RTUY:n kertomuksia, kenraali Valvesta sanottua
Rannikkotykistön Upseeriyhdistys käynnisti 1940-luvun lopulla keräyksen aselajin muistojen kokoamiseksi. Julkaisemme satunnaisesti kaskukertomuksia osana Kirjurin kynän tekstejä. Keräyksen ohjeet – jotka kuvaavat loistavasti mitä keräykseltä odotettiin – olivat seuraavat:
” – – Johtokunta on aselajimme historian keräämistyössä päättänyt aloittaa työn keräämällä kokoon kaikki aselajimme tai siinä palvelleisiin liittyvät joko tositapahtumiin perustuvat tai keksityt vitsit, tarinat ja kertomukset talteen. Tähän keräykseen on saatava kaikki mukaan. Jokainen on kuullut tai itse ”veistänyt” jutun esimiehestään tai lähimmästä toveristaan. Pankaa nämä muutamin sanoin paperille. Älkää unohtako myöskään riveistämme poistuneita upseeritovereitamme. Heidän muistonsa säilyttämiseen tarjoaa tämäkin keräys yhden keinon. Emme tiedä milloin tämä keräys uusitaan. Siksi on nyt jokaisen tehtävä parhaansa. Ottakoon jokainen tehtäväkseen vastata tähän vetoomukseen. Älkää luottako siihen, että joku toinen kertoo Teidän tuntemanne tarinan, vaan kertokaa se itse. Jos kokoelma tai osa siitä joskus julkaistaan. johtokunta kyllä huolehtii ”sensuroinnista” ja stilisoinnista, joten niihin seikkoihin ei tarvitse nyt kiinnittää huomiota. Pääasia on, että ainestoa kerääntyy mahdollisimman paljon. Jokainen siis penkokoon muistilokeronsa, pankoon asiat paperille ja lähettäkööt ne joko yhteysupseerin välityksellä tai suoraan osoitteella: majuri T. Pesonen, Merivoimien esikunta. Parhaat kertomukset palkitaan. –”.
Kertomuksia kerääntyi useampi kansiollinen. Eikä liene suuri yllätys, että kaikissa oli kirjoittajan kohdalla vain nimimerkki… Kirjaa näistä ei milloinkaan tehty, joten nyt on aika pyyhkiä kirjoituksista pölyt ja tuoda niitä julkisuuteen.
Aloittakaamme kenraali Valvesta kerrotuista jutuista.
Vääpeli Tupolan musta silmä
Eversti Valveen pitäessä v. 1930 RT 2:n kesäleirillä Humaljoella pääkatselmusta hän tapansa mukaan kyseli rivissä jokaiselta kanta-aliupseerilta henkilötietoja, tavallisesti nimen ja palvelustehtävän. Rivissä oli myöskin vääpeli Tupola, joka edellisenä yönä oli syystä tahi toisesta saanut ”monokkelin” silmäänsä. Tupolan kohdalle saavuttuaan oli eversti Valveen kysymys: ”Oletteko naimisissa?”. ”Kyllä, Herra eversti”, oli vastaus.
Ei kelvannut valintaperusteeksi
Kun MSO 2/SKK:n pääsytutkinnon perusteella vuonna 1935 kurssista näytti muodostuvan kovin rannikkotykistövoittoinen, koetti komentaja Rahola ”tarkoituksenmukaisuusyiden” perusteella saada kurssin kokoonpanon järjestellyksi. Tähän kenraali Valve vastasi: ”Tässä ei nyt enää sininen takki auta”.
Miten henkilösiirrot tuli esittää kenraali Valveelle
Asioiden esittely kenraali Valveelle oli tunnetusti vaikea tehtävä, sillä tavallisesti hän silmänräpäyksessä muodosti asiasta oman mielipiteensä, jossa myös pysyi. Ja tavallisesti tämä mielipide oli täysin vastakkainen esittelijän mielipiteelle. Tällainen itsepäisyys harmitti alaisia, sillä ao. oli tavallisesti harkinnut asian perusteellisesti, eikä ”uusi ratkaisu” aina ollut suinkaan parempi, pikemmin päinvastoin. Tämä johti siihen, että esittelijöidenkin oli muutettava esittelytaktiikkaa tilanteen mukaiseksi.
Jatkosodan aikana Merivoimien Esikunnan aseosaston päällikkönä everstiluutnantti Wickström tarvitsi välttämättä apulaista osastoonsa ja piti sopivimpana kapteeni Björklundia. Tietoisena siitä, että jos hän esittää asian valmiina kenraali Valveelle, saa hän varmasti kieltävän vastauksen, hän esitti asian seuraavaan tapaan. Saatuaan ensin kenraalin vakuuttuneeksi apulaisen tarpeellisuudesta hän alkoi luetella ”kanditaattien” nimiä jatkaen sitten: ”Olisihan siellä Turun puolessa vielä kapteeni Björklund, mutta häntä ei voi nyt irroittaa sieltä millään”. ”Miksi ei voida?” tokaisi silloin kenraali. ”Kuka sanoo, ettei häntä voida irroittaa. Kyllä voidaan. Hänet siirretään heti Aseosastolle”. Asia oli selvä.
Kenraali Valve määräsi Reposaaren tykkien paikat
Uusien pattereiden rakentamisen yhteydessä halusi kenraali Valve aina itse määrätä lopullisesti tykkien paikat. Ja vaikka joukko-osaston toimesta tehtiin kuinka huolellista työtä, tuli sen esityksiin aina muutoksia. Jokaista ehdotettua paikkaa kenraali Valve siirsi vaikka vain muutaman metrin saadakseen patteriin oman puumerkkinsä. Eikä uusi tykin paikka aina ollut suinkaan parempi kuin joukko-osaston pitkäaikaisen tutkiskelun ja tiedustelun nojalla esittämä. Tämäkin johti ”taktikointiin”.
Niinpä Reposaaren patteria välirauhan aikana suunniteltaessa everstiluutnantti Kainulainen ja majuri Hassinen olivat tunnollisen työn jälkeen löytäneet parhaat tykkien sijoituspaikat, mutta tietoisina kenraalin tyylistä he eivät merkinneet maastoon valitsemiaan tykkien paikkoja, vaan niiden lähettyviltä vähemmän sopivat paikat. Kepponen onnistui täydellisesti. Kenraali ei hyväksynyt yhtään ehdotettua paikkaa, vaan siirsi jokaista tykkiä siten, että patterin sijoitus tuli täsmälleen sellaiseksi kuin joukko-osaston suunnitelma edellytti ja molemmat osapuolet olisivat tyytyväisiä. Vieläpä kenraali ihmettelikin joukko-osaston ”heikkoa esitystä”. Jos ehdotus olisi tehty normaalisti, ei kenraali olisi sitä varmasti hyväksynyt, mutta näin saatiin patterin sijoitukselle paras ratkaisu ”taktikoimalla”. Samaa menettelyä käytettiin monessa muussakin paikassa menestyksellisesti.
Ruonti jäi myös talveksi miehitetyksi
Aina ei voinut sentään onnistuneesti esittää kenraali Valveelle asioita päinvastaisena. Siten esimerkiksi RTR 2:n alueella oli jatkosodan aikana miehitetty kaukana Viipurinlahden suulla pieni, karu Ruontin saari. Kesällä saaren miehityksellä oli suuri merkityksensä meren vartioinnissa, mutta talvisin se olisi voinut olla hyvin miehittämätönkin, koska se sijaitsi kaukana vihollisen rannikosta, eikä sen haltuunsaannilla olisi vihollisellekaan ollut pienintäkään merkitystä. Lisäksi olisi saarella olleet joukot tarvittu kipeästi talvella Saarenpään vahvistukseksi. Saaren tyhjentämiseen talven ajaksi oli kuitenkin saatava kenraali Valveen lupa. Rykmentin komentaja, everstiluutnantti Reponen ja linnakkeiston komentaja, majuri Tulikoura päättivät kokeilla jo tutuksi tullutta ”taktiikkaa” esittämällä asian päinvastaisena. Hyvän päivällisen jälkeen Saarenpäässä (majuri Tulikouran lähettinä oli Kämpin kokki) rykmentin komentaja ryhtyi selittämään Ruontin miehityksen tärkeyttä ja merkitystä myös talvisaikaan pyytäen kenraali Valveen lausuntoa mielipiteestään. ”Aivan niin”, vastasi kenraali, ”Ruonti on pidettävä miehitettynä myös talvella. Sen merkitys on ilmeinen. Majuri Tulikoura hymyili rykmentin komentajalle kenraalin selän takana. Odottamattomaan ratkaisuun ei keksitty muuta syytä kuin hyvä ateria, vaikkakin ilman alkoholia- joka oli saattanut kenraalin tavallista suopeammalle tuulelle.
Varusteiden jako
Syksyllä 1938 Tseckoslovakian kriisin aikana jaettiin iltahämärissä Suomenlinnassa RT 1:n varusvarastolla varusteita palvelukseen kutsutuille reserviläisille. Merivoimien komentajalle, kenraaliluutnantti Valveelle, joka asui Suomenlinnassa, pälkähti päähän mennä seuraamaan toimitusta. Kun hän saapui ”varustiskin” luo, muljautti varusmestari häneen tuntematta hämärässä varastossa tulijaa, iski pahvilaatikon eteensä ja sanoa tokaisi: ”Siin’ on äijä sun roittees’. Pienethän nuo on, mutta tuu huomenna vaihtamaa.”