Siirry sisältöön

Rannikkopuolustuksen ensimmäinen ohjusase: Rannikko-ohjus 63

Puolustusvoimien ensimmäiset ohjushankinnat toteutuivat vuonna 1963: Atoll-ilmataisteluohjuksia ostettiin Neuvostoliitosta MiG-21- hävittäjien aseeksi, Britanniasta hankittiin Vigilant-panssarintorjuntaohjuksia, ja Ranskasta saatiin SS.11- panssarintorjuntaohjuksia. Nord Aviation-yhtiön vuodesta 1956 alkaen valmistama, johdinohjattu SS.11 muokattiin meillä rannikkotykistön ja rannikkojoukkojen käyttöön. Taistelukärki vaihtamalla siitä tehtiin lyhyen kantaman väyläohjus eli Rannikko-ohjus 63. Ohjuksen kokonaispaino oli 30 kiloa ja taistelukärki painoi 6,8 kiloa. Ohjuksen maksimikantama oli 3-4 kilometriä.

RO-63:n hankkimisessa ja käytössä Suomella oli apuna Ruotsin varhaisempi kokemus vastaavien ohjusten kokeiluista rannikkotykistön aseena. Vanhempaa SS.10-mallista ohjusta oli testattu Ruotsissa jo 50-luvulta lähtien, ja vuosikymmenen lopulla ruotsalaiset ottivat käyttöön myös SS.11-ohjuksen. 50- ja 60-lukujen taitteessa suomalaiset tutustuivatkin ruotsalaiseen ohjustoimintaan rannikolla.

Kapteeni Torsti Lahti kirjoitti vuonna 1965 diplomityön ohjusaseiden käytöstä saaristo- ja rannikkotaisteluissa, ja tässä työssä ruotsalainen kirjallinen materiaali ja henkilökohtainen kokemus osallistumisesta harjoituksiin länsinaapurissa olivat merkittävässä roolissa. 1960-luvulta lähtien rannikkotykistön ohjusorganisaation kehitys Suomessa pohjautui vahvasti juuri Lahden tekemään suunnittelutyöhön.

Rannikko-ohjus 63 oli Suomessa rannikkojoukkojen kalustona yli 30 vuotta. Ohjuksen ampumiseen tarvitaan vain yksinkertainen jalusta, ohjauslaite (jolla ampuja ohjaa ohjusta koko sen lennon ajan lähtövaihetta lukuun ottamatta) ja ohjauskaapeli ohjauslaitteesta ohjukseen. Suomessa ohjukseen kehitettiin kevyt liikuteltava puinen laukaisuteline, joka todettiin käyttökelpoiseksi koe- ja harjoitusammunnoissa. RO-63 poistettiin käytöstä vuonna 1995, jolloin teknisesti vanhentuneen ohjuksen valmistus oli jo lopetettu. Myöhemmin vastaavassa käytössä väyläohjuksena on ollut Rannikko-ohjus 2006 (Euro-Spike).

Rannikko-ohjus 63 on esillä Forum Marinumin näyttelyssä Turussa. Aiemmin ohjus on ollut esillä myös Suomenlinnassa.

SS.11-ohjuksen alkuperäinen esite löytyy Pääesikunnan ohjustoimiston papereiden joukosta. KANSALLISARKISTO

Teksti: Tuomas Värjö