Vallisaaren räjähdys

Heinäkuun 9. päivänä 1937 Suomenlinnassa vietettiin Merivoimien vuosipäivää. Paraatia ja juhlallisuuksia seuraamaan oli saapunut juhlakansaa: sotilaita ja siviilejä sekä kutsuvieraita. Olipa lauma viereisen Vallisaaren lapsiakin, jotka yleensä juoksivat pitkin paratiisisaarensa polkuja, teitä, kujia ja kallioita, lähteneet seuraamaan juhlallisuuksia.

Vallisaaressa töissä olijat ahersivat kuin muinakin päivinä, kukin omissa tehtävissään. Panostushuoneessa työskenneltiin kumipohjaisissa kengissä ja tilat olivat jotenkin työhön toimivia muttei sopivia. Työntekijöiden ohella tiloissa oli paljon räjähteitä ja sytyttimiä. Samoin lähirakennuksissa ja miltei koko saarella oli paljon räjähtävää materiaalia. Nykypäivänä tarkastaja olisi varmaan tarvinnut nitropurkin jos toisenkin saaren räjähdemäärän nähdessään.

Äkkiä panostushuoneessa tapahtui räjähdys. Kaikki huoneessa olijat menehtyivät välittömästi.  Naapurihuoneen sytyttimet räjähtivät. Ruuti räjähti. Panostetut kranaatit räjähtivät. Merivoimien varastoimat syvyyspommit räjähtivät.  Vallisaarta vavahdutti lukuisat suuret räjähdykset. Ilmassa sinkoili räjähteitä, ammuksia, maa-ainesta, rakennusten osia, kiviä, kaikkea mikä paineaallon eteen osui. Suomenlinnassa vuosipäivää viettävät ihmiset saivat niskaansa osan Vallisaaressa ilmaan lentäneestä materiaalista. Santahaminan länsirannalla kasarmin ikkunat pirstoutuivat paineaallon seurauksena ja Töölössä raportoitiin niin ikään särkyneistä ikkunoista.

Vallisaaresta pakeni ihmisiä veneillä, uiden, kuka mitenkin taisi. Osa haki suojaa kallioiden ja kivien koloista. Onnettomuus vaati välittömästi kahdeksan kuolonuhria ja myöhemmin vammoihinsa kuoli vielä neljä. Loukkaantuneita oli kymmeniä, heitä kuljetettiin Kauppatorille ja sieltä edelleen sairaalaan. Muutama päivä onnettomuuden jälkeen Pääesikunnan Taisteluvälineosaston päällikkö insinöörieversti Huuri menehtyi räjähdyksestä seuranneeseen järkytykseen.

Yö ei tuonut lohtua. Pienemmät räjähdykset vavahduttivat Vallisaarta vielä seuraavana aamuna. Palomiehet pyrkivät sammuttamaan liekkien ja räjähtävän materiaalin sytyttämiä palopesäkkeitä ja suojelemaan saaren rakennuksia. He työskentelivät rakennusten takana suojassa mahdollisilta uusilta räjähdyksiltä. Onnettomuus – sellainen se todennäköisesti oli – hävitti saarelta useita rakennuksia silmänräpäyksessä. Räjähdyksen tuhoama alue oli kymmeniä metrejä leveä ja lähes kaksisataa metriä pitkä.

Alue, jossa räjähdys tapahtui, sai onnettomuuden jälkeen uuden nimen – Kuolemanlaakso. Räjähdyksen tarkka syy on edelleen epävarma. Mutta yksi on varmaa. Oli vallisaarelaisten lasten onni, että he halusivat seurata Merivoimien vuosipäivää Suomenlinnassa.

Teksti: Johanna Pakola