osastojen tuella oli ratkaisevan tärkeä merkitys merisuojeluskuntien toimintaedellytyksiin. Tämä ei aina ollut tasapainossa, vaan niukkuutta jouduttiin jakamaan. Tahtotila oli kuitenkin molemmilla toimijoilla sama, mikä johti hyviin tuloksiin. Kymenlaakson suojeluskuntapiirin päällikkö eversti Vainio totesi vuonna 1939 seuraavaa: ”Kymenlaakson rannikko on varustettu. Siellä ovat patterit, jotka Kymenlaakson rannikkojen ja saariston omat pojat vaaran uhatessa miehittävät. Rannikkomme ja saaristomme väki on aina ollut valmis puolustamaan kotejaan. (…) On välttämätöntä, että sekä merisuojeluskuntahenkeä että myöskin aselajin koulutusta ylläpidetään. Suojeluskuntien taholta tehdään tässä suhteessa mitä voidaan. Mitä ensiksi mainittuun tulee, ei siinä olekaan moitteen sijaa. Koulutus sen sijaan kärsii, kuten vapaaehtoisessa maanpuolustusjärjestössämme yleensä, koulutusvoiman ja kaluston puutetta. Välttämättömän kaluston ja riittävän taistelumateriaalin saaminen rannikkojemme suojaksi on vaatimus, jonka olemme oikeutetut valtiovallalle esittämään. Suurena apuna Kymenlaakson merisuojeluskunnille on 2.ErRtPsto Haminassa, jolta olemme saaneet tukea työssämme runsain mitoin.”

Rannikkotykistö ja Rikama Kaunissaaressa

Vuonna 1924 laadittiin silloisessa Rannikkotykistörykmentti 2:n I patteristossa (I/RT2) sen kokonaiskehittämistä koskeva suunnitelma. Suunnitelman mukaan Kotkan saaristoon olisi muodostettu vahva tykistöllinen puolustus idästä, etelästä ja lännestä Kotkaan suuntautuvan vihollisen torjumiseksi. Puolustus olisi rakennettu Pukkion, Kilpisaaren, Pitkäluodon, Rankin ja Kaunissaaren pattereiden varaan. Kaunissaareen olisi rakennettu nelitykkinen raskas 152/45-C -patteri suojaamaan Kotkaan johtavia läntisiä väyliä. Jokaiselle patterille olisi sijoitettu myös 76 K/02 -kenttäkanuunapatteri maihinnousuntorjuntaa varten. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut.

1920-luvun lopussa ja 1930-luvun alussa elettiin silloisessa 2. Erillisessä Rannikkotykistöpatteristossa (2.ErRtPsto) voimakasta tykistöllisen kehityksen kautta. Pattereiden ja niiden kaluston lisäksi kehitettiin myös tulenjohto-, mittaus- ja valvontaverkkoa, jota laajennettiin suunnitelmallisesti koko 1930-luvun ajan. Kotkan alueen tulenjohdon ja mittauksen järjestelyt suunniteltiin yhden pääpisteen ja kahden apupisteen varaan. Rankki muodosti mittauksen pääpisteen, Kirkonmaa ja Kaunissaari olivat sen apupisteet. Kehitystyön isä majuri (myöh. eversti) Rikama laati silloin suunnitelman, jonka mukaan rannikolle tulisi luoda kattava mittausverkko, joka koostuisi 10-15 kilometrin etäisyydellä toisistaan olevista betonitorneista. Tornit tulisi rakentaa kaksi- tai kolmikerroksisiksi ja niiden korkeuden tulisi olla vähintään 20-30 metriä merenpinnasta. Rikama teki tähän työhön liittyen käytännön tutkimuksia maastossa Kotkan alueella. Näistä Rikama kirjoitti myöhemmin muistelmissaan seuraavasti: ”Lopullisesti tämä ratkaisu tapahtui spontaanisti ollessani Kaunissaaressa määräämässä apuaseman paikkaa Kirkkomaansaaren ja Rankin linnakkeille. Kun kiipesin puissa tarkastelemassa havaintomahdollisuuksia, tuli päätökseksi, että asema on rakennettava vähintään toistakymmentä metriä korkeaksi, jos halutaan siitä olevan jotain hyötyä.” Tämän pohjalta Kaunissaaren kaakkoiskulmassa sijaitsevaan Pitkäniemeen rakennettiin vuonna 1930 Suomen ensimmäinen betoninen tulenjohtotorni, ns. ”Rikaman torni”. 1930-luvun puolivälissä rakennettiin myös Kaunissaaren länsirannalle Saukonniemeen puinen, 10 metriä korkea mittaus- ja valvontatorni.

Kaunissaari talvi- ja jatkosodassa

2.ErRtPsto:sta perustettiin sodan ajan yhtymä Kotkan Lohko (KLo) 14.10.1939. Kaunissaari kuului Rankin linnakkeen alaisuuteen ja siellä toimi ”Kaunissaaren vartioston” nimisen joukon miehittämä vartio- ja mittausasema.

Kotkan Lohkon merkitys talvisodan kokonaisuuden kannalta kasvoi sitä mukaa, kun rintama Kannaksella siirtyi lännemmäksi. Helmikuun 1940 puolivälissä sen omat reservipataljoonat oli siirretty Kannaksen suunnalle, joten lohkoa oli ryhdyttävä vahventamaan. Kaunissaareen ryhmitettiin 23.2.1940 kaksitykkinen jäykkälavettinen 87 K/95 -jaos. Helsingin Laivastoaseman henkilöstöstä muodostetiin kaksi kiväärikomppaniaa ja yhden konekiväärikomppanian käsittänyt, komentajansa kapteeni Reino Aaltosen mukaan nimetty ”Pataljoona Aaltonen”. Merivoimien komentaja antoi 25.2.1940 käskyn KLo:n puolustuksen tehostamisesta. Samana päivänä siirrettiin Pataljoona Aaltonen KLo:n alueelle ja ryhmitettiin komppanioittain Mussaloon ja Kaunissaareen. Luutnantti Pörin johtama komppania ryhmittyi Kaunissaareen 29.2.1942. Pataljoona Aaltosen joukoille järjestettiin jonkin aikaa koulutusta, mutta jo 4.3.1940 se sai käskyn siirtyä Virolahden kirkolle ja sieltä edelleen Hurppuun ja Pitkäpaaden saaristoon torjumaan Virolahden alalohkolle suuntautunutta hyökkäystä. Pörin komppanian tilalle Kaunissaareen saapui saman päivän aikana ratsumestari Francken johtama 1. Erillinen Polkupyöräkomppania (1.ErPPK).

Heti välirauhan ensipäivinä 28.3.1940 lähti 1.ErPPK Kaunissaaresta. Sen tilalle tuli Erillinen Pataljoona 22:n 2. Komppania (2./ErP22). Kaunissaaren vartioston talvisodan sotapäiväkirja päättyy 29.3.1940 varsin perisuomalaiseen ja synkkään merkintään: ”Klo 20.35 sattui amp.tapaus, joka aiheutui humalaisen ja uhkaavasti esiintyvän miehen esiintymisen johdosta. Häntä ammuttiin pidätettäessä rintaan ja vatsaan. Osallisena tapauksessa oli tkm Itkonen V, joka oli varastanut varastosta denat.spriitä. Haavoittunut viety Kotkaan.”

Välirauhan aikana Kaunissaaressa ei ollut pysyvää miehitystä. Kotkan alueen meri- ja ilmavalvontatehtävät hoidettiin tähystys- ja mittausasemista, jotka oli sijoitettu Haapasaareen, Kilpisaareen, Kirkonmaahan, Rankkiin ja Ristisaareen. Saaressa kuitenkin tehtiin linnoittamis- ja varustamistöitä ja sinne sijoitettiin lokakuuhun 1940 mennessä kaksitykkinen kevyt 75/50-C -jaos kenttälinnoitettuihin asemiin. Lisäksi talvisodan aikaisen jäykkälavettisen 87 K/95 -jaoksen kalusto vaihdettiin 90 K/77 -kalustoksi.

Välirauhan aikainen Kotkan Rannikkotykistörykmentti muuttui liikekannallepanon yhteydessä sotatoimiyhtymäksi ja sai 13.6.1941 alkaen nimekseen 2. Rannikkoprikaati (2.RPr). Kaunissaari kuului sen I Linnakkeiston (I/2.RPr) vastuualueeseen ja sen vahvuus jatkosodan alussa oli noin 35 miestä.

Suomalaisten eteneminen jatkosodan alussa oli nopeaa niin maa- kuin meririntamalla. Niinpä talvisodassa menetettyjen alueiden takaisinvaltauksen yhteydessä ryhdyttiin välittömästi ryhmittämään tykistöä ja joukkoja takaisin entisille linnakkeille ja pattereille. Jo 6.7.1941 antoi 2.RPr:n esikunta käskyn muodostaa tykkien siirtoja varten erityisiä siirtoryhmiä. Samalla I/2.RPr:a käskettiin valmistautumaan Kaunissaaren 75/50-C -tykkien siirtoon. 2.RPr:n komentajan käsky tykkien siirrosta annettiin aamulla 23.8.1941. Siirto tapahtui 24.8.1941 ja osasto nimettiin ”Jaos Raikamoksi” johtajansa luutnantti Raikamon mukaan. Tykit siirrettiin Viipurinlahdelle Häränpäänniemeen, jossa ne saatiin ampumavalmiiksi 27.8.1941 puoleenpäivään mennessä.

3.9.1941 aamulla 2.RPr:n komentaja eversti Enkainen antoi käskyn Ristisaaren raskaan patterin siirtämisestä itään ja luovuttamisesta 8. Rannikkoprikaatille (8.RPr). Tähän liittyen I/2.RPr:n komentaja majuri Pasi Kokkonen antoi 7.9.1941 käskynKaunissaaren Pitkäniemen ja Saukonniemen sekä Ristisaaren mittaus- ja vartioasemien yhdistämisestä Ristisaaren vartioksi ja alistamisesta Rankin linnakkeen päällikölle.

2.RPr:n nimi muuttui Itä-Suomenlahden Rannikkoprikaatiksi (ISuomRPr) 1.3.1942. Syksyllä 1942 prikaatissa aloitettiin voimakas linnoittamisvaihe. Linnakkeille ja niiden lähisaariin rakennettiin suuret määrät taisteluasemia, louhittiin luolastoja ja kohennettiin joukkojen majoitustiloja rakentamalla parakkitasoisia kasarmeja. Kaunissaareen oli jo jatkosodan alussa rakennettu suurehko huoltovarasto maanalaisine polttoainesäiliöineen. Saaren kenttälinnoitteiden täydennysrakentaminen jatkui koko sodan ajan.

Sotien aikana oli Pitkäniemen tulenjohtotornissa lähes jatkuva miehitys ja sinne oli sijoitettu myös ilmavalvonta-asema. Toinen ilmavalvontatorni oli merisuojeluskunnan rakentama ja sijaitsi saaren länsirannalla lähellä kylää. Sijaintinsa takia Kaunissaaren ilmavalvonta-asemat olivat tärkeä osa Kotkan ja koko Kymenlaakson ilmapuolustusta. Vihollinen pommitti Kaunissaarta muutamia kertoja sotien aikana. Ilmeisesti pommitukset eivät kertaakaan olleet varsinaisesti suunnattu Kaunissaarta kohtaan, vaan reiteiltään harhautuneiden tai ilmatorjunnan käännyttämien koneiden tekemiä pommien hätäpudotuksia.

Vihollisen merivoimat eivät sotien aikana hyökänneet suoraan Kaunissaarta vastaan eikä sen alueella käyty muitakaan merkittäviä taisteluita. Toukokuussa 1943 vihollisen meri- ja ilmavoimat tekivät yhteisen miinoitussyöksyn Kotkan edustalle tarkoituksenaan Suursaaren väylien sulkeminen. Tässä yhteydessä pudotettiin laskuvarjomiinoja Kaunissaaren ja Ristisaaren välille.

Jatkosodan lopussa ja Moskovan välirauhansopimuksen jälkeen itäisen Suomenlahden joukkoja ja kalustoa järjesteltiin pikaisesti uudelleen. 21.9.1944 Kaunissaareen siirrettiin 201. Kevyt patteri (201. KevPtri). Siihen kuului 40-50 miestä ja neljä kenttätykkiä ammuksineen. Sen miehistö siirrettiin kuitenkin jo 10.10.1944 Ristisaareen. Kaunissaaren sodanajan henkilöstö kotiutettiin joulukuuhun 1944 mennessä, jolloin siirryttiin rauhan ajan kokoonpanoon ja muodostettiin Haminan Rannikkolinnakkeisto.

Talvi- ja jatkosodassa taisteli yhteensä 44 kaunissaarelaista miestä, joista kaksi kaatui. Lottina palveli 22 kaunissaarelaista naista. Sotien jälkeen Kaunissaareen ei enää sijoitettu Puolustusvoimien pysyviä joukkoja tai aseistusta. Kaunissaaren ”Rikaman torniin” kiinnitettiin vuonna 2011 rannikkotykistön entisten toimipaikkojen muistolaatta.

Teksti: Teemu Leivo