Uimalla iltalomalta 1940

AARRE PURHONEN

Oli elokuun puoliväli vuonna 1940. Olin päässyt rannikkotykistön reservialiupseerikurssilta Rankista alikersanttina ja toimin ryhmänjohtajana Virolahden saaristossa Kukkion linnakkeella.

Kallioinen saari sijaitsi Tammion ja Ulko-Tammion saarten välissä. SielIä oli talvisodan perua yksi laivastolavetilla oleva kaksiputkinen kanuuna. Linnakkeen miehityksenä olivat vänrikki Heikki Aho, kokelas Pentti Elomaa (myöh. eversti), yksi alikersantti ja kymmenkunta muuta varusmiestä. Me varusmiehet asuimme teltassa, vänrikki ja kokelas saaren ainoassa pienessä rakennuksessa. 

Minä hoidin koulutuksen. Joukkomme oli ehkä liian pieni upseereiden koulutettavaksi. Vapaa-ajan viettomahdollisuuksia ei ollut. Naapurina oleva Tammion saari oli asuttu. Niinpä kerran anoimme, minä ja 3-4 muuta poikaa, ja saimme ilta lomaa käydäksemme Tammiossa, jossa kuvittelimme löytävämme tyttöseuraa ja ehkä saavamme aikaan jonkinlaisen illanvieton. Käytettävissämme oli soutuvene ja soutumatkaa noin kilometri. 

Pettymykseksemme Tammion harvat talot olivat tyhjillään, asukkaat ehkä vielä evakossa. Kujalle ilmaantui kuitenkin yksi ikäisemme neitonen, Terttu Suomalainen. Soittajaa ei ollut ja nuorisotalokin oli autio ja lukittu. Osakseni tuli seurustella mukavan tuntuisen tytön kanssa, puhelimme niitä näitä. Toiset pojat olivat ilman seuraa ja pitkästyivät nopeasti. Niinpä teimme yhteisen päätöksen palata linnakkeelle. Matkaa rantaan veneellemme oli kilometrin verran. Tyttö lähti saattamaan minua, eikä meillä kahdella ollut kiirettä. Kun sitten saavuimme venepaikalle, olivat toiset jo lähteneet eivätkä piitanneet minusta. Mikä eteen?

Hyvästelin tytön, riisuin vaatteet kivelle ja läksin uimaan. Lyhin väli Tammiosta Kukkioon oli noin 0,5 km ja välissä oli pieni luoto. Elokuinen ilta oli pilvinen ja hämärä, aallokko korkea. Salmi oli matalahko ja hyvin kivinen, joten kiviin törmäilyä ei voinut välttää. Saarten ääriviivat erottuivat hyvin. Ensin saavuin välissä olevalle luodolle ja sieltä kahlaten Kukkion saarella.  Juoksin venevalkamaan, otin soutuveneen ja hain vaatteeni Tammion rannalta. Olin palannut iltalomalta ajoissa. Yhteisessä teltassamme kukaan ei puhunut mitään eikä asiaa käsitelty myöhemminkään. 

Minä en puhunut asiasta, koska olin selviytynyt pulmasta. Toiset olivat hiljaa, lieneekö vastuu ja seurausten uhka arveluttanut. Aikaisempi purnaus minua, varusmiesjohtajaa kohtaan lieveni selvästi