Kersantti Viljo Vyyryläinen
(26.4.1917 Johannes – 24.7.1976 Kaarina)
Mannerheim-ristin ritari N:o 181
”Edessä oli kiusallinen konekivääri. Se räkätti aina, kun vaan yritti vähänkään päätä nostaa. Minä paiskasin sinne käsikranaatin, mutta osui pahus puuhun ja vasta toisella, paikkaa muutettuani pääsin tekemään hiljaista siinä asemassa. …Semmoinen kone piti ottaa niiltä pois, minä päätin mielessäni ja käskin pitämään ne tulella matalana. Ja mitäpä siinä muuta kuin hain sen lapsenvaunukonekiväärin pois sieltä. Siinä oli aisa kuin vauvan vaunussa…”. (Peitsi 3/1961)
Viljo Ilmari Vyyryläinen oli Kannaksen poikia. Hän syntyi Johanneksessa perheen nuorimpana lapsena. Vyyryläisen isä ammuttiin sisällissodassa, kun poika oli vain vuoden ikäinen. Hän oli nuorena melko kipakka luonne ja päätyi toisinaan kahnauksiin ja tappeluihin. Sisarukset miettivät monesti, että mitähän tuosta pojasta mahtaa tulla ─ tai tuleeko mitään.
Asepalveluksensa Viljo Vyyryläinen suoritti Keltaisena rykmenttinä tunnetussa Rannikkotykistörykmentti 2:ssa ja sai kansimiehen erikoiskoulutuksen sekä tykkimiehen koulutuksen. Varusmiespalvelus päättyi syksyllä 1939, ja talvisota alkoi lähes saman tien. Tulikaste oli Säkkijärven Vilaniemessä, jossa hän osallistui viiden panssarivaunun tuhoamiseen. Heinäkuussa 1940 Vyyryläinen kotiutettiin Piikkiöön, jonne hänen äitinsä oli evakuoitu.
Kesällä 1941 Vyyryläinen osallistui linnoitustöihin. Jatkosodan alkaessa hän halusi taistelemaan kotiseuduilleen Kannakselle, mutta päätyi aluksi Hangon rintamalle. Sieltä hänet siirrettiin elokuussa 1941 Viipurinlahdelle, jossa hän osallistui Viipurinlahden ja Koiviston saarten taisteluihin. Vyyryläinen ylennettiin korpraaliksi joulukuussa 1941 ja hänelle myönnettiin 2. luokan Vapaudenmitali. Asemasodan aikana hän oli Koiviston saarilla ja Kannaksella. Torjuntataisteluiden aikaan hän toimi konekivääriryhmän johtajana Teikarsaaressa. Siellä luonteeltaan hurjapäinen ja rohkea Vyyryläinen johti onnistuneesti vastaiskua, jolla vihollinen saatiin hetkeksi nujerrettua.
”Oli siinä ylikersanttikin meidän joukossamme, mutta kun se ei tuntunut innokkaalta sitä käskyä (vastaisku) täyttämään, otin minä asian omakseni. Ilman seremonioita. Ja vastaisku onnistui meidän kohdallamme, työnsimme tulijat takaisin mereen.” (Peitsi 3/1961)
Ansioistaan Teikarsaaren taisteluissa hänelle myönnettiin joulukuussa 1944 Mannerheim-risti numero 181. Sodan jälkeen Vyyryläinen työskenteli muurarina ja osallistui aktiivisesti ammattiyhdistystoimintaan sekä kunnallispolitiikkaan.
