Katanpää

Katanpään linnake, joka viisikymmentäluvun alkuun asti kulki nimellä Lypertön linnake, sijaitsee Kustavin kunnassa kuntaa halkovan Ströömi-väylän pohjoispäässä aivan Kihdin tuntumassa. Linnake on rakennettu Venäjän vallan aikana 1910-luvulla. Tuolloin Lypertön saaren luoteiskärkeen perustettiin linnake osana Pietari Suuren Merilinnoituksen Turun-Ahvenanmaan saaristoasemaa. Saarelle rakennettiin kaksi tykkipatteria sekä lähes kolmekymmentä rakennusta. Saarelle rakennettiin myös kapearaiteinen rautatie, jonka avulla saatiin kuljetettua tykit ja rakennustarvikkeet. Kuuden tuuman patterin rakentaminen käynnistyi kesällä 1915 puuperustojen rakentamisella. Jo aiemmin oli Lypertössä käynnistynyt toisen, neljälle 120 mm tykille tarkoitetun patterin rakentaminen. 120 mm patteri valmistui huhtikuussa 1915, raskas patteri syyskuussa 1915.

Venäläiset poistuivat linnakkeelta keväällä 1918, ja kuten muutkin heidän jättämänsä linnakkeet, myös Lypertö oli varsin huonossa kunnossa. Venäläisten jälkeen linnakkeen ottivat hetkeksi haltuunsa punaiset. Heidän jälkeensä isännäksi tuli Taivassalon nimismiespiiri ja lopulta linnake siirtyi Turun Sotasaaliskonttorille. Vuonna 1918 suoritetun katselmuksen mukaan linnakkeella oli kaksi patteria, sieltä samoin kuin Utöstä ja Öröstäkin puuttui tykkien takakappaleet ja tähtäimet.

Selkämeren Alcatraz

Lounais-Suomen alueella varusmieskoulutus käynnistyi vuonna 1921 ensimmäisten alokkaiden mennessä palvelukseen Öröhön. Sieltä varusmiehet komennettiin kulin omille linnakkeille ja osansa heistä sai myös Lypertö. Varusmieskoulutus jatkui Lypertössä jokusen vuoden kunnes osin hankalien yhteyksien vuoksi Lypertön linnake muutettiin vuonna 1925 vartiolinnakkeeksi.

Kaksikymmentäluvun loppu Lypertössä oli hiljaista aikaa. Muistelmissaan eräs saarella ollut kehui linnaketta jäniksenmetsästäjän Eldoradoksi. Loppuvuodesta 1930 linnakkeella käynnistyi täysin uusi luku. Viiden suhteellisen hiljaisen vartiolinnakevuoden jälkeen saarelle tuotiin vähitellen yli sata henkeä, mutta ei puolustuslaitoksen vaan vankeinhoitolaitoksen toimesta. Lokakuussa 1930 oli annettu asetus, jolla perustettiin Lypertön varavankila. Työntekijöitä vankilassa oli enimmillään vajaa kaksikymmentä. Kasarmialueen rakennuksia alettiin muuttaa vankilakäyttöön sopiviksi. Entinen meriväen kasarmi oli muutettu vankilaksi, tuvista oli tehty sellejä ja upseerien asuntoihin muutti vankilan henkilökuntaa. Osia linnakkeen alueesta aidattiin ja vankien liikkuminen pyrittiin rajaamaan siten, että se tapahtui pääasiassa kasarmialueella.

Yksi merkittävä tekijä Lypertön linnakkeen muuttamiselle vankilaksi oli ollut siellä olevan kiviaineksen sopiminen katujen rakennukseen tarvittavaksi nupukiveksi. Lähellä laiturialuetta sijainnut pohjoisrannan kallio muuttui vähitellen kivilouhokseksi, josta vuosien saatossa louhittiin satoja tuhansia nupukiviä. Kivilouhos oli vankien pääasiallinen työmaa, mutta heitä käytettiin myös paljon arkisissa askareissa, kuten keittiö- ja leipomotyössä, puiden kantamisessa, metsätöissä ja siivouksessa. Eräs erikoinen piirre Lypertön vankilassa oli kalastus. Muissakin vankiloissa toki kalastettiin, mutta Lypertössä kalastuksella saatiin hankittua jopa lisätuloja. Vedet olivat hyvin kalarikkaita ja vanginvartijoiden joukossa oli paikkakuntalaisia kalastuksen salat tuntevia miehiä, jotka opettivat taitojaan myös vangeille.

Lypertössä tykkityöt olivat vankilatoiminnasta huolimatta ajankohtaisia vuonna 1937, tuolloin patterille asennettiin kaksi 152/35 MK-tykkiä. Linnakkeella aiemmin olleet neljä 152/CL-tykkiä oli siirretty edellisenä vuonna Rannikkotykistörykmentti 2:n alueelle. Vuonna 1937 asennetut tykit oli tuotu hankalissa olosuhteissa saarelle jo vuotta aiemmin. Asennusta oli suunniteltu toteutettavaksi jo samana vuonna kuin tykit Lypertöön tuotiin, mutta tuolloin 1. Erillisen Rannikkotykistöpatteriston esikunta oli antanut kielteisen päätöksen anotulle rahoitukselle. Tykit odottivat asennusta vuoden ajan Lypertön linnakkeen ollessa vailla toimintakuntoisia raskaita tykkejä.

Linnakkeen vahvuus talvisodan aikana oli vielä tammikuussa vajaa 180 miestä, mutta vahvuutta laskettiin siirtämällä linnakkeen väkeä etulinjalle sekä muodostettaviin tykkiosastoihin. Talvisodan aikana linnakkeella tehtiin lähes päivittäin havaintoja vihollisen ylilennoista. Jokusen kerran myös linnaketta pommitettiin, mutta tuloksetta. Meriliikenteen valvonnasta vastasi osaltaan linnakkeella oleva suojeluskuntalaisten joukko. Saksalainen rahtialus Mathilda Thorden pyrki kielloista huolimatta Uudestakaupungista lähtiessään väylälle, jolle sillä ei ollut lupaa mennä. Laivalla ei myöskään vastattu toistuviin radiokutsuihin. Lopulta linnakkeelle tuli Turusta esikunnan määräys ohjata laiva Isonkarin satamaan. Linnakkeen päällikkö ryntäsi patterille ja käski estää laivan pääsyn ulkoreitille. Keino oli selvä, ykköstykki oli jo valmiiksi miehitettynä ja pikaisten valmistelujen jälkeen ammuttiin laukaus laivan eteen. Laukauksen jälkeen laivasta otettiin yhteys linnakkeelle ja hämmästeltiin, miksi heitä ammutaan. Linnakkeelta annettiin ohjeet tukeutua Isonkarin satamaan ja kuuliaisesti laiva tällä kertaa totteli annettuja ohjeita. Oletettavasti tämä oli ainut kerta, kun linnakkeen tykeillä talvisodassa ammuttiin muuta kuin ilmatorjunta-ammuntaa.

Talvisodan päätyttyä vankimäärää suunniteltiin uudelleen nostettavaksi, sillä huolimatta linnakkeella olevista sotilaista lähes koko selliosasto olisi jäänyt jälleen vankilan käyttöön. Toukokuussa 1940 louhoksella oli vielä toimintaa, mutta kuun viimeisenä päivänä Lypertön varavankilan toiminta keskeytyi ja vangit siirrettiin muualle. Keskeyttämisestä tuli pysyvä päätös, ja näin vankilatoiminta Lypertössä päättyi. Merkittävänä syynä toiminnan lopettamiselle oli suhteettoman kalliiksi tuleva vartiointi, sillä linnakkeen aktiivisen toiminnan myötä vartioinnin tuli olla aiempaa tehokkaampaa. 

Tykkisiirtoja

Kesällä 1940 suunniteltiin mm. Lypertön 2/152/35 MK-patterin siirtoa Högsåraan. Tykeille oli jo edeltävänä talvena käyty katsomassa sopivat paikat. Perusteluna siirrolle kerrottiin mm. näin mahdollistuvan syvemmän puolustuksen aikaansaamisen. Myös Hiittisten ja Högsåran väylien puolustus muodostuisi tehokkaammaksi. Högsåraan tykit eivät milloinkaan päätyneet, mutta toinen Lypertön tykeistä siirrettiin reilua vuotta myöhemmin Hangon ryhmän alueelle. Näin linnakkeelle jäi vain yksi 152/35 MK-tykki. Vuonna 1942 syyskuussa linnakkeella oli edelleen miehitettynä vain yksi 152/35 MK-tykki, toinen 152/35 MK asennettiin joulukuussa 1943 ja kalustolaukaukset tykillä ammuttiin uudenvuodenaattona. Tykkien määrä ja malli muuttuivat jälleen. Maaliskuussa 1945 raportoitiin Lypertössä olleen kolme 152/45 C-tykkiä, saman vuoden huhtikuussa laadittu raportti mainitsee Lypertössä olleen kaksi C-tykkiä. Tykkien määrä nostettiin vuoden 1954 suunnitelmien mukaisesti neljäksi. Maastoon louhittiin kaksi tykkiasemaa, ja näihin asennettiin Isokarista tuodut kaksi 152/45 C-tykkiä. Siirtotyö oli valmis vuonna 1961. Linnakkeella tänä päivänä olevat tykit ovat samat kuin viisikymmentäluvulla. Kahdeksankymmentäluvulla tykit putkitettiin uudelleen, tuolloin niihin vaihdettiin Tampellan putket. Vain merkintä muuttui, eli tykit ovat nykyään 152/45 T-tyyppiä. Alueen siirryttyä matkailukäyttöön on tykit deaktivoitu.

Varusmieskoulutusta

Vuonna 1952 linnakkeelle lähetettiin muutaman miehen vahvuinen osasto kunnostamaan linnakkeen rakennuksia, sillä seuraavana vuonna linnakkeella oli tarkoitus käynnistää alokaskoulutus. Ensimmäinen saapumiserä tuli linnakkeelle jäätä pitkin marssien tammikuun 1953 lopussa. Saman vuoden elokuussa tuli seuraava saapumiserä, ja vuonna 1954 Katanpäässä aloitti koulutuksen kaksi saapumiserää. Pääpaino oli valonheitin- ja voimakonekoulutuksessa. Kovat pakkaset tekivät linnakkeilla olevien elämän usein haastavaksi. Tämän havaitsivat linnakkeella olleet varusmiehetkin. Tammikuuhun 1954 mennessä talvipakkaset olivat jäädyttäneet meren siten, ettei Katanpään laituriin enää päässyt yhteysaluksella. Niinpä muona ja muut tarvikkeet jätettiin Pleikilän rantaan, josta varusmiehet kuljettivat ne marssimalla jäätä pitkin linnakkeelle. Oppaana matkalla oli paikallinen kalastaja, joka varmisti että joukko ei kävellyt liian heikoilla jäillä.

Seuraava ongelma oli veden riittävyys. Vankila-aikana louhokselle oli saatu hyvä kaivo, josta pulppusi jonkin verran vettä. Kovilla pakkasilla ei sekään enää auttanut, joten urakkana oli kaivon kunnostus. Tuloksena sieltä oli jokunen kymmenen litraa vettä vuorokaudessa. Lisäksi sulatettiin meren jäätä juomavedeksi, meren jää kun on makeaa vettä. Näin selvittiin talven vesipulasta.

Kasarmi oli 1930-luvun toiminut vankilana, ja vielä 1950-luvulla siellä oli osa huoneista tuonaikaisessa asussaan. Alokkaiden ja varusmiesten rangaistuksiin huoneet sopivat erinomaisesti. Arestihuone oli kooltaan vaatimaton, lähes pimeä, peltivuorattu pieni entinen putka, jossa oli pieni ikkuna, laatikko vuodevaatteita varten sekä ämpäri henkilökohtaisia tarpeita varten. Vuoden 1955 alussa varusmieskoulutus Katanpäässä oli tullut tiensä päähän. Tuolloin koulutus päättyi, osasyynä olivat useasti todetut hankalat huoltoyhteydet. Vuoden 1955 maaliskuussa linnake muuttui jälleen vartiolinnakkeeksi, tällä kertaa pysyvästi. Linnake toimi vartiolinnakkeena aina lakkauttamiseensa 1999 asti.

Helatorstaina vuonna 1955 linnakkeen kasarmirakennuksessa syttyi tuhoisa tulipalo. Ilmeisesti haljenneen muurin kautta rakenteisiin päässyt palo tuhosi yli 80-mterisen rakennuksen kokonaan kivijalkaan asti. Päivä oli myrskyisä, ja suurena vaarana oli palon leviäminen myös muihin läheisiin rakennuksiin.  Kasarmirakennuksen palon myötä linnakkeen jääminen vartiolinnakkeeksi vahvistui entisestään. Aineelliset vahingot tulipalosta olivat mittavat: tulipalo tuhosi rakennuksessa sijainneen linnakkeen ruokalan, muonavaraston, sotilaskodin, asevaraston sekä 200 miehen täydet varusteet. Tulipalot eivät jääneet tähän. Seuraavana vuonna syttyi vesitornin keskihuoneessa tulipalo. Edellisestä palosta oli kuitenkin opittu, ja sammutus tapahtui ripeästi.

Varusmieskoulutuksen päätyttyä Katanpää toimi useiden leirien ja harjoitusten pitopaikkana aina 1990-luvun loppupuolelle asti. Osoituksena alueen merkittävyydestä ja henkilöstön kiintymyksestä kauniiseen kasarmialueeseen toteutettiin siellä useiden leirien yhteydessä rakennusten kunnostustöitä. Myös alueen isäntä vaihtui vielä jokusen kerran. Linnakkeen hallinnassa tapahtui vuonna 1971 muutos linnakkeen siirtyessä tuolloin Turun sotilaspiirille. Hallinta palautettiin Turun Rannikkotykistörykmentille vuonna 1975. Uusi isäntä alueelle tuli jälleen vuonna 1999, kun linnakkeen alasajon myötä puolustusvoimat luopui koko alueesta ja Katanpää siirtyi Metsähallituksen hallintaan. Tänä päivänä linnakkeen alueella vierailee vuosittain tuhansia kävijöitä, osa rakennuksista on yrittäjävetoisessa matkailukäytössä ja satama palvelee vierasvenesatamana.

Teksti: Johanna Pakola