Maihinnousukoulutusta

JYRKI LOIKKANEN

Alkukesästä 1961 piti luutnantti J. Loikkanen Miessaaressa maihinnousukoulutusta Merisotakoulun RU-oppilaille. Käytettävissä oli pieni laskettavalla keulaportilla varustettu n. 10 miestä kantava maihinnousualus ”Näkki” ja pieni hiekkapoukama saaren etelärannalla. Ilma oli hyvin kaunis ja vesi uimalämmintä. Idea oli se, että alus ajoi kohti rantaa miehet (kivääriaseistus, ei pakkauksia) matalana, ja kun kalliolla seisova harjoituksen johtaja karjaisi ”rantautukaa”, etuluukku putosi alas ja miehet syöksyivät rantaan. Ensimmäisen kerran jälkeen osallistuvien mielestä kaikki oli ”nastaa”

Loikkasen mielestä kyseessä oli harjoitus sotaa varten, joten se ei saanut olla ”nastaa”. Seuraavalla kerralla L. karjaisi ”rantautukaa” muutama metri aikaisemmin. Nyt miehet jo upposivat reilusti vyötäröään myöten jättäessään aluksen, mutta edelleen kaikki oli ”nastaa”. Nyt kyllä ”nasta” loppuu mietti Loikkanen, ja antoi rantautumiskomennon vielä reilummin ulompana rannasta. Muuten meni hyvin, mutta keulaportin kannatinvaijerit katkesivat vanhuuttaan, portti putosi alas ja kääntyi aluksen alle. Miehet ryntäsivät nyt mereen pari metriä keulastaan lyhentyneestä aluksesta. Puolisen tusinaa meni heti umpisukkeliin, mutta harjoituksen johtajan helpotukseksi kaikki räpiköivät rantaan. Ei tuolloin mitään pelastusliivejä käytetty, olisi tietenkin pitänyt. Vieläkin oli ”nastaa”, mutta maihinnousualus oli vaurioitunut. Harjoitus päättyi siihen. Harjoituksella oli kuitenkin varsin värikäs jälkinäytös myöhemmin samana kesänä.

Ko. upseerioppilaat pääsivät lyhyehkön kokelasaikansa jälkeen siviiliin elokuussa reservin vänrikkeinä. Joukossa oli muutamia varsin vaikutusvaltaisten helsinkiläisperheiden vesoja, jotka yhdessä parin aikaisemmin saman RU-kurssin käyneiden kanssa päättivät järjestää kunnon ”Ohi on”-juhlat. Tilaisuuteen kutsuttiin myös ltn Loikkanen, joka onnekseen oli estynyt osallistumasta.

Juhlan huipennuksesta liikkui erilaisia tarinoita, tässä se, mikä kirjoittajan korviin silloin kantautui. Ilmeisesti huolellisesti suoritetun nestemäisen pohjustuksen jälkeen soturit nousivat yhden perheen omistamaan nopeaan tuulilasiveneeseen ja ajoivat sen kovalla vauhdilla ja karjuen ”Rantautukaa, rantautukaa” Kalastajatorpan rantahietikkoon siten, että vene nousi reilusti maalle. Rynnäkkö jatkui ylös portaita ja edelleen Kalastajatorpan aulaan, missä käytettiin tulenkuvauspanoksiaja savuja. Saattoi olla vahinko, mutta joka tapauksessa, eri versioiden mukaan joko savukäsikranaatti tai savupanos, kieri Red Roomin portaita alas. Tuloksena oli keskinkertainen paniikki. Aineelliset vahingot olivat pienehköt, joku sottaantunut iltapuku ja paloreikiä kokolattiamatossa. Paikalle saapui varsin pian palokunta ja poliisi, joka pisti sankarimme häkkiin. Heidän vanhemmillaan oli, kuten sanottu, eriomaiset suhteet poliisiin ja Kalastajatorpan johtoon. Asia painettiin saman yön aikana villasella ja asianmukaisilla korvauksilla. Nyt, terrorismin aikakaudella voi vain tukka pystyssä muistella tämänkaltaisia ”poikamaisuuksia”.