Rankin päälliköiden muistelmia, osa 3

Rt-tarkastajan sanoja

Eversti Jukka Karvinen, kirjoittanut vuonna 2001

Isäni vanhin veli Yrjö Henrik K, oli 1920-luvun lopulla Rankin päällikkönä luutnanttina toimien samalla Kotkan suunnan komentajana (tai sijaisena). Ukko Lyytinen piti upseeriharjoituksen Viipurissa ja Kilpisaaren linnakkeen päällikkö Napari käskettiin sinne Yrjön jäädessä vastaamaan alueen puolustuksesta. Kylmänä helmikuisena päivänä luutnantti Napari lähti matkalleen linnakkeeltaan, jääkylmä tuuli puri niin tykkimieheen, hevoseen kuin luutnanttiinkin. Rankissa oli hevosen ja ajomiehen vaihto. Sitä tehtäessä luutnantit ottivat lämmikettä ja sitten matka jatkui. Sattuneesta syystä luutnantti Napari kuitenkin myöhästyi Viipurin junasta, niin myös aamuilmoittautumisesta. Rykmentin komentaja tutki asian ja upseerit otettiin koolle. ”Rankaisen Kilpisaaren linnakkeen päällikköä…vuorokaudella (7 tai 5) päävahtiarestia syynä nuoremman upseerin juottaminen juovuksiin virka-aikana raskauttavana asianhaarana upseeriharjoituksesta myöhästymisen aiheuttaminen! Tämän jälkeen Viipurin rykmentin herrat upseerit aloittaessaan virvoittavien aineiden parissa askartelun muistuttivat toisiaan varmuuden vuoksi: ”Otetaa me pojaa, kyllä Karviset istuu!”.

Sittemmin Yrjö palveli ansiokkaasti teknisiin parannuksiin paneutuen ja toimi evl Johan Lambert Rikaman oivallusten käytännön toteuttajana, muun muassa Canet’n joustolaiteasiassa. Isäni oli HRLston komentajana Rankin linnakkeella isäntänä kenttätykistön kapteenikurssin vieraillessa alueella. Kuultuaan Rikaman viettävän eläkepäiviä naapurisaaressa, he pyysivät haastattelumahdollisuutta. Väpe (muistelijan isä Väinö ”Väpe” Karvinen) järjesti ja niin lähdettiin Kaunissaareen. Kansakoulunopettajan tuvassa Rikama istui kiikkutuolissa ja upseerioppilaat ympärillä. Tiedusteltiin muistoja rannikkotykistön ensimmäisestä komentajasta tykistökenraali Vilho Petteri Nenosesta. JLR loihe lausumaan, että kyllä se Nenonen matemaatikko oli ja eteväsellainen, mutta tykistöstä ja varsinkaan rannikkotykistöstä hän ei kylläkään tiennyt mitään! Palvelusaikaa oltiin taas lyhentämässä ja oppilaat tiedustelivat 6.8. tai 12 kuukauden palvelusajasta, että kauanko tarvitaan Rikaman kokemusten perusteella kelpo tykkimiehen kouluttamiseksi. Jonkin aikaa pähkäiltyään Rikama totesi, että kunnon kouluttajaupseeri hoitaa hommat viikossa, rannikkotykistössä  ehkäpä kaksi viikkoa on välttämätön palvelusaika! Oli siinä isännällä olemista…!

Linnakkeen päälliköihin voidaan mielestäni lukea myös aikanaan hyvin tunnettu kotkalainen työväenjohtaja (Taavi Lepistö), joka johti punakaartilaisia ja ammutti Ahvenkosken suuntaan saksalaisten tiedusteluosastoa vastaan. Eteenpäin-lehti kertoo (1950-1951), miten hän linnakkeiston komentajan vieraana koetti löytää Vapaussodan aikaisen asekätkön. Eivät onnistuneet. Itse asiassa Rankin linnake miehityksensä aikana aiheutti von Brandenburgin rykmentin maihinnousupaikan muuttamisen Kotkasta Valkoon 1918.

Yhteistoiminnasta omaan kuntaan voisi löytää paljonkin jälkipolville uutta. Aivan ainutkertainen oli Felix ”Isi” Salminen, joka kunnallisverotuksen korkeuden vuoksi hoiti Rankin Haapasaareen liittämisen. Ja joka tarinoiden mukaan kerran talvisodassa johti Rankin ilmatorjuntaa puhelimitse Kotkan Klubilta (vai oliko tuo Meritornista).

Pentti Raian tai Emil Mäkeläisen ajoilta on kertomus ylivääpeli Veikko Valio Typöstä. Ennen patteristokomentajan tarkastukselle tuloa VVT kävi tapansa mukaan kaikki paikat läpi ja opetti kullekin muun muassa ilmoittamisrituaalin. Hän kiirehti tallilta kasarmille toimistoonsa  ja Väpe K:n samalla saapuessa ilmoitti: Rankin linnakkeen talli, ilmoitti ylivääpeli Typpö”. Komentaja kohotteli silmäkulmiaan ja jatkoi päällikön kanssa hänen huomeeseensa. Ivät kerinneet istahtaa, kun ovelle koputettiin ja samassa avattiin. VVT ilmoitti vain hänelle kuuluvalla äänellään ”Korjaan, EI talli vaan toimisto!”.

Omalta ajaltani, joka jäi Suezille lähdön vuoksi kovin lyhyeksi, jäi päällimmäisenä mieleen se aivan verraton yhteishenki, joka tuntui joka asiassa.

Leirien yhteydessä patteriston komentajan johdolla upseerit Itäisen Suomenlahden suurten saarten miesten tapaan ”rantakäräjät”, oltermannina tietysti Esko Tulikoura itse. Asiat puhuttiin halki, eikä kenellekkään jäänyt epäselväksi, mikä oli komentajan tahto. Ja miten ongelmat on ennenkin ratkottu.

Tykistöllinen koulutustaso oli poikkeuksellisen korkea. Kouluttajat olivat huippuja omilla aloillaan: Pyysalon Eikka, Kalervo Aarnio ja Mäkeläisen Emppu hallitsivat kyllä hommansa. Eikä ollut epäilystä, ettei me nuoremmat Aimo Pajusen johdolla opiskelleet omat ruutumme. Muistan hyvin, miten tykkimiehet oma-aloitteisesti muun muassa keskiötoimintaa vapaa-aikanaan harjoittelivat! Ihmeellistä mutta totta!

Emil Mäkeläinen perehdytti minua saaristo-oloihin. Menimme Viikarin Mattia tervehtimään. Vastaanotto oli sydämellinen ja isäntä käski emäntää heti hakemaan lääkepullon kaapista, jotta hän ottaa sotaherrojen kanssa neuvoa-antavat. Suuri oli Matin murhe, kun emäntä ilmoitti ko. pullovaraston häipyneen kieltolain kaatumisen myötä!

Aimo Pajunen oli linnakkeen varsinainen edustaja Haapasaaren kunnanvaltuustossa, minä hänen varamiehensä. Valtiolla oli tuolloin vaikeuksia selviytyä lapsilisien maksamisesta ajallaan. Me kunnanvaltuustossa Wiljami Sipilän johdolla koetimme keksiä, miten kunnan tilit saadaan tyhjäksi, ettei vain valtionapu vähenisi. No, rakenneltiin ja paranneltiin laituria!

Heinä-elokuun vaihteessa 1955 pojille opetettiin panssarikauhun ja -nyrkin käyttöä. Taisi olla Nykäsen Eikka harjoitusta vetämässä kentällä. Eivät oikein lähteneet, ajopanoksien epäiltiin kostuneen valonheitinasemassa. Päällikön sijaisena seurasin harjoitusta, tympäännyin jonkun pojan kommenttiin etteivät nää armeijan vehkeet taaskaan toimi. Purin ajopanoksen ja ripoteltuani kivenmurikan päälle kokeilin. Kyllä paloi, samalla myös kesäpusakkani ja naamani. Nousin pystyyn ja ilmoitettuani pojille varomääräysten vastaisen toiminnan olevan tyhmyyden huippu juoksin kasarmille soittamaan.

Ilmoittauduin komentajalle ja pyysin päästä käymään lääkärin pakeilla. Sain luvan ja Arvi Temmes sanoi heti osoitteeksi Haminan Varuskuntasairaalan. Näin tehtiin, onnekseni lääkintäylivääpeli Tarvainen vanhana rannikkotykkimiehenä oli paikalla varusmieslääkärin tutkiessa vaurioita. Johto siirtyi Tarvaiselle, hän hoiteli vammat ja paketoi pääni antaen vielä muutaman salvapurnukan mukaan. Kysyessään kaipaisiko Herra Vänrikki toimenpiteistä kirjallisia dokumentteja, hän tiesi vastaukseni. Ei todella tarvittu. Niinpä hän antoi puhelimitse linnakkeen lääkintä-au-vääpeli Taskiselle ohjeet päivittäisten siteiden vaihtopuuhista. Itse soitin komentajalle pyytäen samalla lupaa pysyä ainakin kuukauden päivät linnakkeella sattuneesta syystä. Järjestelyyn suostuttiin ja hommat hoituivat. Miten kävisi nykyään? Tai silloin muualla palvellessa?

Lähtöni linnakkeelta YKSK 1:n joukkueenjohtajaksi marras/joulukuun vaihteessa 1956 kävi niin nopsaan, ettei luovutus/vastaanottoseremonioihin jäänyt aikaa lainkaan. Kapteeni Niilo Kosma esikunnan koulutus- ja järjestelytoimistosta tuli laiturille, kävelimme kasarmille ja varttunut Järisevän linnakkeen upseeri allekirjoitti vastaanottodokumentit. Nuori luutnantti luovutti ja Tasavallan vanhimpiin ellei vanhin kapteeni ”Rimski-Korsakov” (Aimo Pajusen antama lempinimi) vastaanotti. Olipa muutos! Tai ei ehkä sittenkään, linnakkeen vääpeli VTT taisi ottaa vaan enemmän vastuuta. JA hommat hoidettiin vähintään yhtä hyvin kuin ennen.

Esikuviani linnakkeen päällikkönä olivat tietysti myös Alpo Kantola ja Aimo Pajunen. SKK:n oppilaana AAK lähetti diplomityöhönsä liittyviä ulkolaisia lähteitään linnakkeelle ja hän johti myös eräiden naamiovärien kokeiluja Rankissa. Julkaisuista käännettiin suomeksi tiettyjä osia ja muistan vieläkin ihaillen, miten AP:n kynä lensi ruotsin, englannin ja ranskan artikkeleissa, kun itse raapustelin sanakirjan avulla saksankielisten tekstien parissa.  

Monitaiturina Aimo ennätti myös tukea vanhempaa veljeään, joka toimitti silloisen maalaisliiton nuorisojärjestön Kyntäjää vai oliko se päinvastoin? Joka tapauksessa lehden yleisönosastossa lukija Rankista toivoi laajempaa paneutumista kevään kylvötöihin! Muistaakseni Veikko siitä sitten meidän iloksemme kirjoittelikin…