Lääkintähuoltoupseerin muistelmia 1960-luvulta Öröstä

REIJO KANKARISTON MUISTELMIA ÖRÖSTÄ, JULKAISTU TEOKSESSA ÖRÖ – LAIDUNMAASTA LINNAKKEEKSI

Siirron Öröhön vuonna 1966 saanut lääkintähuoltoupseeri ei alkuun pitänyt komennuksestaan ollenkaan. Hänellä oli ollut hyvä työpaikka Hangon varuskuntasairaalassa, ja vaimon työpaikka oli niin ikään Hangossa, sairaalan yläpuolella olevassa sotilaskodissa.

Öröhön päädyttyään mies pari viikkoa mullitteli, mutta totesi sitten että eipä se auta, pakko saarella on alkaa viihtyä. Niinpä hän raivasi sairastuvalta yhden potilashuoneen kaikki vuoteet pois ja alkoi rakennella siellä itselleen vanerista soutuvenettä. Potilaita varten sairastuvalla oli vielä kaksi vuodetta, ja ne riittivätkin hyvin kattamaan tarpeen. Pian myös vaimolle järjestyi paikka Örön sotilaskodissa, ja näin koko perhe 5-vuotiaan pojan kera sai taas asua yhdessä. Perheen saarelle saaminen auttoi myös kotiutumiseen melkoisesti.

”…Kesäparatiisi.

Kesäaikaan Örön saari oli todellinen kesäparatiisi. Sieltä löytyi kaikkea…idyllisiä merenpoukamia hiekkarantoineen. Kauniita karuja katajanummia, joiden kivikkoisesta tantereesta auringon lämpö aivan hehkui kuumina kesäpäivinä. Sieltä löytyi viileitä tervaleppälehtoja, joiden katveessa saattoi hengähtää.

Syysmyrskyjen aikaan taas luonto näytti todellisen mahtinsa, tuolloin huomasi kuinka mitättömiä olentoja olimme kaiken tuon myräkän keskellä. Pukeuduimme joskus vaimoni kanssa sadevaatteisiin ja kävelimme myrskyisillä kallioilla katsellen kuinka meri aivan kuin ”kiehui” ja pauhasi täydellä voimallaan. Tosin pelko tuli sydänalaan, että jos nyt tulisi vakava tapaturma tai sairastapaus, niin mitenkä ihmeen lailla evakuointi hoidettaisiin…”.

Lääkintähuoltoupseerin vastuu saarella oli suuri. Enimmillään vahvuus oli jopa 200 alokasta sekä samaan aikaan saarella asunut luolan 50-henkinen louhintaryhmä, näiden päälle tuli vielä kantahenkilökunta. Työnkuvana oli sairaanhoito ja terveydenhuolto. Linnakkeen sairastupa sijaitsi ruokalan vieressä, sen varustus vastasi pienen varuskuntasairaalan tasoa. Työmatka oli myös lyhyt, sillä lääkintähuoltoupseerin asunto sijaitsi sairastuvan yhteydessä. Elämä Örössä oli vaiherikasta, elämää rytmitti vuoden kiertokulku kauniine kesineen ja kovine myrskyineen. Monen mielestä kovinkin eksoottinen työympäristö veti puoleensa kesäaikaan vierailulle tahtovia sukulaisia. Tämän vuoksi olikin laadittava vuorolista, että jäi omaakin aikaa.

Kertojan nuorempi poika syntyi pariskunnan linnakeaikana, ja lähellä oli ettei vieläpä linnakkeella. Kertoja oli Hangossa linnakkeen veneellä alokkaita vastaanottamassa, kun vaimon synnytys käynnistyikin äkisti etuajassa. Paikalle linnakkeelle tuli Hiittisten Merivartioston vene, jossa oli mukana seurakunnan diakoni, kätilöä ei oltu ennätetty odotella. Diakoni kehotti rouvaa ”…koettakaa rouva istua ettei lapsi syntyisi kun en osaa olla kätilönä…”. Kehotuksesta ei kuitenkaan ole kovasti apua jos lapsi on päättänyt tulla tähän maailmaan. Lopulta Hiittisten kätilö oli tavoitettu, ja hän oli lähtenyt kalastajaveneellä Merivartioston veneen perään. Merellä hän kiipesi Merivartioston veneeseen ja avusti rouvaa, joka lopulta sitten synnyttikin Hiittisten vesillä perheeseen toisen pojan. Aviomies puolestaan odotteli synnyttävää rouvaa Hangossa ambulanssin kera, ja lopulta saadessaan yhteyden veneeseen ihmetteli miksi matka kestää niin kauan. Hänelle kerrottiin syyksi että rouva ja nuorimies ovat kyllä tulossa mutta synnytys on jo ohi, ja nyt tullaan pikkuhiljaa. Hangossa ”vastaanottojoukko” oli kohtalaisen suuri, sillä käynnissä oli parhaillaan Regatta ja koko ranta oli täynnä väkeä.

Nuoren miehen ristiäiset päätettiin pitää kotona Örössä, ja koko saaren väki kutsuttiin mukaan juhlaan. Ristiäispäivänä kaikki oli valmista, kummit hankittuna, tarjottavat pöydässä ja ”pirtti täynnä” saaren väkeä. Pappia ei vaan alkanut kuulua. Vähitellen tilanne alkoi muodostua kiusalliseksi kun väki vain odotti ja odotti. Vieraille alettiin tarjoilla purtavaa, nuori mies oli ilman nimeä ja kertoja puolestaan ravasi vähän väliä laiturilla katsomassa, josko papin venettä alkaisi näkyä. Pappi oli luvannut tulla Hiittisistä omalla veneellään, ja tuolloin ei vielä kännyköitä ollut joten väki odotteli täysin vailla tietoa siitä, tuleeko pappi lopultakaan. Vihdoin papin vene ilmestyi näkyviin, ja kertoja kuvaili papin maihintuloa varsin erikoiseksi näyksi: pappi asteli rantaan liperit kaulassa, mustan kaavun hihat oli kääritty kyynärpäihin saakka ja kädet olivat kauttaaltaan mustassa rasvassa. Papin myöhästyminen johtui veneen moottorin lakkoilemisesta. Kertoja käveli papin kanssa sairastuvalle, jossa hän ”sydän verta vuotaen” antoi papille pirtua jotta tämä sai kädet puhtaiksi, ja ristiäisten myötä Kai Olavi sai nimensä. 

Kertoja kuvaa itseään leikillisesti saaren porvariksi, sillä hänellä oli käytössään ambulanssiksi kutsumansa auto. Auto oli kaksipaikkainen BMW Isetta, jonne sisäänkäynti tapahtui auton etuosassa olevasta ovesta kojelaudan ja ratin siirtyessä sivuun. Paikkoja oli tasan kahdelle, eli ambulanssista auto ei hyvällä tahdollakaan käynyt. Toinenkin ”porvari” saarella oli, eli linnakkeen eräällä upseerilla oli ajopelinään Simca. Sen käyntiinlähtö ei lukeutunut auton parhaisiin puoliin, ja käyntiinlähtöä hieman koeteltiinkin, kun eräänä yönä toista lastaan odottavan rouvan synnytys käynnistyi. Ainut keino siirtää rouva toisessa päässä olevalle laiturille oli juuri tuo Simca, ja niinpä kertoja auton omistajan kanssa alkoikin pimeässä yössä lykkimään Simcaa pitkin eteläkärjen hiekkatietä toiveenaan saada se käyntiin. Lopulta auto sankan savun kera lähti käyntiin, rouva pakattiin autoon ja ajettiin laiturille. Laiturilla oli jo odottelemassa lähisaarelta tullut kätilö, ja hänen ensikommenttinsa savun keskellä autossa istuvalle rouvalle huonolla suomella oli ”…Hyvä rouva ollako te jo kuollut tässä savussa…”. Rouva oli kuitenkin hyvissä voimissa ja matka mantereelle synnyttämään alkoi. Hänen synnytysmatkansa jatkui merivartioston veneellä, ja lapsi syntyi Kasnäsin laiturissa.

Kertojan autoa käytettiin kauppapakettien noutamiseen linnakkeen rannasta, ja se oli myös näppärä menopeli saaren kapeilla teillä. Kerran kertoja sai houkuteltua vaimon ajamaan sotkuun, ja hän itse toimi ajo-opettajana. Matka sujui oikein mukavasti heidän körötellessään pikkuhiljaa kohti sotkua. Sotilaskodin taakse tullessaan oli auto käännettävä jyrkästi jotta pääsisi portaiden viereen. Kääntösäde ei kuitenkaan riittänyt, ja ajopeli jysähti sotkun betoniportaiden kulmaan. Tällöin kertoja tiuskaisi, että tämä ajo-opetus päättyy nyt tähän. Vaimo puolustautui tomerasti sanomalla, että herra ajo-opettaja ei ole vielä kertonut jarrupolkimista yhtään mitään!

Pientä kiusaakin harrastettiin toisinaan. Erään kesäleirin yhteydessä kertojalla oli mukanaan pistooli, josta syntyi puhetta ruokailun lomassa. Kertojan oli tarkoitus kokeilla kyseistä pistoolia linnakkeen ampumaradalla. Eräs kertojan työtoveri pyysi korostetun kovalla äänellä että ”annappas sitä pistooliasi niin minä kokeilen sitä tuohon käymälän oveen”. Tilanne oli se, että kyseinen käymälä oli käyttökuntoinen ja sisällä sattui juuri tuolloin olemaan yksi miesten työkaveri. Hän odotetusti kuuli keskustelun käymälään, sillä parissa sekunnissa käymälän ovi rämähti selälleen ja sieltä säntäsi ulos mies joka huusi että ”älkää (…sensuroitu…) ampuko, täällä ollaan sisällä” ja pinkoi housujaan nostellen lähimetsään. Kertojaa seurueineen pakkasi naurattamaan, sillä kyseinen temppu tehtiin tahallaan eikä asetta ollut edes lipastettu.

Linnakkeella asuvat perheet toivat uusia haasteita lääkintähuoltoupseerin työhön, sillä raskaana oleville naisille piti järjestää neuvolakäynnit. Asia ratkesi kertojan kannalta onnellisesti sillä, että kätilö hoiti neuvolakäynnit vierailemalla linnakkeen sairastuvalla. Kertoja puolestaan vastasi mm. siitä, että hän hätisteli rouvia ajoissa mantereelle jotta nämä eivät synnyttäisi saarella. Kertoja vastasi myös lasten lääkinnästä. Toisinaan lääketabletteja halkaistiin kirurginveitsellä, jotta saatiin riittävän pieniä annoksia. Ainoana lääkintäpuolen henkilönä hän luonnollisesti hoiti alokkaiden rokotukset. Pienten lasten rokotuksista vastasi kätilö, mutta jokusen kerran myös kertoja joutui antamaan lapsille mm. penisilliinipiikin. Seurauksena tästä ”…kävyt ja kivet lentelivät toisinaan metsästä kohti kun lapset eivät oikein tykänneet piikeistä…”. Alokkaiden rokotusten kohdalla hän puolestaan pelkäsi milloin joku tippuu rivistä jos onkin allerginen rokotteelle. Onneksi mitään kummempaa ei sattunut.

Vaikka perheen auto olikin nimetty ambulanssiksi, tapahtuivat ”hälytysajot” muilla kulkuneuvoilla. Ison laiturin tuntumassa asuvan kersantin rouva oli käynyt jo kaksi kertaa mantereella yrittämässä synnytystä vailla tulosta, ja hänet oli aina passitettu takaisin Öröhön. Ilmeisesti tästä sisuuntuneena hän päätti olla pitämättä turhaa kiirettä, ja niinpä poltot alkoivat saarella. Rouvan mies tuli sairastuvalle kertomaan, että ”jotakin varmaan tarvitsisi tehdä…”. Miehet yrittivät saada Hiittisten kätilöä kiinni vailla tulosta, joten kertoja soitti Hankoon tilaten sieltä kätilön linnakkeen veneen mukana. Tämän jälkeen hän alkoi heitellä kassiin puhtaita lakanoita ja instrumentteja joita ehti kaapia mukaansa. Ruokalan keittiöstä hän sai tonkallisen kuumaa vettä ja varusteineen hän hyppäsi traktorin lavalle suuntanaan iso laituri.  Perillä hän laittoi instrumentit hellalle kuumaan vesikattilaan ja seuraili sekavin tuntein rouvan vointia. Pian laiturin suunnasta alkoi kuulua kalastajaveneen harva ”putkutus”, ja kertojan helpotukseksi sieltä tuli Hiittisten kätilö. Pian myös H-vene saapui Hangosta mukanaan kaupungin kätilö! Sekaannusta ei kauaa ihmetelty, vaan synnyttäjä vietiin H-veneeseen ja lapsi syntyi merimatkalla kohti Hankoa. Näin kaupungin kätilökin pääsi ”kenttähommiin”. Yhtä läheltä ei kätilönhommat enää kertojaa liipanneet, vaan hän sai keskittyä enemmän koulutustaan vastaaviin töihin varusmiesten parissa.

Lääkinnästä vastaavana hänellä oli myös oikeus kirjoittaa nk. pehmeän leivän kortteja. Luolan louhintatöissä olevia miehiä kävi jokusen kerran hänen puheillaan, toiveissa oli saada itselleen tuo haluttu pehmeän leivän kortti. Linja oli kuitenkin tiukka. Jos suussa oli edes yksikin oma hammas, tuli tyytyä tarjolla olevaan kovaan leipään ja kortti myönnettiin vain hammasproteesin omaaville. Kielteisen päätöksen omaavat eivät luonnollisestikaan jaelleet päätöksistä kovasti suosiota.

Kertoja muutti pois Öröstä vuonna 1968 linnakkeen siirtyessä Hangon Rannikkopatteristolta Turun Rannikkotykistörykmentille, sillä jatkossa ei ollut varmuutta työpaikan säilymisestä juuri Örössä.