Siirry sisältöön

Vuokrattu Hankoniemi

Eräs talvisodan raskaista rauhanehdoista kohdistui erityisesti Hangon alueelle. Tuo ehto oli koko Hankoniemen vuokraaminen Neuvostoliitolle kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Tämä merkitsi myös Russarön sekä useiden muiden saarten siirtymistä sota-aikaisen vihollisen haltuun. Rauhanehto oli raskas myös hankolaisille siviileille: tutut kotiovet tuli sulkea kolmenkymmenen vuoden ajaksi vain kymmenen päivää talvisodan päättymisen jälkeen. Vuoden 1940 pitkäperjantaista – päivä, jolloin Hankoniemi luovutettiin neuvostoliittolaisille – tuli päivä, joka ei unohtunut kotinsa menettäneiden mielessä koskaan.

Kaupungin evakuointiin ja omaisuuden mukaan ottamiseen jäi aikaa vain kymmenen päivää. Osa asukkaista oli menettänyt kotinsa jo talvisodan pommituksissa ja mukaan haalittiin se mitä raunioista vielä löytyi.
SA-KUVA

Vuokra-alueen pinta-ala oli noin 115 km² ja siihen sisältyi nelisensataa saarta sekä lisäksi maa- ja merialueita. Merialue ulottui Hangon maa-alueesta viisi meripeninkulmaa etelään ja itään ja kolme meripeninkulmaa länteen ja pohjoiseen päin. Alue kattoi muun muassa Hangon ja Lappohjan sekä Russarön. Kaikkiaan Hangossa oli enimmillään noin 27 000 neuvostoliittolaista. Tässä luvussa ei ole mukana alueella olleita siviilejä.

Hangon vuokra-alue.
SUOMEN TALOUDELLINEN KARTTA 1:10000, MAANMITTAUSHALLITUS, 1940. KANSALLISARKISTO

Hankoniemen vuokra-ajan piti kestää 30 vuotta, mutta hyvin nopeasti neuvostoliittolaisille selvisi, että tukikohdan ylläpito Hankoniemellä oli haastavaa ja hankalaa. Tilanne Leningradin alueella oli sekasortoinen ja saksalaisilla oli meren herruus. Hankoa puolestaan ei kyetty huoltamaan ja Hiidenmaan ja Osmussaaren evakuointien yhteydessä väkimäärä Hangossa kohosi entisestään. Evakuoidut Viron saaret olivat päätyneet saksalaisille, ja tämän seurauksena Hangon tukikohdasta tuli neuvostoliittolaisille hyödytön. Pahimmassa tapauksessa sen katsottiin jäävän mottiin. Lokakuussa 1941 tehtiin päätös Hangon tukikohdan evakuoinnista. Evakuoinnista ei suomalaisten puolella tiedetty alkuun mitään. Vasta marraskuun puolella havaittiin, että Hankoon ei enää keskitettykään joukkoja vaan päinvastoin joukkoja siirrettiin pois Hangosta. Neuvostoliittolaiset onnistuivat pitkään pitämään tyhjennysoperaation salassa, suunnitelma oli tehty taidokkaasti. Joulukuun 3. päivänä klo 13.55. Russarössä ilmoitettiin liehuvan puhtaan valkean lipun ja klo 14.55 liehui Russarön majakan huipulla jälleen – valkoisen antautumislipun sijaan – suomalainen sotalippu[i].

Hangon tukikohdan tyhjennyttyä neuvostosotilaista edessä oli siivottomaan kuntoon saatetun, miinoitetun ja totaalista hävitystä kokeneen alueen raivaus ja uudelleenasutus niin kaupungin alueella kuin saaristossa.

Russarö neuvostojoukkojen jäljiltä

Näkymä Russarössä oli lohduton: saari itsessään oli monin paikoin vain muisto entisestä. Suurin osa rakennuksista oli kärsinyt vahinkoja pommituksissa, osumilta välttyneiden rakennusten kuntoa heikensi neuvostomiehittäjien työn jälki. Kaikkiaan neuvostoliittolaiset olivat rakentaneet linnakkeen pohjoispäähän neljä ja eteläpäähän viisi uutta parakkia, kolme uutta varastorakennusta sekä 60 erityyppistä, heikkotasoista bunkkeria. Tulenjohtotorni oi paikallaan, yksi kasarmirakennus puuttui, sotilaskoti oli palanut, linnakkeen päällikön asunto oli huonossa kunnossa ja luotsien rakennuksessa oli tykkiosumia. Ikkunoista oli rikki 70 %, ovia ja uuneja oli myös tuhottu paljon. Rakennuksia oli tarkoituksellisesti rikottu, uudisrakenteet ja -rakennukset olivat heikkorakenteisia ja jäljelle jääneet tykit oli yritetty räjäyttää.

Laiturialueella ja satamassa oli kaksi räjäytettyä nostokurkea, viestiyhteydet olivat heikot ja voima-asemat oli räjäytetty. Sataman tuntumassa oli upotettuna elintarvikkeita sisältänyt proomu sekä 4000 it-ammusta. Saarelle oli louhittu kaksi ”giganttista avolouhosta” järeille tykeille, kuopat olivat 75 m pitkiä, 50 m leveitä ja 20-25 m syviä. Asemiin tarkoitettujen neljän tykin putket olivat satama-altaan pohjalla. Saarella olleiden sotavankien mukaan ne oli joko tarkoituksellisesti upotettu tai olivat pudonneet mereen nostokurjen katkeamisen vuoksi. Yhteenvetona kerrottiin, että ”siivo oli kuvaamaton, saari täynnä sepeliä ja rojua, vaikeasti tunnistettavissa”.


Russarön tiedustelupartiota johtanut kapteeni Sarlio raportoi Russaröstä 3.12. 1941 klo 20.30 seuraavasti:

-tykit hävitetty, ainakin 7000 ammusta heitetty eilen mereen; samoin proomukaupalla sokeria.

-tj-torni, kasarmi, kasematit ja laiturialue miinoitettu, eilen ei sinne päästetty enään virolaisia vankeja vaan ajettiin heidät majakka-alueelle, jonka parakit kunnossa.

-rantaviiva sakeana putkimiinoja niin, että ansalangat tapaavat veneen

-vangit virolaisia, tiedot hiukan ristiriitaisia

-heidät koottu Tallinnasta ja Vormsista ja tuotu 2 kk sitten Hangon maarintamalle pienin ryhmin. 3 päivää sitten heidät koottiin Russaröhön. Kokoamisen tarkoitus epäselvä.

-kysyttäessä kommunisteja vastattiin, että puhutaan asiasta myöhemmin.

-joukossa ensimmäisen ilmoituksen mukaan 22 upseeria, mutta luku nyt jo n. 50

-kellään vangeilla ei ollut aseita ei edes tikaria

Raportointi Russaröstä jatkui: saaren tiet olivat pääosin vapaita miinoista, rannat sen sijaan olivat niistä sakeana, valonheitin oli tuhottu ajamalla se mereen, saarella oli kuusi autoa ja traktori, kolme autoista oli murskana. Koko yleisvaikutelma oli siivoton: viljaa, tykinosia, ammuksia ja likaa oli sekaisin kaikkialla.

Neuvostokauden aikana saarelta katosi useita rakennuksia. Luotsimaja säilyi ja toimi sodan aikana linnakkeen radioasemana. Rakennuksen kunto oli melko hyvä, lähinnä sen mainittiin kaipaavan maalia ja tapettia. Luotsitalossa oli ulkopuolella pieniä vaurioita, sisällä hellat ja kaakeliuunit olivat rikki. Kaakeliuuneja oli tosin suunniteltu vaihdettavaksi peltiuuneiksi jo 1930-luvun lopulla, sillä linnakkeen tykistöammuntojen aikana niihin tuli joka kerta halkeamia, joista savu pääsi huoneisiin. Samoin niiden lämmittäminen oli vaarallista halkeamien vuoksi. Luotsien sauna- ja pesutuparakennus oli yhä jäljellä, ainoastaan pata ja hella olivat tuhoutuneet. Makasiinirakennus oli myös pystyssä, siinä oli joitakin pieniä pomminsirpaleita.

Myös majakan todettiin olevan kunnossa, siinä mainittiin olevan pieniä vaurioita mutta olevan ulkoa ehjä. Kaikki majakan ikkunaruudut olivat rikki, samoin majakan linssi. Sisätila oli likainen, vartiotuvassa oli asunut sotilasvartio. Majakka oli saanut kylkeensä ”uudisrakennuksen”. Majakan huipulla olevalle tasanteelle oli rakennettu vartiokoju. Silinterinmuotoinen päällyspelti oli keskellä ”sementtiparveketta”, ja sementin ja pellin liitoskohdasta vuosi vettä majakkaan. Samaiselle sementtiparvekkeelle oli pystytetty myös signaalimasto, joka ennen sotaa oli sijainnut majakan vieressä kalliolla.

Majakkatalossa oli pomminsirpaleista aiheutuneita vaurioita. Kaikki hellat ja uunit olivat enemmän tai vähemmän rikki. Majakanvartijoiden sauna- ja pesutuparakennus oli yhä pystyssä, mutta pahasti vahingoittunut. Ulkohuone oli myös selvinnyt neuvostoajasta, samoin sumusireenikoju, kumpaisessakin oli vain pieniä vaurioita. Kivikellari oli vahingoittumaton ja toimi armeijan räjähdysaine- ja ammusvarastona.

Russarön järeät tykit

Russarön 234 mm tykkejä alettiin modifioida vuonna 1936 kääntämällä niiden joustolaitteita, kuten jo aiemmin oli tehty useilla linnakkeilla kuuden tuuman tykeille. Modifiointia jatkettiin vähitellen [iii]. Talvisodan alla linnakkeella oli asemissaan kuusi 234 mm tykkiä sekä tilapäisesti kallioperustalle asennettuna yksi 152/45 C, joka määrättiin siirrettäväksi Hästö-Busöön[iv].

Hankoniemen vuokra-aika merkitsi myös kiinteän tykistön evakkomatkaa. Russaröstä evakuoitiin kevyet tykit, mutta aluksi raskaat 234 mm tykit päätettiin jättää. Tykkejä oli patterilla kaikkiaan kuusi. Esimerkiksi pelkästään järeän tykin putki painoi yli kolmekymmentätuhatta kiloa, ja aikaa koko Hankoniemen evakuoitavan alueen tyhjentämiseen oli kymmenen päivää. Urakka miellettiin mahdottomaksi, aikaa siihen arvioitiin kuluvan vähintään kaksi kuukautta. Linnakkeen laituri oli pommitettu hajalle sodan aikana ja ilman laituria raskaiden tykinosien evakuointi koettiin mahdottomaksi. Useiden pikaisten neuvottelujen tuloksena urakkaan kuitenkin lopulta ryhdyttiin. Ehtona töiden aloittamiselle oli, että Turun Lohkon aloitteesta tapahtuvan evakuoinnin myötä ainakin kaksi tykkiä tulee saada siirretyksi. Töissä oli kaikkiaan yli kolmesataa miestä. Neljä tykkiä laitteineen saatiin siirrettyä kuudessa päivässä. Kaksi viimeistä tykkiä oli edelleen asemissaan, ne oli tarkoitus jättää paikoilleen poistamalla niistä kuitenkin lisälaitteet. Vapaaehtoisia miehiä oli tullut purkutöihin mm. useista eri tehtaista. Kahden tehtaan miehet löivät lopulta keskenään vetoa siitä, kumman väki saa nopeammin siirrettyä putken laiturissa olevan jäänsärkijä Avun kannelle. Kisailun merkeissä kaksi viimeistäkin tykkiä evakuoitiin. Ne oli siirretty yhdeksäntenä evakuointipäivänä Hankoon, josta ne siirrettiin edelleen Turkuun.

Hangon ohella myös Russarö jäi vuokra-alueelle ja linnakkeelta tyhjennettiin kaikki mitä kyettiin. Järeiden tykkien evakuoinnin ohella saarelta kuljetettiin pois myös valtava määrä ammuksia. Kuva on Russarön kasarmialueelta. Taustalla näkyvä yksikerroksinen kasarmirakennus, jossa oli myös asuinhuoneita ja sotilaskoti, tuhoutui vuokra-aikana.
SA-KUVA

Alueen palauduttua takaisin suomalaisille alettiin Russaröä linnoittaa uudelleen. Patterilta aikanaan pois viedyistä 234 mm tykeistä kolme asennettiin kevään 1942 aikana patterille uudelleen. Ensimmäinen ammunta järeällä patterilla alueen palauttamisen jälkeen tapahtui 13.5.1942. Vuonna 1945 patterilla oli asemissaan neljä 234/50 Be-tykkiä. Kiinteän rannikkotykistön uudelleenryhmittelyä suunniteltaessa päätettiin Russarön patteri vahvistaa jälleen kuusitykkiseksi. Tykit oli asennettuna vuoden 1962 alussa, kalustolaukaukset ammuttiin myöhemmin samana vuonna[v]

Russarön järeällä patterilla on rannikkotykistö ampunut viimeisen kerran toukokuun 15. päivänä vuonna 1975. Ensimmäisen laukauksen jälkeen tulenjohtotorniin saapui puhelu Hangosta. Soittaja toivoi, että voisiko linnakkeella ampua hieman pienemmillä panoksilla, jotta kaikki meriltä tuodut posliinit eivät tippuisi vitriineistä. Ohjeeksi soittajalle annettiin suojata posliinit paremmin, sillä ammunnat jatkuisivat. Jokusen kerran tämän ajankohdan jälkeen tykeillä ammuttiin vielä erinäisiä koeammuntoja, mutta rannikkotykistön ammuntoja ei kevään 1975 jälkeen enää toteutettu. Örön järeä patteri ampui viimeisen kerran jo muutamaa vuotta aiemmin. Merkittävänä syynä järeiden patterien ammuntojen päättymiseen oli mm. korkeat kustannukset sekä osaltaan aineelliset vahingot ja suuri urakka etukäteisvalmisteluissa. Örössä ja Russarössä mm kaikki ikkunat joko avattiin tai irrotettiin kokonaan ennen ammuntoja, jotta paine ei rikkoisi niitä.[vi]

Teksti: Johanna Pakola


[i]  Sark, SPK 7222

[ii]  Sark, T 16431/1726. HiLo:n esikunnan ilmoitus vihollisten linnakkeista Hangon Ryhmän komentajalle, K:D N:o 3334/II/sal., 16.12.1941 sekä SPK 7222

[iii]  Reino Niemen päiväkirja

[iv] Arimo. R. s 202

[v] Leivo. T. kirjassa Sotahistoriallinen aikakauskirja 18. Helsinki 1999. s. 224

[vi]  Kirjallinen tiedonanto V.K.A. Lange