Rankin päälliköiden muistelmia, osa 8

TAPIO VEHMAS, kirjoitettu 2001

Linnakkeella oli Osmo-niminen hevonen, jolla noudettiin huoltoa jäältä Kukourin lähistöltä, mihin yhteysalus Pyhtää Laitisen Timon komennossa oli ponnistellut. Eräänä päivänä Osmo karautti tyhjän reen kanssa takaisin Rankkiin ja nolot huoltomiehet palasivat jalan päät roikuksissa hakemaan tallille suunnistanutta ajopeliään. Miehet kertoivat olleensa kantamassa huoltoa laivalta, kun Osmo pyyhälsi takaisin kotiin.

Toisella kertaa samainen Osmo oli reen puikoissa lähdössä jäälle ja kun sitä käänneltiin kasarmin kulmalta kohti jäätien päätä, niin Osmo huomasi mihin ollaan menossa. Osmo keksi tempun ja ryhtyi ontumaan kolmella jalalla eikä pannut yhtä kaviota maahan ollenkaan. Sitä sitten siinä porukalla ihmeteltiin mikä jalkaa vaivasi. Taisi joku tutkia jatkaa ja kaviota löytämättä mitään vikaa. Ei auttanut muuta kuin lähteä viemään Osmoa talliin. Osmon oveluus ei toteutunut ihan loppuun saakka, sillä tallin lähistöltä kaviot jo kopsivat iloisesti eikä vaivasta ollut tietoakaan. Se huoltokeikka jäi kuitenkin väliin.

Viimeisestä palasesta en osaa varmasti sanoa oliko kyseessä samainen Osmo vai joku muu linnakkeen monista hevosista, jotka oppivat käsittelemään alati vaihtuvia hevosmiehiä.

Olin pitämässä oppituntia muistaakseni Isänmaan historiasta alokasjoukkueelle. Kesken tunnin tultiin kertomaan, että huoltoon lähdöstä ei tule mitään, kun hevosta ei saa valjaisiin. Hevosmiehet olivat taas juuri vaihtuneet. Eivät kuulemma päässeet tai pysyneet pilttuussa, kun takasia tulee kaiken aikaa. Taisi siinä joku lievästi loukkaantuakin – myös fyysisesti. Kuitenkin huolto piti päästä noutamaan. Kysyin siinä alokkailta olisiko joukossa hevosmiehiä. Silloin ilmoittautui alok. Lamminen. Hän oli noin 190 cm pitkä, paino reippaasti yli 100 kg ja kiltin näköinen ”hämäläispoika”. Kyselin vielä hänen kokemuksiaan hevosista ja L vastaili, että kotona on muutamia hevosia, joilla hän ajelee. Näin lähetin hänet vääpelin joukkoihin.

Lamminen valjasti hevosen ja ajoi huollon. Valan jälkeen hänestä tuli hevosmies ja silmiinpistävää oli hevosen ja miehen yhteistyö, joka väliin näytti siltä kuin he juttelisivat keskenään, kun hevonen usein käänsi päänsä ajomieheen päin kuin kysyäkseen joko lähdetään. Parin töissä ei ollut mitään vaikeuksia eikä huomauttamista.

Vasta paljon myöhemmin kuulin kuinka Lamminen oli mennyt halkolaanin kautta tallille tuolla ensimmäisellä kerralla ja valinnut pyöreän koivuisen neuvotteluvälineen mukaansa. Tallilta oli kuulunut kuulemani mukaan mahtava mäiske ja huuto hetken aikaa ja sen jälkeen Lamminen oli taluttanut valjastetun hevosen puikkoihin. Kai siellä oli pantu komentosuhteet järjestykseen.

Elämä oli tuolloin joskus raakaa saaristossa.