Rankin päälliköiden muistelmia, osa 11

REIJO KINNUNEN, kirjoitettu 2001

Toimin Rankin linnakkeen päällikkönä 28.2.1985 – 23.3.1986

Alkutalvella 1985 silloinen KotRPsto:n komentaja evl Pekka Uski ilmoitti minulle, että luutnantti Kinnunen siirtyisi Rankin linnakkeen päälliköksi. Pienenä lisäkuriositeettina hän mainitsi ohimennen, että Rankki muuten suljetaan vuoden kuluttua. Näin sain kunnian toimia viimeisenä Rankin päällikkönä ennen sen sulkemista 1.9.1986. Ajankohta olikin sulkemiselle varsin otollinen, sillä PV:lle tyypilliseen tapaan kasarmi oli keittiötä myöten juuri remontoitu.

Rankin linnakkeella työskentelivät tuohon aikaan sotmest. Henry Halvorsenilta juuri vääpelin tehtävät vastaanottanut yliv. Pekka Sinisalo, asevaraston hoitajana ylik. Sami Warjus sekä varusvaraston hoitajana ylik. Harry Turtiainen. Keittiöllä työskentelivät emäntä Kirsi Hänninen apunaan Ritva Valkonen, Tarja Takala ja Tarja Korpela. Talonmiehinä toimivat Viljo Pirinen ja Rauno Metsävuori sekä sotilaskodissa Tellervo Green.

Varusmiesvahvuus oli jo tuolloin ajettu mahdollisimman alas; 10 – 20. Näin ollen mielekästä koulutusta ei juurikaan pystytty järjestämään. Joka-aamuisena ongelmana olikin keksiä jotakin hyödyllistä linnaketyötä varusmiehille (ja miksei myös kapiaisille).

Aikataulujen mukaiset huoltoajot kesäaikaan ajettiin 3-4 kertaa päivässä VIRE-veneillä Esko ja Veijo Piispan toimesta. Rankissa oli lisäksi Y-vene muita ajoja varten. Yksi veneenkuljettajista oli ammatiltaan kalastaja ja erinomaisen yksinkertainen ihminen – todellinen luonnonlapsi. Eräänä keväisenä lauantaiaamuna hän tuli asuntoalueelle ja nähdessään minut pihalla huusi jo kaukaa: ”Hei, Reijo, nyt on ihan pakko saada vähän lomaa, sillä kuulin juuri velipojaltani, että kala liikkuu hyvin!” No pakkohan poika oli päästää pariksi päiväksi kalastamaan. Poika palasi sunnuntai-iltana ja toi minulle kolme suurehkoa kuhaa loman myöntämisen palkaksi. Vein kuhat tiskialtaaseen muijan perattavaksi ja menin ulos. Kohta kuului hirvittävä kiljaisu. Menin keittiöön jossa muija vapisi hysteerisenä. Yhden kuhan suusta oli ryöminyt kilkki tiskialtaaseen ja oli ensimmäinen kerta, kun hän näki moisen luontokappaleen.

Koska päällikön aika ei tuhraantunut varusmieskoulutukseen, jäi aikaa hoitaa tärkeämpiä asioita, kuten järjestää patteriston hiihtokilpailut. Viikon verran ajelin Kirkonmaassa moottorikelkalla latuja tehden. Päivärutiineihin kuului kiertää saari ympäri vähintään kerran päivässä sekä ampua variksia polttouunin liepeiltä toimiston ikkunasta.

Metsästystä harjoitin myös entisellä kaatopaikalla. Kerran ammuin sieltä kapisen ketun, jonka häntä oli lähestulkoon karvaton. Ylpeänä saavutuksestani ajattelin kuitenkin myöhemmin täytättää ketun ja kiikutin sen pakastimeen. Muija ei suostunut käyttämään pakastinta, ennen kuin hävitin ketun.

Sotilasoperaatioista mainittavin lienee vanhan hevostallin purkaminen, jonka toteutimme Warjuksen kanssa.

Muita mainittavia tapahtumia olivat patteriston vuosipäivän vietto Rankissa, jolloin tapahtui myös komentajien tehtävien vaihto Uskin luovuttaessa komentajuuden Jukka Vaajalle sekä PV:n komentajan Jaakko Valtasen vierailu Rankissa.

Koska pidin Valtasta ikäloppuna ja Vaajaakin jo kohtuullisen vanhana herrasmiehenä, lähdin rauhallisesti kierrättämään heitä saaren ympäri. Komentajat juttelivat pääasiassa keskenään. Kerran Valtanen jutteli minullekin. Kierroksen puolivälissä hän nimittäin kysyi, että eikö luutnantti pääse kovempaa.

Talvella 1985 järjestettiin kerholla upseeripäivälliset avec. Menin muijan kanssa Kirkonmaahan, josta lähdimme Kirkonmaan päällikön Jarmo Suomisen ja hänen muijansa kanssa kuorma-auton lavalla jäätietä myöten Itärantaan ja edelleen kerholle.

Pakkasta oli noin 25 astetta, mutta saarelaisilla on aina konstit pysyä lämpimänä. Kerholle tultaessa olimme jo virittäytyneet hyvään tunnelmaan. Palasimme aamuyöstä ja jäimme Kirkonmaahan loppuyöksi. Aamulla lähdimme hydrokopterilla länsilaiturista kohti Rankkia. Pakkasta oli edelleen sama 25 astetta ja olimme tietenkin juhla-asuissa. Hydrokopteri jäi tietenkin väylään kiinni. Radiolla hälytimme apua mvak:n kautta. Vahakari saapui paikalle noin kahden tunnin kuluttua ja nosti kopterin kyytiin. Se kaksituntinen – minä 58:ssa ja muija juhlahameessa – kylmässä kopterissa oli ehkä elämäni pisin kaksituntinen.

Rankki oli tuolloin patteriston vilkkain turistikohde, koska meillä oli yllin kyllin aikaa kierrättää vierailijoita. Saaren esittely sujui rutiinilla ja ainoa valmistelu oli kysyä komentajatta, että iso vai pikku kierros.

Vapaa-ajan viettoon Rankissa toi oman huomattavan lisäpanoksensa punaista tupaa kesämökkinään pitänyt Reino Virtanen vieraineen.

Rankin linnakkeen päällikkyys oli minulle verraton ponnahduslauta nousujohteiselle sotilasuralle, sillä siirryin linnakkeen päällikön tehtävistä Kirkonmaahan alokaskouluttajaksi. Naapuri huomioi tapahtuman räjäyttämällä Tshernobylin.

Pian muukin henkilöstö siirrettiin Rankista pois yliv. Sinisalon jäädessä vartiopäälliköksi Kirkonmaan alaisuuteen. Seuraavan 10 vuoden ajan Rankki toimi harjoitus- ja leirialueena, jota omien Iisäksi käyttivät pääasiassa it-joukot.