Rankin päälliköiden muistelmia, osa 1

Muistelua Rankista 1949-54

Kenraaliluutnantti Alpo Kantola, kirjoittanut vuonna 2001

Ennen saaren linnoittamista Rankki oli vanhojen kotkalaisten kertoman mukaan kaupunkilaisten retkikohteista suosituin. Niin suosittu, että kulkijat sytyttivät siellä metsäpalon. Sen laajuudesta ei ole tietoa. Vapaussodan loppuvaiheessa Rankin 6” tykkien tuli saksalaiskolonnaan on varmaan kaikille tuttu.

Minulle Rankin siluetti on tuttu jo lapsuudesta. Rankkilaiset utelias pikkupoia oppi tuntemaan jo 1930-luvulla. Rakennettiinhan kotisaareen kaksi tulenjohtotornia puhelinlinjoineen. Kotitalossani oli saaren puhelinkeskus. (Puhelinyhdistys perustettiin 1927). Keskuksen ainoa ulospäin menevä linja meni Rankkiin. Siinä isoäitini ja Rankin keskuspoika vaihtoivat kuulumiset kun joku Haapasaaren tilaajista halusi puhua Kotkaan tai edemmäs. Rankin laiturin seutu tuli tutuksi jatkosodan aikana käydessäni kotilomilla. Säännölliset linnakkeen yhteydet palvelivat muun muassa Haapasaaren asukkaita. Olihan Rankki jo puolivälissä mantereelta.

Viimeksi olen käynyt Rankissa kesällä 2000. Se oli perheen nostalgiamatka. He kokivat näkemänsä muutokset todella suurina harppauksina.

Rankkilainen minist atuli tammikuussa 1949. Tuolloin muutin nuorikkoni kanssa Mustamaan linnakkeelta Rankkiin punaiseen taloon, itäpäähän. Oli meillä joku hevoskuorma roinaakin laiturilta tulevaan kotiimme. Meri ei ole avoin ja tuuli kävi pohjoisesta! Tärkein muuttujamme oli esikoisemme, joka syntyi maaliskuun lopulla. Muistan aina kuinka odottava vaimoni paleli ja halasi olohuoneen pyöreätä uunia ja itki. Minä yritin saada muuttokuormaa puretuksi. Talon länsipäässä asui Emppu Mäkeläinen perheineen. Siinä ne saaren ainoat upseerit olivatkin. Pigg oli ikänsä eri linnakkeilla palvellut kokenut kouluttaja. Minä olin MeriSK:n jälkeen ollut miinanraivaajana pari purjehduskautta ja pienen ajan Mustamaan linnakkeella. Ilman Mäkeläistä ja melkoista aliupseerijoukkoa olisi sormi mennyt suuhun. Mieleeni ovat erityisesti jääneet viestimestari Urhovaara, sotilasmestari Pokkinen, vääpelit Kiri, Koivisto, Rasi ja Hovi. Maankuulu vääpeli Typpö tuli Mustamaasta pian jälkeeni. Tunnettua on varmaan hänen käskynjakonsa jonka sanottiin kuuluvan Kirkonmaahan kovallakin tuulella.

Koulutushaarat eivät olennaisesti poikenneet nykyisestä. Poikien tuli oppia ampumaan tykeillä (57 Nordenfeldt ja 76 ItK sekä joskus 1950-luvun alkupuolella 152 Canet), it-tykeillä (20 Madsen ja 40 Bofors), molemmilla krh:llä ja tietysti kv-aseilla. Mv-koulutus ja sääpalvelu olivat silloin vakiolajeja kuten varmaan nytkin.

Varusmiesten majoitusolot olivat kurjat. Kasarmi oli kylmä ja ahdas. Ns. alakasarmi sotilaskodin ja laiturin välillä oli ahdas niinikään. Säämiehet asuivat aluksi pahviteltassa kunnes vääpeli Typpö mestarina pari varusmiestä apunaan rakensivat sääaseman rakennusjätteistä. Ruokala oli kodikas, mutta alkeellinen varsinkin keittiön puolella. Käymällä oli ulkohuussi tuulisella kalliolla. Lehtometsä tosin sieti maaperän parannuksia. Poikien peseytymistilat (kasarmissa) olivat riittämättömät, ahtaat ja tarjosivat vain kylmää vettä. Sauna oli entinen venäläisten leipomorakennus ns. Väpen saunan itäpuolella hyvin lähellä rantaa. Sauna lämpeni joka päivä, sillä alkuun se oli ainoa. Sitä käyttivät varusmiehet, perheet, ruokalaväki ja sotilaskotisisaret. 1950-luvun alussa rakennettiin ns. Väpen sauna ensimmäisenä uudisrakennuksena sodanjälkeisessä Rankissa. Koko saaren vesihuolto oli kurjassa tilassa. Pari kaivoa olivat ehtyneet. Vesi tuotiin laivalla tai proomulla Kotkasta ja pumpattiin muutamiin pieniin säiliöihin (keittiö ja kasarmi) ja kaivoihin. Vanha sananlasku ei pitänytkään paikkaansa. Vesitäydennykset asuntoihin hoiti ”vesihevonen”. Tavallisesti laiskin hevonen veti kärryissä tai reessä noin 1 ½ kuution vesisäiliötä. Taisi hevoskuski olla vanhan Speltin perillinen.

Kantahenkilökunnan asuntotilanne oli enintään välttävä. Punainen talo lienee ollut paras, alakasarmin, kasarmin ja ruokalan päädyissä oli lukuisia perheasuntoja. Kylmiä, ahtaita ja mukavuusina jäässä oleva vesisaavi eteisessä ja ulkohuussi mahdollisimman tuulisella rannalla. Oma lukunsa oli Etelän Kaipuuksi kutsuttu kahden perheen talo, jonka betoninen ulkoporras taisi viime kesänä löytyä.

Yhteydet mantereelle olivat päivittäiset mikäli sää tai jää eivät estäneet. Avovedellä aluksiin olivat erikseen linnakkeen omat YM:t Pitkään oli linnakkeita kiertävä vuorolaiva myös tsaarin peruina yhteysalus Pekko (entinen A 5). Talvella liikenne hoitui vaivalloisesti. Kelirikkoaluksista ei juuri voi puhua nykymerkityksessä. Talvella aluksen piti kiertää molemmat linnakkeet. Usein se juuttui ahtojäihin Merikarin kohdalla. Kirkonmaan länsilaituri rakennettiin ensikädessä tämän haitan poistamiseksi. Jään vahvistuttua linnakkeen 6-8 hevosta saivat kunnolla liikuntaa. Monena talvena jäätie ja sillä ravaavat hevoset tarjosivat parhaat yhteydet mantereelle. Suuret lomalaisjoukot marssivat mennen tullen suksin tai jalan.  

Huvipuoli oli tiukassa. Varsinaisia viihdytyskiertueita ei muistaakseni ollut kertaakaan. Kaikkien yhteisiä tilaisuuksia olivat jouluaaton ateriat ruokalassa. Mukana sai olla myös henkilökunnan omaisia. Toinen yhtä yhteinen juhla oli juhannuskokko ja sen jatkoon tanssit tulenjohto-tornin lähellä olleessa Polar-parakissa. Se oli Helsingin tennishallin muotoinen, tosin puinen ja pieni. Mutta lattia oli liukas ja hanuristi löytyi aina. Näin tehtiin myös ainakin pari kertaa kevään sekä syksyn aikaan. Henkilökunnan rouvilla oli vientiä aina näissä tansseissa.

Kalamiehiä oli muutamia. Vääpeli Koivisto pyydysti ankeriaita ja saikin niitä runsaasti. Vääpeli Rasi kaikkia kaloja, mutta erityisesti syyssilakoita. Silakan (saari) ulkopuolella oli oma verkkopaikkani. Siikoja antoi yleensä.

Perheet seurustelivat keskenään vilkkaasti. Päällikön koti oli avoin kaikille. Vieraita kävi kersantista kenraaliin.

Eräs tapahtuma on jäänyt mieleeni. Oli Urhovaaran pojan ristiäiset. Kun päästiin kahviin, oli tietysti pappi ensimmäisenä. Sitten emäntä hätyytteli päällikköä, joka pian pöydän ääreen suoriutuikin. Hakupöydästä palatessaan vaimo huomasi ja huomautti kipparin sepaluksen olevan levällään. Vähän hävetti.