Eestiluoto

Eestiluoto sijaitsee noin kahdeksan kilometriä Isosaaren linnakkeelta itään suurin piirtein Isosaaren ja Pirttisaaren puolessa välissä. Vaikka saari on suhteellisen huonosti tunnettu, sen historia on mielenkiintoinen sijaintinsa takia sekä itäisen Uudenmaan saariston, lähellä olevien entisten linnakesaarten ja jopa Viron vaiku­tus­piirin takia. Nämä kaikki ovat vaikuttaneet saaren historiaan. Saariryhmä tunnetaan Eestiluotona, mutta se koostuu useista pienemmistä saarista. Suurin on Eestiluoto, länsipuolella sijaitsee Träsk­landet ja Granlandet, eteläpuolella on Kutuhället ja luoteispuolella Rönnhällen ja Kanaholmen. Lisäksi ympäristössä on pienempiä luotoja. Tässä käytetään saarista yhteistä nimeä Eestiluoto. Nykyisin Eestiluotoon voi rantautua omalla veneellä.

Eestiluoto puolustusvoimien hallinnassa ja suunnitelmissa

Eestiluoto on ollut puolustusvoimien käytössä. Jo ensimmäisen maailmansodan aikana Eestiluoto oli ajankohtainen rannikkopuolustukselle, ja joulukuussa 1914 annettiin käsky siirtää tykkejä ja valonheitin saareen. Käsky kuitenkin peruttiin, mutta saari oli edelleen tärkeä rannik­kopuolustukselle Suomen itsenäistyttyä. Se siirrettiin puolustushallinnolle vuonna 1929, mutta vuokrattiin kalastajille. Saareen rakennettiin ennen talvisotaa tulenjohtotorni.

Talvisodassa Helsingin lohko oli vastuussa pääkaupunkiseudun rannikkopuolustuksesta. Eesti­luo­toon oli sijoitettu valvonta-asema. Asema suoritti sekä merivalvontaa että ilmavalvontaa, ja ilmoitti ilmahavaintonsa Suomenlinnassa sijaitsevaan ilmavalvonta-aluekeskukseen. Meri­voimien komen­taja kenraalimajuri Väinö Valve esitti 1. helmikuuta 1940 Päämajalle, että sijoi­tettaisiin rannik­ko­patteri Eestiluotoon ja Kytöön. Päämaja hyväksyi esityksen. Jatkosodassa Eestiluodossa oli ainakin sodan loppuvaiheessa kaksi 75 mm:n tykkiä ja kaksi 37 mm:n tykkiä. Vuonna 1942 ryh­dyttiin sijoit­tamaan valonheittimiä ja kuuntelulaitteita Helsingin edustan saarille, niin myös Eesti­luodolle.

Jatkosodan jälkeen kesti kauan ennen kuin voitiin päättää, mitkä saaret voitiin palauttaa omis­ta­jilleen ja mitkä jäisivät rannikkopuolustuksen käyttöön. Vuonna 1948 Merivoimien esikunta ilmoitti alustavasti puolustusministeriölle, mitkä saaret katsottaisiin olevan rannikkolinnakkeita, ja Eesti­luo­to kuului niihin. Puolustusvoimain komentaja kenraali Heiskanen hyväksyi rannikko­puolus­tuksen ryhmi­tyssuunnitelman vuonna 1954. Eestiluoto kuului siinä Helsingin kaistaan, ja rannik­kotykkien sijoittaminen saareen katsottiin tärkeäksi mm. Vuosaaren puolustuksen ja merivalvonnan takia. Neuvostoliitto palautti kuitenkin yllättäen Porkkalan vuokra-alueen vuonna 1956, ja mm. Ees­ti­­luo­toon suunnitellut tykit käytettiin Porkkalan alueen rannikkopuolustukseen.

Kun 1960-luvun lopulla kehitettiin uutta kevyttä rannikkotykkiä, harkittiin yhdeksi uuden patterin sijoitusalueeksi Eestiluotoa. Loppujen lopuksi pääkaupunkiseudun 100 TK-patterit asennettiin Kui­vasaareen, Vallisaareen, Villinkiin ja Katajaluotoon.

Kun puolustusvoimat oli luopunut Suomenlinnasta, Helsingin kaupunki esitti eräiden muidenkin saarten luovuttamista kaupungille. Asetettu komitea esitti mm. Eestiluodon luovuttamista kau­pun­gille. Ongelmana oli, että Eestiluoto oli ollut kalastajien käytössä ja he halusivat lunastaa saaren. Myös valtion ja kalastajien välillä tehty vuokrasopimus oli alun perin tehty huolimattomasti.

Suun­­nitelma luovuttaa Eestiluoto kaupungille herätti saaren asukkaissa vastustusta, ja saarella pitkään asunut Liljebergin perhe mm. haastoi puolustusministeriön oikeuteen yrittäen siten estää siirron kaupungille ja saada lunastaa saaren. Yritykset eivät johtaneet tuloksiin. Koko prosessi päättyi korkeimpaan oikeuteen vuonna 1984 Liljebergin perheen tappioksi.

Puolustusvoimilla ja rannikkotykistöllä ei ollut tekemisissä koko aluekiistan kanssa. Kun saaren linnoittamissuunnitelmat oli hylätty, vain tulenjohtotornia käytettiin erilaissa harjoituksissa.  Käyttäjinä olivat lähinnä Isosaaren linnake ja Rannikkotykistökoulu. Harjoitusjoukot asuivat joko tornissa tai teltoissa tornin juurella, mutta muita harjoituksia ei saaressa järjestetty eikä saaren asuk­kaita haluttu häiritä. Torni oli rannikkojoukkojen käytössä melkein siihen saakka kunnes Isosaaren linnake lakkautettiin.

Teksti: Ove Enqvist