RTUY:n kertomuksia sieltä ja täältä osa 1

Rannikkotykistön Upseeriyhdistys käynnisti 1940-luvun lopulla keräyksen aselajin muistojen kokoamiseksi. Julkaisemme satunnaisesti kaskukertomuksia osana Kirjurin kynän tekstejä. Keräyksen ohjeet – jotka kuvaavat loistavasti mitä keräykseltä odotettiin – olivat seuraavat:

” – – Johtokunta on aselajimme historian keräämistyössä päättänyt aloittaa työn keräämällä kokoon kaikki aselajimme tai siinä palvelleisiin liittyvät joko tositapahtumiin perustuvat tai keksityt vitsit, tarinat ja kertomukset talteen. Tähän keräykseen on saatava kaikki mukaan. Jokainen on kuullut tai itse ”veistänyt” jutun esimiehestään tai lähimmästä toveristaan. Pankaa nämä muutamin sanoin paperille. Älkää unohtako myöskään riveistämme poistuneita upseeritovereitamme. Heidän muistonsa säilyttämiseen tarjoaa tämäkin keräys yhden keinon. Emme tiedä milloin tämä keräys uusitaan. Siksi on nyt jokaisen tehtävä parhaansa. Ottakoon jokainen tehtäväkseen vastata tähän vetoomukseen. Älkää luottako siihen, että joku toinen kertoo Teidän tuntemanne tarinan, vaan kertokaa se itse. Jos kokoelma tai osa siitä joskus julkaistaan. johtokunta kyllä huolehtii ”sensuroinnista” ja stilisoinnista, joten niihin seikkoihin ei tarvitse nyt kiinnittää huomiota. Pääasia on, että ainestoa kerääntyy mahdollisimman paljon. Jokainen siis penkokoon muistilokeronsa, pankoon asiat paperille ja lähettäkööt ne joko yhteysupseerin välityksellä tai suoraan osoitteella: majuri T. Pesonen, Merivoimien esikunta. Parhaat kertomukset palkitaan. –”.

Kertomuksia kerääntyi useampi kansiollinen. Eikä liene suuri yllätys, että kaikissa oli kirjoittajan kohdalla vain nimimerkki… Kirjaa näistä ei milloinkaan tehty, joten nyt on aika pyyhkiä kirjoituksista pölyt ja tuoda niitä julkisuuteen.

Aloitimme kenraali Valvesta kerrotuista jutuista. Nyt jatkamme sekalaisilla sattumuksilla kolmen jakson verran.

Rt-ampumakurssilla vuonna 1933 kokeiltiin myös kenttätykistökalustoa, jolloin oli käytössä ”Hyppy-Jaakko”-tykki. Ammunta suoritettiin kerran Länsi-Mustasaarella käyttäen alustana erikoista puista rekeä. Suunta annettiin kääntämällä tykkiä reen perään kiinnitetystä tangosta. Harjoitusta johti evl J Rikama. Nyt piti saada tuolle reen tangossa olevalle miehelle nimi. Kannusmies ei enää kelvannut, sillä ei ollut kyseessä tavallinen tykin kannus. Täten Rikama tuumi: ”-Häntämies, häntämies. Se on hyvä mutta pitkä nimi.” -Ei käy. -Entä sitten Häntyri? Se on hyvä. Olkoon se häntyri. Ohjesääntöön tätä nimeä ei kuitenkaan jostakin syystä hyväksytty, mutta sillä kerralla siinä tehtävässä ollut ltn Häyrynen sai pitää tuon nimen kurssin loppuun saakka.

Toimiessaan Suomenlinnan komendanttina talvella 1948 halusi S. saada Suomenlinnan talvitien nopeasti autoilla liikennöitäväksi. Siinä mielessä komensi hän saaren palokunnan jäälle pumppuamaan vettä tien kohdalle, jolla toimenpiteellä jää vahvistuikin. Tämän sai kuitenkin tietää Pääesikunnan ylipalomestari, nähtävästi Suomenlinnan palokuntalaisten toimesta. Olihan näiden monivuotista rauhaa S. täten uskaltanut häiritä töillä. Siten tämä herra paheksuikin S:n toimenpidettä, jolla saaren paloturvallisuus oli vaarannettu, kun henkilökunta ja kalusto oli viety jäälle. Mutta ei S. suinkaan häkeltynyt, vaan päinvastoin selitti toimenpiteellä parannetun Suomenlinnan paloturvallisuutta. Nythän Helsingin palokunta pääsee ajamaan jäätä pitkin Suomenlinnaan ja että erityisesti tätä silmälläpitäen hän olikin ryhtynyt näihin toimenpiteisiin. Kukapa näin hyvän selityksen jälkeen enää olisi mitään voinut sanoa…

Eversti Nenosta seurasi rannikkotykistön päällikkönä everstiluutnantti Almqvist. Vähän ennen vaihtoa oli ensin mainittu vaatinut jälkimmäiseltä selitystä jonkun määräaikaisen ilmoituksen myöhästymisestä. Selitys annettiin, mutta sitä ei Nenonen ehtinyt tai katsonut asialliseksi enään käsitellä. Niinpä tämä Almqvistin antama selitys joutui hänen itsensä käsiteltäväksi. Ilmeisesti hän ei pitänyt selitystä tyydyttävänä, koskapa antoi selityksen laatijalle – siis itselleen! — muistutuksen. Tämä lienee meillä ainutlaatuinen tapaus ja osoitus todellisesta sotilaallisesta tunnollisuudesta.

Rannikkotykistökadetti A:n suurena heikkoutena olivat naiset. Eräälle enemmän tilapäisluonteiselle naistuttavalle hän ei muistanut kertoa nimeään. Jostakin vaatekappaleesta tyttö ilmeisesti näki hänen varusnumeronsa. Tämän jälkeen koulun puhelin soi aina lomailtoina ja vieno naisääni tiedusteli: ”Onko rt-kadetti numero XX tavattavissa?”

Kapteeni H siirrettiin 1930-luvun lopulla Suomenlinnasta Isosaaren linnakkeelle. Aina ystävällinen rykmentinkomentaja eversti M. kysyi H:n tavatessaan, miten kapteeni viihtyy uudessa palveluspaikassa. – ”Herra eversti, piiat viihtyvät, upseeri on siellä missä käsketään.”

Sotaväen päällikkönä kenraaliluutnantti Österman oli tarkastusmatkalla RT 1:ssä. Eräällä patterilla oltaessa pyysi kenraaliluutnantti majuri H:a menemään toimittamaan puhelimitse jotain asiaa. Vilkaistuaan ikkunasta ulos kenraali huomasi, että oli alkanut satamaan ja lisäksi muisti majurilla olleen lakerinahkasaappaat. Niinpä kenraali käski mukanaan olleen kapteenin kutsua majuri takaisin. Majuri H:n palattua sanoi kenraali: ”Pyydän anteeksi. En huomannut, että majurilla oli lakerinahkasaappaat. Menkää kapteeni ja toimittakaa te antamani asia.”

Luutnantti H pitää 1930-luvulla oppituntia Merisotakoulun reserviupseerikurssilla. Eräs oppilas ei tee ollenkaan muistiinpanoja, joka harmittaa H:ta. Lopulta hän kysyy oppilaalta: ”Eikö oppilas tee ollenkaan muistiinpanoja?”. Oppilas vastaa: ”Minä teen vain sellaisia supistettuja muistiinpanoja.” Siihen H. tokaisee: ”Se voi olla niin, että minä joudun sitten aikoinani antamaan teille sellaisia supistettuja numeroita.”

Ukko-Åberg, joka toimi RT 1:n Eestiluodon saaren uskottuna miehenä tehtävänä tarkkailla Puolustusvoimille kuuluvaa omaisuutta, oli erittäin tarkka tehtävissään, nokkela puheissaan ja loistava juttujen kertoja. Eräänä aamuna saapui Länsi-Tontusta uupunut nuori mies lautalla purjehtien Eestiluotoon ja joutui Ukko-Åbergin juttusille. Mies selitti, että hän oli ollut moottoriveneellä matkalla Helsingistä Porvooseen, mutta oli nukahtanut veneessä ja herännyt vasta, kun törmäili Länsi-Tontun rantaan. Mies kertoi hypänneensä maihin, mutta tokkurassa ollessaan ei ymmärtänyt ottaa ”endaa” mukaansa, joten vene pääsi karkuun ja mies joutui ulkoluodolle. Täältä hän pelastautui rakentamallaan lautalla myötätuulen avustamana Eestiluotoon. Ukko kuunteli nuoren miehen selityksen ja antoi seuraavan opastuksen elämän varrelle: ’Kun seuraavan kerran lähdette Helsingistä Porvooseen, on parempi ajaa se ”cykelin” kanssa maantietä myöten.”