Joitakin tapahtumia varusmiesajalta 1957

REIJO HASU, otteita kirjoittajan kirjasta ”Tarinoita tehtaanvarjosta”

SOTAHARJOITUS

Sinne lähdettiin polkupyörillä. Oli kesäkuun loppupuoli ja ilma hyvin kuuma. Miessaaresta ei meinattu päästä reissuun lainkaan, kun luutnantti Lautiainen oli määrännyt että taisteluvarustus täyspakkauksineen kuului tilanteeseen. Mutta tykkimies Pipinen oli sitä mieltä, että huopainen pipo mitä pidettiin kypärän alla ettei päätä palele, kuului varustukseen.

Kun sitten luutnantti Lautiainen tarkasti porukan ja havaitsi että yhdellä oli tämä huopapäähine kypärän alla, niin hän kysyi että onko Pipinen pipi. Kun Pipinen ei ollut mitenkään halukas muuttamaan mieltään, niin luutnantti Lautiainen sanoi että kaikilla pitää olla samanlainen varustus ja niin sitten vaan vilttipipoja hakemaan. Kun näitä kypäränaluspipoja ei varmaan oltu käytetty sen enempää päässä kun pesulassa, niin kohta päähänlaiton jälkeen alkoi kutina.

Polkupyörät lastattiin Näkki- nimiseen kuljetuslauttaan, jossa oli edessä avoin tila, johon sopi jeeppi tai muu samankokoinen vempele. Meidän kyyti oli yhteysmoottorilla Nokkalan laiturille. Näkin päällikkö oli kersantti Niemi, eikä siinä muuta miehistöä ollutkaan, paitsi pitemmillä matkoilla. Minäkin olin kerran tämän kersantti Niemen kanssa viemässä Näkkiä Porkkalaan. Oli kova myrsky ja meillä oli olo kuin Mikkihiirellä merihädässä. Mutta selvisimme kuitenkin siitäkin reissusta. Kun kymmenen vuotta myöhemmin tapasin Niemen ja kysyin muistaako milloin tavattiin, niin hän sanoi että silloin kun miehet oli rautaa ja laivat puuta. Minä ja alikersantti Kortessalo olimme siirtäneet kolme syöksyvenettä linnakkeelta Nokkalaan jo aamutuimaan odottelemaan kuorma-autoa joka veisi ne Porkkalaan.

Nokkalan laiturilla sitten pyörät purettiin Näkistä ja valmistauduttiin lähtöön. Päätä oli jo siinä vaiheessa ruvennut kutittamaan aivan valtavasti. Mutta minun kohdalla kutitus päänahassa alkoi kuin ihmeen kautta helpottaa kun eversti Nuuttila tuli paikalle ja sanoi että, koska kysymyksessä on tosi tilanne niin auton mukana lavalla on oltava mies joka suorittaa ilmavalvontaa. Joten menkääpä Hasu sinne lavalle ja ottakaa pyörä mukaan, jolla pääsee sitten apua hakemaan jos vihollinen yllättää.

No tämä tehtävä kuuluikin mielestäni minulle, koska kuormana oli minun nimikkoajokkini. Ja olinhan jo talvisodan aikana ollut ilmavalvontatehtävissä Valkealan Oravalassa, kun olin neljän vanha ja makasin selälläni vesikelkassa kun mummo työnsi ja sanoi että jos näet lentokoneen niin lakanan alle piiloon ja vikkelästi, oli sitten omia koneita tai ei. Joten kokemusta löytyi jo silläkin alalla.

Mutta niin kauan oli huopainen pipo ollut päässä, että kutina oli valtava kun sain kypärän auton lähdettyä liikkeelle pois päästäni. Kyllähän se sitten helpotti kun ilmavirta ja raapiminen tulivat avuksi. Mutta alle kolmekymppisenä tukka oli pois ja pää oli kuin Airamin lamppu. Oliko syy kypärän suojuksessa, sitä en tiedä mutta ne muutamat kaverit joita olen tavannut olivat menettäneet myös tukkansa nuorena. Yleensä lääkitys mitä silloin annettiin oli hyvin pitkävaikutteista. Otetaanpa nyt esimerkiksi vaikka tämä paljon puhuttu jarru. Sitä annettiin 19-vuotiaalle alokkaalle ja vaikutus alkoi vasta 55-vuotiaana pikkuhiljaa, joten sen vaikutus ei ollut läheskään niin nopea kuin kypäränaluspipon.

Perillä sain kuulla, että Pipinen oli joutunut antamaan periksi lievän painostuksen alla, oli muuten uhkailtu jopa munien lankkaamista ja muitakin vastaavanlaisia kostotoimenpiteitä. Tie joka johti sinne Upinniemeen oli muistaakseni mukulakivinen ja siinä oli keskellä tietä parissa kohdassa kanto. Tietä kutsuttiin nimellä Kabanovin tieksi , voi olla että muistan väärin.

Meidän Pioneerien tukikohta oli E-laiturin kupeessa ja siinä oli teltta jossa majailimme. Iltaisin kiertelimme ihmettelemässä paikkoja, joita ei oltu edellisenä syksynä käyty katsomassa kun niitä mustikoita oli poimittava. Kajanuksen huvilaa kävimme ihmettelemässä, ja kun siviiliin päästyäni kerroin että siellä oli Robert Kajanuksen huvila, niin eihän sitä kukaan uskonut.

Edellisenä syksynä kun olimme Porkkalassa vannomassa sotilasvalan niin eräässä sileässä kallion seinässä oli kirjoitus mustalla maalilla tai oliko sitten ollut tervaa, mutta ei säilyvyys ollut kivikautisiin kalliomaalauksiin verrattava, koska sitä ei ollut seuraavana keväänä. Oli kai poistettu jollain liuotinaineella. Siinä luki että Tämän pienen kauniin Suomen kamaralla on ollut Neuvostoliiton sotilaita. Eräs alikersantti, joka osasi Venäjää, käänsi sen minulle.

VARUSTARKASTUS

Kesällä 1957 tuli ilmoitus, että varustarkastuksen tulee pitämään majurin arvoinen virkamies. Luutnantti Lautiainen sanoi, että tarkastakaa kaikkien varusteet että ovat kunnossa kun tarkastaja tulee. Kahden kaverin housut olivat parsimisen tarpeessa ja käskin hoitelemaan ompelutyön illalla. Mutta kumpikaan ei ollut noudattanut käskyä. Kun sitten tarkastuksessa tuli ilmi että homma on hoitamatta, niin minun kimppuni siitä ensin käytiin. Kunnes tykkimiehet Tanila ja Aaltonen olivat myöntäneet, että minä oli määrännyt tehtävän mutta eivät kumpikaan ollut sitä tehnyt.

Aaltonen jolla oli selitys jokaiseen tekemättömään työhön väitti nytkin, tuli ihan mieleen että hänellä täytyi olla jonkunlainen hätävalheiden käsikirja, niin sujuvasti hän valehteli, luutnantti Lautiaiselle ommelleensa housut kuntoon, mutta ei ollut muistanut laittaa solmua lankaan niin se varmaan oli tarttunut johonkin oksaan ja jäänyt kiinni ja luistanut pois. Tämä oli luutnantti Lautiaisen mielestä niin hyvä selitys, että rangaistusta ei tullut. Mutta Tanila kiltti ja kaikin puolin kunnollinen ei keksinyt mitään selityksiä vaan sanoi unohtaneensa asian. Rangaistus kolme männyn kantoa viikon aikana.

SAUNAMAJURI SUVISAARI

Täältä Kuusankoskelta kotoisin oleva tykkimies Suvisaari oli edellistä ikäluokkaa, joten hän oli jo niin sanottu vanha kun minä Suomenlinnaan menin. Tämän Jorma Suvisaaren sai huutelemaan, mitä vain joku keksi käskeä. Suomenlinnassa oli iltahuutoa pitämässä kersantti Saviranta, niin eräs tykkimies Järvi sanoi että kun Saviranta huutaa tykkimies Suvisaari niin vastaa Saviranta helvetin huono uimaranta. No niinhän siinä sitten kävi kuin oli suunniteltu. Saviranta sanoi että mitä tykkimies Suvisaari sanoi.

Tämä tykkimies Järvi pyysi lupaa saada puuttua asiaan ja sanoi että eihän tämä mitenkään herra kersanttiin liity, tämähän on vain meidän jokaisen tiedossa, että tämä on kylmä totuus. Kun ajattelee kaunista suvisaarta ja vertaa sitä savirantaan niin onhan meidän jokaisen myönnettävä että ero näiden kahden välillä on valtava. Menkää siitä nukkumaan, en minä jaksa kuunnella teidän selityksiä, kersantti Saviranta sanoi.

Kun tämä Suvisaari sitten siirrettiin Miessaareen, niin hän sai saunanlämmittäjän vastuullisen tehtävän. Sitten hän alettiin kutsua majuriksi ja hän alkoi itsekin uskoa että majurihan minä tässä olenkin.

Kerran hän lämmitti saunan keskellä päivää hevosmiehille ja olivat juuri ottamassa löylyjä saunanpuolella, kun eversti Nuuttila ja kapteeni Hukari tulivat katsomaan olisiko mitään remontin tarvetta saunalla. Hukari koputti saunan oveen kun saunanpuolelta kuului ääniä. Suvisaari huusi, että ” kuka siellä koputtelee” vastaus kuului että ” kapteeni Hukari”. Saunasta kuului huuto olette alempiarvoinen upseeri, joten älkää häiritkö kun majuri Suvisaari seurueineen kylpee. Uusi koputus ja kysymys että kukahan mahtaa nyt koputella. Eversti Nuuttila täällä, nyt kun kysymyksessä on ylempi upseeri niin majuri Suvisaari seurueineen poistuu. Ja poistuivatkin ja nopeasti.

PITKÄPÄIVÄ

Kerran kesällä 1957 tuli lähtökäsky, että kapteeni H olisi vietävä kello kahdeksitoista Suomenlinnan upseerikerholle ja aikaa olisi noin kaksikymmentä minuuttia. Onneksi veneen bensatankki oli täynnä, joten pääsimme heti lähtemään. Keulamieheksi otin tykkimies Aaltosen. Olimme perillä pari minuuttia vaille. Kapteeni H sanoi, että ei vie kauan joten odotelkaa veneellä tulen kohta takaisin. No tulihan hän takaisin 17.25 illalla erään siviilin kanssa jolla oli matkalaukku jonka tämä siviili lahjoitti minulle. Molemmat olivat humalassa.

Seuraava rantautuminen oli Kapteeninkadun laituri. Kapteeni H ja siviilimies lähtivät kohti Kaivohuonetta ja odotus jatkui. Kellon ollessa noin yhdeksäntoista jätin Aaltosen venettä vahtimaan ja itse lähdin ravintolasta kyselemään että olisiko kyydittävä mahdollisesti siellä.

Portsari kertoi että kyllä sieltä löytyy, jos vaan tarvitsee niin kyllä minä käyn viemässä sanaa. Sanoin että ei tarvitse, ja lähdin takaisin rantaan. Kellon ollessa noin kaksikymmentäyksi tuli eräs mies kyselemään mistä olimme ja mitä varten olimme yleensä liikkeellä. Kun sanoin että Miessaaresta on tultu ja odotellaan kyytiä. Hän sanoi että säätiedotus lupasi kovaa koillisen puolista tuulta että olisi kai paras olla lähtemättä merelle. Tämän jälkeen pappa lähti jatkamaan matkaa. Aaltonen sanoi että oli kiinnostunut meidän hyvinvoinnista.

Kun kello oli kaksikymmentäkolme niin sama mies tuli takaisin ja sanoi että olisi paras mennä Suomenlinnaan yöksi ja unohtaa koko kyydittävä. Kun mies oli poistunut, niin aloimme ihmetellä kuka tämä oikein on kun vaan tulee ja sanoo että menkää sinne yöksi, asia on valmiiksi sovittu. Puolen yön jälkeen kapteeni H saapui, kuin merimiehet laulussa hiukkasen horjuen. Miksi moottori ei ole käynnissä vaikka minä olen lähdössä linnakkeelle hän sanoi, vastasin että herra kapteeni, jos olisimme käyttäneet moottoria koko ajan niin polttoaine olisi loppunut jo Suomenlinnassa.

Veimme hänet asuntonsa edessä olevaan laituriin, ja sitten ajoimme saaren toiselle puolelle missä oli varsinainen laituri syöksyveneille. Matkalaukun, jonka siviilimies oli lahjoittanut, vein päävartioon päivystävälle upseerille joka oli ylivääpeli Laakso.

Aamulla tuli meidän vääpeli Pentti Lehtinen ja sanoi että Hasu menee nyt päävartioon kun teistä on tehty rikos ilmoitus, koska olette varastanut matkalaukun. Kun sitten menin päävartioon niin siellä odotti tosi yllätys, siellä oli tämä matkalaukun kadottanut siviili. Ja tämä mies, joka oli meitä myrskyllä uhkaillut, oli myös siellä mutta nyt kenraalin kuteissa. Hän oli nimittäin Meripuolustuksen tarkastaja kenraali Miettinen. Ja hän käski mennä hakemaan kapteeni H paikalle. Kun H sitten saapui alkoi sellainen ripitys siitä että meitä oli pidetty 14 tuntia ilman ruokaa ja juomaa rauhan aikaisissa oloissa valmiustilassa.

Että jos minä ja Aaltonen tehdään tästä virallinen valitus niin tämä on sotaoikeusjuttu ja Sotakorkeakoulun voi unohtaa. Minä sanoin Aaltoselle, että omaa oksaa sahataan poikki jos riitelemään ruvetaan. Siviilimieskin heltyi ja antoi minulle nahkasormikkaat.

KOMENTAJAN KUSKINA

Everstiluutnantti Nuuttila, jota jouduin hyvinkin usein viemään veneellä, ei koskaan antanut ottaa keulaan niin sanottua keulamiestä. Hän tuli ja sanoi että Hasu ajaa ja on päällikkö, minä olen keulassa ja vahdin ettei ole kiviä väylällä. Rysäkarin varavoimakone käytiin kerran viikossa käynnistämässä muutamaksi minuutiksi ja sitten taas takaisin.

Kerran olimme everstin kanssa menossa Suomenlinnassa käymään. Me ajoimme puolalaisen rahtilaivan kiinni. Laivan päällystö kai luuli että olimme jotain tärkeitä virkamiehiä. Miehistö komennettiin kannelle, pilliin puhallettiin, lipulla tervehdittiin. Eversti Nuuttila sanoi että mitäs nyt tehdään, minä sanoin, että minä puhallan pelastusliivin pilliin ja herra eversti tekee asiaan kuuluvat  hunoorit. Kun tulimme takaisin niin hän sanoi, että jos näkyy laivoja niin kierretään ne kaukaa ettei tarvitse vastata tervehdykseen.

Eksyminenkin tapahtui kerran, vaikka ei sitä eversti huomannut. Olimme tulossa Miessaareen jostain reissusta eikä minulla ollut mitään käsitystä että mistä pitäisi ajaa. Pysäytin veneen ja olin aikeissa kertoa eksymiseni. Eversti katsoi minua ja sanoi että kumpi väylä valitaan, niin sitä minä meinasin. Hän kysyi oletteko koskaan ajanut täältä vasemmalta puolelta. En ole herra eversti. Hyvä juttu, minä näytän miten sieltä ajetaan. Näin selvisin viisaampana kun olin.

VEDONLYÖNTI

Meillä oli porukassa romanikaveri, josta muuten tuli sattuma korpraali samana päivänä kuin minusta kersantti. Tämä korpraali Hagert sanoi että ylivääpeli Laakso tekee mitä hän pyytää. Hän löisi asiasta vaikka vetoa.

Pantiin sana kiertämään ja ruvettiin keräämään rahaa. Hagert sanoi että hän maksaa jokaiselle tuplasti takaisin jos häviää. Eihän potti mikään suuri ollut mutta kuitenkin suurempi kuin edellisellä kerralla, missä oli aiheena pään kaljuksi ajaminen. Tämä tukan leikkuu tapahtui syksyllä 1957. Kun kapteeni Kurki näki mitä oli tapahtunut, niin hän sanoi että kun ilmat kylmenevät niin karvat vahvistuvat, muistakaa se taikka täällä saarella ei ole tukikomppaniassa yhtään karvapäätä.

No sitten vaan odoteltiin milloin Haagert toteuttaa aikeensa, mikä meistä oli jo täysin hänen puoleltaan tyhmä yritys. Kun Laakso oli päivystävä upseeri niin Hagert sanoi että tänään se sitten tapahtuu teidän kaikkien kuullen. Kun Laakso iltahuudon jälkeen tuli tupaan tarkastamaan että kaikki on kunnossa, niin Hagert nousi istumaan sänkyynsä ja tuijotti Laaksoa ja sanoi, ”kuule Laakso ennen kuin menet pois niin viitsitkö katsoa vielä sen uunin ettei vain joku ole laittanut peltiä kiinni tulee vaikka häkää.

Tämän jälkeen hän kaatui selälleen ja alkoi kuorsaamaan. Meidän oli vaikea näytellä nukkuvaa kun Laakso ei ensin tiennyt miten olisi asiaan suhtautunut. Hän tarkasti uunin ja meni Hagertin sängyn viereen ja sanoi ” että kunnossa on uuni että voitte nukkua rauhassa”. Meidän oma apupäivystäjä tuli katsomaan miksi Laakso viipyi niin kauan. On niin kuin olisi hereillä ollut mutta unissaan puhui. Aamulla voittajan oli helppo hymyillä kun rahoja annettiin.