Jouluaatto Vahtiniemessä

KAPTEENI NORMAN SIMOSEN PUHE VARUSMIEHILLE JOULUNA 1933. Yksityiskokoelma

Meille Laatokan rantamien asukkaille luonto näyttää usein juuri joulun aikoihin nurjinta puoltaan. Sisä-Suomessa sitä vastoin ovat nyt järvet jäässä, lumi maassa, talvi on voittanut. Puhdas, pehmeä talvinen luonto luo juhlamieltä siellä kaukana lapsuuden kodissa kuusen ympärille kokoontuvien mieliin. Varmaan kaipaavia, helliä ajatuksia nyt sieltä suuntautuu tänne meihin täällä läsnä olevien piiriin. Tätä Suomen kulmakuntaa, kaakon kolkkaa, on totuttu tähyilemään, tarkkailemaan turman tuloa. Täällä me seisomme etuvartiossa. Siksipä saattavat siellä kaukana tuhansissa kodeissa turvallisin tuntein lohdullisin mielin viettää tätä suurta rauhan juhlaa.

Miettien mittailee jouluyönäkin vartiomiehen silmä meren ulappaa. Ankarasti käy kamppailu. Hevillä ei kesä henno heittäytyä talven armoille. Hyisenä, huohottaen henkii Laatokka lämpöään. Uhaten usva vierii maihin, puut kuura valkeiksi verhoo. Rantakivet kasvavat. Kiiltävän kova kuori tekee niistä kallioita. Yhä uusia vaahtopäitä vimmoissaan viskautuu jäätikön reunaa vasten. Syöksy toisensa jälkeen isketään takaisin. Pisaroiksi pirstoutuu rantojen ruoskijat. Rantakalliot eivät horju.

Silmiemme eteen kuvastuu tehtävämme. Jotta maassa säilyisi rauha tulee meidän rantaviivalle pureutuen järkähtämättä pystyä ottamaan vastaan vainolaisen vihat. Tykkimme soittavat surmanvirttä, viitoittavat perästä tuleville tietä ensiksi uskaltautuvia seuraamaan. Meidän, jotka olemme valinneet elämän tehtäväksemme itsenäisen ja vapaan isänmaan suojelemisen, täytyy aina olla valmiit toimimaan yhdessä niiden nuorukaisten kanssa, jotka täällä parissamme jouluansa viettävät. Valmiina milloin tahansa vainolaisen sitä vaatiessa, rikkoakseen rauhan. Rauhan takeena ja turvana on meidän joulunakin seistävä aseissa vartiopaikallamme.

Jouluaatto on kodin, läheisten omaisten keskeinen juhla. Jo lapsina on totuttu odottamaan joulua, juhlista jalointa. Kaikkialla valmistaudutaan sitä viettämään. Joulusaunassa halutaan haihduttaa työn ja touhun hiet. Puhtaisiin pukeutuen pyritään pyhän tuntuun. Jouluateria, kuusi ja kynttilät kutsuvat kunnioittamaan kuningasten kuningasta. Suuret tehtaatkin, joiden koneet käyvät jyskyttäen vuorokaudet läpeensä, hiljenevät hetkeksi rauhan juhlan kunniaksi. Rauhan ruhtinas vaatii meluavaa elämää vaikenemaan. Historia kertoo, että usein on kuluneina aikoina tuimasti taisteltu jouluaattona ja myöskin joulupäivänä. Uskonnoista johtuu ristiriitoja, toinen ei kunnioita toisen tunnesyitä.

Meitä lähinnä olevan sodan ajoilta kerrotaan joulutapahtumia rintamilta. Itärintamalla olivat saksalaiset valmistautuneet ampumahaudoissaan, pommivarmoissa maakuopissaan ja omissa tilapäismajoituspaikoissaan. Oli koetettu hiukan siistiytyä, luoda edes hieman joulun tuntua. Saada edes hieman rauhaisaa kodin tuntua. Saada tilaisuutta katsella rakkaimpien kuluneita kuvia, kulkea muistojen mieluisaan maailmaan. Eräässäkin osastossa oli kuusi sytytetty, riemun aiheuttaja postisäkki saapunut kun samassa etulinjojen vartiat hälyttivät, konekiväärit alkavat vimmatusti laulaa. Ryssät hyökkäävät! Yritys epäonnistui, mutta runsaiden tappioiden kostoksi avasivat ryssien patterit rumputulen joulun viettoon valmistuneille.

Naapurissamme on vallalla joukot, joille uskonto ei merkitse mitään. Ihmishenki on siellä myös kaikkien halvinta tavaraa. Siksi on varmaan oikeutettua se, mitä alussa sanoin, nimittäin että meidän on joulunakin hievahtamatta seistävä aseissa vartiopaikoillamme. Emme halveksi rauhaa, kaipaamme sitä, sillä mehän ensinnä joudumme kuitenkin kokemaan vainon kirot. Sitä toivomme kansamme puolesta, sitä toivomme myös niiden puolesta, joiden kohtalot olemme lähinnä sitoneet omaan kohtaloomme.

Suokoon luoja, että tämä joulu toisi täällä läsnä oleville onnea, terveyttä ja rauhaa.

Vahtiniemessä kasarmin joulussa 1933